Olin 32-vuotias, kun meidän esikoinen syntyi. En ole koskaan ollut mikään hyvä ruoanlaittaja (kuten ei puolisonikaan) ja meidän ruokavalio oli koostunut pitkälti eineksistä, keitetystä makaronista sekä grilliruoasta asuessamme vielä kahdestaan. Vauvalle halusin kuitenkin tarjota kotiruokaa ja niinpä mun oli opeteltava itse säännöllisen syömisen lisäksi edes jonkintasoinen kokkaaminen.
Edelleenkään ruoanlaitto ei kuulu lempipuuhiini. Leipominen on mielestäni paljon helpompaa (ja kivempaa), koska siinä voi noudattaa reseptejä tarvittaessa pilkulleen. En ole hyvä muokkaamaan, enkä soveltamaan ruoanlaitossa ja liian usein ruokaresepteissä on mittana hyppysellinen, ripaus tai maun mukaan. Ruoista tulee sillä tavoin maustettuina mun käsittelyssä aika mauttomia, vaikka mielestäni laitankin mausteita aina enemmän kuin tarpeeksi.
Silloin, kun lapset olivat ihan pieniä ja kotihoidossa molemmat, me syötiin seuraavanlaisesti:
08.00 aamupala
11.00 lounas
14.00 välipala
17.00 päivällinen
20.00 iltapala
Rytmi on edelleen sama, mitä nyt lounas syödään suurimman aikaa vuodesta koulussa ja työpaikalla. Viikonloppuisin sekä lomilla meillä menee aamupalan kanssa sen verran myöhempään, että jätetään suosiolla lounas väliin ja syödään sitten hiukan tukevampi välipala. Tällaisina tukevina toimivat esim. lämpimät leivät, pannukakku, uunimunakas, pizza tms. Välipala-aikaan me vanhemmat juodaan myös meidän päiväkahvi. Jos syödään jotain pullaa, jätskiä tai piparia, nekin osuvat tähän kohtaan.
Aamupalana meillä syödään useimmiten muroja, viiliä, jogurttia, rahkaa, hedelmiä ja leipää päällisineen. Harvemmin puuroa. Kyllä sekin putoaa (etenkin mannapuuro), mutta sitä tulee vaan harvemmin tehtyä. Säästän sen mieluummin iltaan.
Päivällisellä me pyöritetään usein samoja about viittätoista ruokaa, mitä osataan laittaa vaikka silmät kiinni. Joskus olisi tietysti kiva kokeilla jotain uutta ja lapsetkin toisinaan sitä ovat toivoneet. Sitten käy joka kerta niin, että kun teen uutta, annostaan ei syö loppuun kumpikaan lapsista tai se saa molemmilta yhden pisteen ja jatkotoiveen, että tehtäisiin seuraavana päivänä jotain tuttua. Niinpä me syödään tottuneella otteella samoja broilerlasagnettea, lasagnea, liha-, kana- ja kalakeittoja, jauhelihakastiketta, nakkikastiketta, makaronilaatikkoa, lihapullia, mureketta, kyljyksiä, kanapataa jne. viikosta toiseen.
Iltapalalla nautiskellaan aika samaa settiä, kuin aamupalalla. Leivän korvaa toisinaan karjalanpiirakka. Puuroa tehdään aika usein ja meillä putoaa parhaiten manna- sekä riisipuuro. Puurojen lisukkeina tarjoilen marjoja, kanelia tai kiisseleitä. Lapset pilkkovat välillä myös banaaninpaloja mannapuuron sekaan ja minä maustamattoman viilin sekaan. Yllättävän loistavat makuyhdistelmät. Ja hei, ihan älyttömän hyvää on myös Saarioisten tekemä haudutettu riisipuuro. Aivan taivaallisen pehmeää ja niin hyvän makuista. Se on ihan jees vaihtoehto myös.
Käyn paljon Valion reseptisivuilla etsimässä ideoita. Siellä on kätevää, kun haun voi tehdä vaikka ruoan pääraaka-aineen mukaan. Tai ruoka-aineallergian. Viimeksi tänään tein Valion ohjeistuksella jauheliha-pastakeittoa ja oli kyllä ihan hyvää. Samasta osoitteesta löysin myös muutama vuosi sitten gluteenittoman marjapiirakan sekä gluteenittoman kinkkupiirakan ohjeet. Ne ovat edelleen käytössä.
Meidän perheen lemppariruokia ovat:
Esikoisella maksalaatikko, ekaluokkalaisella lihapullat ja muusi, äidillä makaronilaatikko ja isällä broilerlasagnette.
Inhokkeja esikoisella ovat makkararuoat, kuopuksella taas maksalaatikko. Me vanhemmat syödään periaatteessa mitä vaan, mutta tottakai sitä huomaa välttelevänsä niiden ruokien laittamista, joista ei itse niin välitä. Esim. maksapihvit, lasagne ja spaghetti ovat sellaisia, joista en itse niin pidä. Koitan silti muistaa tehdä niitä muille edes silloin tällöin ja syön sitten itse enemmän kyseisellä aterialla salaattia.
Meillä on ollut ruokapöytäsääntönä aina se, ettei lautasta tarvitse syödä tyhjäksi. Eikä aina edes maistaa uusia juttuja. Maistamiseen kannustetaan kyllä, mutta en tee siitä sen suurempaa numeroa, jos se lapselle tuntuu olevan epämieluisaa. Enhän maista itsekään kaikkea, en pidä kaikesta, enkä jaksa aina syödä minäkään lautastani tyhjäksi. Miksi odottaisin siis sellaista lapsilta?
Tämä sopimus on varmaan yksi syy siihen, että perheen ruokailut ovat sujuneet kautta lasten elämän ilman sen suurempia ruokataistoja ja ongelmia. Kun lapsilla on ollut huonompia ruokakausia, olen luottanut siihen, että he tietävät mitä jaksavat ja selviävät sillä seuraavaan ruoka-aikaan kyllä. Syömmehän kolmen tunnin välein. Jos ruoka ei ole maistunut, en ole antanut mitään snackseja siinä välissäkään. Yleensä seuraava ateria on uponnut sitten jo paremmin (ja nopeasti).
Pidän sitä tärkeänä, että syödään päivällinen yhdessä. Näin kun tehtiin jo mun omassa lapsuudessa. Ruokailu on oivallinen paikka vaihtaa kuulumisia ja kokoontua edes kerran päivässä yhteen, jos koko muu päivä onkin täynnä kaikenlaista. Aina yhdessä syöminen ei tietystikään onnistu, mutta pyritään siihen niin usein kuin mahdollista.
Laitan tähän loppuun vielä mun lempparipannukakun ohjeen. (Hyvin käytetyn ja se näkyy. Tekstistä saa silti vielä olennaisen selville).
Löysin reseptin esikoisen syntymän jälkeen ”Ensilusikallisia”-kirjasta, jonka sain silloin siskoltani. Samalla ohjeella teen pannarit edelleen. Välillä kokeilin paria muuta reseptiä, mutta palasin silti tähän ohjeeseen. Koko perheen mielestä tämän maku on ollut kaikista vaihtoehdoista ehdottomasti paras.
Namiherkkuterkuin,
Emppu
Tuu seuraamaan Faceen @kaneliomena76 ja Instaan @emppu76 myös.