Iltaisin, kun saatellaan lapset nukkumaan, meillä on tapana jäädä vartiksi heidän sänkyjensä laidalle juttelemaan. Lapsia on meillä kaksi, niin vaihdetaan juttukavereita vuoroilloin. Hämärässä asioiden puhuminen on jotenkin helpompaa. Aikuisellekin, miksei siis lapselle. Vähän kuin puhuisi johonkin tyhjyyteen vaan. Eikä tarvitse asetella sanojaan sen kummemmin. Pimeässä jutteleminen antaa myös hyvän syyn keskittyä pelkästään siihen hetkeen. Ei…
