Tiedättekö. Rakastan joulua 💖
Siis ihan todella.
Kirjoittelinkin hiukan kyseisestä aiheesta jo aiemmin tuolla juhlapyhistä kertovassa tekstissäni. Siellä mainitsin, ettei mikään muu juhla vuodessa saa mun silmiä (ja mieltä) syttymään yhtä paljon kuin joulu. Siinä vaan on sitä jotain ja näin on ollut läpi mun elämäni.
Tämä kaikki edellä mainittu kuulostaa niin hassulta sitä taustaa vasten, että joka ikinen vuosi, kun joulu on ohi, huokaan helpotuksesta ja mietin, miten ihmeessä sitä jaksaa vetää saman rumban uudelleen jo vuoden kuluttua. Silti joka ikinen lokakuu – Halloweenin aikaan – oon jo paikoillani lähtötelineissä ja alan odottaa marraskuuta, koska mun jouluvalmistelut lähtee käyntiin viimeistään silloin.
Mulle joulutunnelma saapuu pikkuhiljaa. Meillä ei koskaan vedetä kertarysäyksellä kaikkia tingeltangeleita esille, vaan viikko viikolta jotain aina lisäillen. Viimeiset koristelut laitetaan paikoilleen vasta pari päivää ennen aattoa. Ne ovat yleensä kuusenkoristeet ja kukka-asetelmat.
 |
| Tykkään tosi paljon Pentikin ja Riviera Maisonin koristeista. Teekuppi on tilattu AmandaB:stä. |
Joulutunnelma alkaa nousta jo lokakuussa, kun näpit jäässä viritellään pihalle ensimmäiset valoköynnökset. Olen sitä sukupolvea, jonka lapsuudessa koristevaloja laitettiin pihalle ja sisätiloihin ainoastaan jouluna, kun niitä nykyään näkee ympäri vuoden. Itse yhdistän edelleen koristevalot pelkästään joulun aikaan.
Samoin kynttilöitä poltellaan meillä harva se ilta tuomaan vähän lohtua kaiken tämän pimeyden keskelle.
Ja hei, ootteko kokeilleet kynttiläsaunaa? Me koitetaan pitää sellainen joka viikonloppu tähän kaamosaikaan. Viime vuonna toin pesuhuoneeseen ihan lyhdyt ja niihin isommat kynttilät, mutta tänä vuonna ollaan saunottu ja peseydytty kolmen Venetsialaislyhdyn valossa. Ne tuovat seinille heijastuvilla väreillään ihanan fiiliksen hämärään pesuhuoneeseen. Jos joku valo meillä on päällä, se on lauteiden alusvalo, mutta ei muuta. Oman lisänsä tähän tunnelmapalaan tuo vielä saunan ikkunasta näkyvä tähtitaivas tai kuutamo. Tosi rentouttavaa. Kokeilkaa ihmeessä.
Marraskuussa etsin Spotifystä joulusoittolistat sekä radiosta Jouluradion ja alan kuunnella niitä – useimmiten iltaisin tai tehdessäni kirjallisia hommia. Michael Bublén joululevy soi meillä myös taajaan.
Joululauluja kuunnellaan aina vaan enemmän ja enemmän, mitä lähemmäksi aattoa tullaan.
Viimeiset soinnit joulua kajahtavat Tapaninpäivänä, jonka jälkeen siirrytään entisiin biisilistoihin. Ja siinä vaiheessa jo ihan mielellään.
Marraskuussa tehdään myös ekat joulutortut ja -piparit. Ja juodaan litroittain glögiä. Ja minä syön suklaata niin, että napa natisee ja naamassa näkyy. (Tähän mennessä meillä on tuhottu jo viisi kaksikerroksista suklaarasiaa. Suurin osa allekirjoittaneen toimesta – shame on me. Syytän itse moniviikkoista kotona oloa sairastumisen takia, heh).
Piparkakkutalkoot kahdessa osassa kuuluvat myös meidän jokavuotiseen perinteeseen. Yhtenä viikonloppuna leivotaan ja koristellaan pipareita pelkästään syötäväksi ja toisena viikonloppuna keskitytään piparitaloihin.
Monta kertaa on onnistuttu saamaan piparkakkutaikina muistuttamaan edes etäisesti sitä, mitä siitä on suunniteltu rakennettavan. Mitään mestariteoksia ei silti edes yritetä tehdä, vaikka esikoinen aina sellaisia toivookin.
Toissavuonna olin superiloinen, kun sain kerrankin mitattua mökin osat oikean kokoisiksi ja aloin tyytyväisenä liimata taloa sokerilla kasaan, lasten mentyä nukkumaan. Siinä kasatessani ihmettelin kyllä mökin kulmiin jääviä suuria rakoja, vaikka osien piti mennä saumattomasti kiinni toisiinsa. Kun olin saanut koko komeuden rakenneltua, tajusin, että olin laittanut sivuseinien tilalle kattopalat ja kattopalojen tilalle sivuseinät. Ei siinä kasatessa tullut mieleen, miksi katto oli täynnä ikkunoita ja seinät ihan umpinaiset… Kannattaa siis liimailla piparitaloja väsyneenä puolenyön maissa.
 |
| Dinojuna vuosien takaa. Esikoinen tykkäsi viisivuotiaana älyttömän paljon dinoista ja halusi silloin rakennella tällaisen. |
 |
| Muumit olivat niin in tämän rakennusvuonna. |
Käyn myös yleensä tähän aikaan ekoilla shoppailukierroksilla. Aikoinaan jätin kaikki jouluostokset kahteen viikkoon ennen aattoa. Ei ollut hyvä idea. Pari vuotta kokeilin sillä tekniikalla ja sitten siirsin ostokset suurimmalta osin marraskuun puolelle. Ehtii sitten joulukuussa keskittyä rauhassa kaikkeen muuhun.
Marraskuun viimeisellä viikolla me kaivetaan lasten kanssa ensimmäiset koristelaatikot vaatehuoneen kätköistä ja aletaan somistaa taloa joulukuntoon. Joulukyntteliköt laitan paikoilleen ennen joulukuun alkua.
 |
| Weisteellä on aina kaikkea ihanaa koristetta. Tämä kuusi heiltä. |
 |
| Nämä ihanuudet myös Riviera Maisonin valikoimasta. |
Lapsilla on molemmilla valkoiset pienet pöytäkuuset ja laatikollinen koristeita.
Kun esikoinen oli pieni, aloitin hänelle joulusukka-perinteen. Tiedättehän sen? Joulusukassa on siis ylläri joka aamulle. (Paitsi aattoaamulle, jolloin kuusen alla on pari pakettia per lapsi.)
No, mutta kuitenkin.
Halusin silloin, että sukasta tulee jotain, jolle on myöhemminkin käyttöä ja niin päädyin hankkimaan niihin puolen kuun osalta joulukoristeita. Useimmat ovat kuuseen tulevia, mutta myös välillä lumisadepalloja tai muita pikkujuttuja. Kuitenkin kauniita ja kestäviä. He saavat niitä joka vuosi muutamia lisää ja aikuisena kotoa muuttaessaan saavat sitten laatikot mukaan matkalaukkuihinsa. (Olen kerännyt heidän vauvamuistojaan pieniin matkalaukkuihin. Pitäisi vaan hankkia hiukan suuremmat ja vanhemmantyyliset laukut).
Molemmat ovat tykänneet älyttömän paljon tästä jouluperinteestä ja joka vuosi huoneet koristellaan näillä entisillä sekä aamuisin tulevilla uusilla joulusukkayllätyksillä.
Sukkaan laitetaan myös kirje joulupukille. Isompi ei enää usko pukkiin, mutta kirjoittaa pienen kirjeen näön vuoksi, että saadaan eskarilainen vielä pysymään leikissä mukana.
Joulukorttiperinne on mulle myös tärkeä. Alan tässä mielipiteessäni olla varmaan vähemmistössä. Onhan korttien kirjoittamisessa oma hommansa, mutta niitä on aina kiva itsekin saada, eikö?
Olen siitä hiukan harmissani, kun tänä päivänä moni laittaa vain yhteisen jouluviestin Facessa tai Instassa kaikille. (Teen niin itsekin korttien lisäksi). Se ei vaan valitettavasti tunnu yhtä henkilökohtaiselta, kuin postissa tullut kortti tai vain itselle tullut viesti, mutta kai se alkaa olla enemmän nykyaikaa.
Mun korttiperinteeseen kuuluu joka vuosi samanlainen mielikuva siitä, kuinka kirjoittelen joulutervehdykset ajoissa ja kaikessa rauhassa. Glögimukin ja piparikulhon äärellä jonain iltana, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Ulkona sataa hiljalleen lunta ja White Christmas soi hiljaa taustalla…
Joka ikinen vuosi kirjoitan sitten kortit kauheassa kiireessä, kun illalla muistan, että viimeinen lähetyshetki on seuraavana päivänä. Osoitteista puuttuu puolet ja niitä metsästetään kissojen ja koirien kanssa. Viimeiset postinumerot raapustan paikoilleen juuri ennen postilaatikolle lähtöä. Sinnekin kurvataan kaupan kautta ostamaan joulumerkit, jotka aina unohtuvat viime tippaan myös.
Nuorempana tein itse joulukortit. Kun lapset sitten syntyivät, ajattelin eräänä jouluna luoda ihania muistoja ja tein kortit heidän kanssaan. Kai sitä mun mielikuvissa istuttiin kauniisti omilla paikoillamme askartelemassa kukin omia juttujamme. Näin jälkikäteen ajatellen, he olivat niinkin tavoitteelliseen hommaan silloin ihan liian pieniä.
Sinä iltana päätin, että ostokortit saavat seuraavana vuonna luvan kelvata mulle, koska ainakin päreet pysyvät silloin kasassa. Pienten kanssa kun sitä liimaa, glitteriä, tussia ja koristeita löytyi vielä vappunakin pöydän reunoista. En itse ehtinyt tehdä tunnin aikana kuin kaksi korttia, kun neuvoin, kielsin ja autoin lapsia koko ajan. Puhumattakaan siitä, kun pienemmällä paloi pinna siinä kohtaa, kun äidin kortti olikin hänen mielestään hienompi kuin omatekemä. Niinpä… Voi niitä kultaisia aikoja.
Nykyään askartelut sujuvat yhdessä jo loistavasti ja ajattelinkin, että tänä vuonna voitaisiin elvyttää tämä meidän korttiperinne. Jos Postin lakko vain jatkuu, toimitetaan sen verran perille itse viemällä, kuin pystytään.
Me koitetaan käydä myös joka vuosi joissain joulutapahtumissa tai -konserteissa tms.
Tänä vuonna mennään koko perheen voimalla katsomaan Club For Fiven joulukonsertti Tampere-taloon sekä Saiturin Joulu-näytelmä Tampereen Teatteriin. Tuo Saiturin Joulun tarina on tuttu lapsille jo piirretyistä, joten luulen, että he sen mielenkiinnolla jaksavat katsoa alusta loppuun.
Myös Kauneimmat Joululaulut yritetään aina päästä kokemaan. Oon pienestä saakka niitä käynyt laulamassa ja haluan sen perinteen siirtää myös omille lapsilleni. Se tunnelma täpötäydessä, kauniisti valaistussa kirkossa on ihan käsinkosketeltava. Jotenkin niin herkkä, hauras ja lohdullinen. Siellä tavoittaa viimeistään sen kiireettömyyden tunteen, joka valtaa mielen kokonaan Joulupäivänä.
Joulukuuonkohtatäälläterkuin,
Emppu
P.S. Ei tämä jouluintoilu vielä tähän loppunut. En vaan viitsinyt kirjoittaa kerralla niin lannistavan pitkää tekstiä lukea, kun tarinaa vaan riittäisi ; )
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76