Kaikki tietävät tämän seuraavan.
Parisuhteen alussa tunteet käyvät niin kuumina, niin kuumina. Sitä on sukeltanut rakkauden aaltoihin ja ajattelee, ettei se huuma lopu koskaan. Ei halua sen loppuvan koskaan.
Rakkaus sumentaa ajatukset ja täyttää koko elämän. Lähes kaiken valveillaoloajan ajattelet vain häntä. Rakastetun läheisyys saa vatsanpohjan täyteen perhosia ja jalat vapisemaan. Elämä on ihanaa ja se maailman ärsyttävinkin ihminen tuntuu mukavalta tapaukselta.
Tämä maailman ylösalaisin kääntävä rakastumisvaihe kestää suurinpiirtein kaksi vuotta. Siihen saakka parisuhteen kipinän eteen ei tarvitse ihan kauheasti nähdä vaivaa. Noista vuosista eteenpäin juttu on toinen.
Jos haluaa säilyttää suhteen kukoistavana, pitää sen eteen tehdä työtä. Järjestää kahdenkeskistä aikaa, huomioida toista, koskettaa, yllättää, puhua kauniita. Mutta mitä jos…
Mitä jos yrität kaiken. Tuot lahjoja, kukkia, lähetät yllätysviestejä kesken päivän. Halailet, suutelet, hierot ja kehut. Järjestät romantiikkaa arjen keskelle. Viulut vaan puuttuvat, mutta edelleen toisesta tuntuu, ettet enää edes välitä.
Mitä jos te oikeasti puhuttekin eri rakkauden kieltä?
 |
| Ylioppilaspäivä vuonna 1995 |
Rakkauden kieli
Luin muutamia aikoja sitten erästä todella mielenkiintoista kirjaa, nimeltä Rakkauden kieli, jonka on kirjoittanut Gary Chapman.
Monessa parisuhteessa tuskaillaan juuri paljon sitä, miksi toinen ei huomioi koskaan. Mietitään mahtaako tuo enää edes rakastaa.
Gary Chapman puhuu kirjassaan ”rakkaustankista”. Jos ihminen ei koe liitossaan arvostusta ja rakkautta, hänellä on sisällään ikäänkuin tyhjä rakkaustankki. Tästä seuraa parisuhteeseen arvostelemista, vetäytymistä, riitoja ja muuta ikävää.
Chapmanin kirjassa esitellään ajatus, jonka mukaan on olemassa viisi erilaista rakkauden kieltä. Jokainen ihminen ilmaisee rakkautta omalla tavallaan. Jotta ihminen tuntisi myös itsensä rakastetuksi, pitää hänelle ilmaista tunteensa hänen omalla ”rakkauden kielellään”. Vaikka se olisi täysin erilainen, kuin oma tapasi. Toimimalla näin, puolison rakkaustankki pysyy täynnä ja se näkyy suoraan parisuhteessa.
Chapmanin esittelemät rakkauden viisi kieltä ovat:
1. Myönteiset sanat
Jotkut ihmiset rakastavat kauniita sanoja. He kertovat mielellään toiselle kuinka ihana ja rakas hän on. Mitä kaikkia upeita ominaisuuksia toisella on. He kannustavat ja rohkaisevat toisia. He ehkä kirjoittavat rakkauskirjeitä tai runoja sanoittaakseen tunteitaan.
Nämä ihmiset käyttävät myönteisiä, kauniita sanoja ilmaistakseen rakkauttaan. He haluavat myös itse kuulla tällaisia asioita, tunteakseen itsensä todella rakastetuksi.
2. Kahdenkeskinen aika
3. Lahjat
Tämä ihminen kertoo rakkaudestaan lahjoin ja toivoo itse rakkaaltaan myös samanlaisia huomionosoituksia.
4. Palvelukset
Tämä ihminen ilmaisee rakkautensa tekemällä toiselle arkisia palveluksia. Hänelle näytät rakkautesi parhaiten tekemällä hänelle samoin.
5. Fyysinen kosketus
Olipa se sitten halaamista, suutelua, hieromista, käsi kädessä kävelyä tai seksiä, tällä kielellä puhuvalle ihmiselle näyttää oman rakkautensa parhaiten fyysisesti.
 |
| Hääpäivänämme 08.07.2000. Kuvaaja: Soile Siltanen |
Meidän omat kielet
Kun onnistuu tunnistamaan oman kumppaninsa ensisijaisen rakkauden kielen, voi omaksua uudenlaisia tapoja osoittaa hänelle tunteensa. Tällä kertaa siten, että viesti todella menee perille.
Voi kuinka olisikaan helppoa, jos molemmille puolisoille osuisi sama kieli. Mutta elämän kieron huumorintajun takia, ne menevät useimmiten ristiin. Esimerkiksi oma ensisijainen rakkauden kieleni on kahdenkeskinen aika. Miehelläni se on kauniit sanat.
Hän siis saa mut ihan sulaksi vahaksi järkkäämällä niitä kuuluisia kynttiläillallisia kahdelle ja pelaamalla mun kanssa lautapelejä. Rakastan myös istua yömyöhään keskustelemassa syvällisiä hänen kanssaan.
Myönnän, että mulle on todella tärkeää se, että kun olen rakkaani kanssa yhdessä, haluan, että hän keskittyy täysin siihen mitä ollaan puhumassa tai tekemässä. Se joskus jopa loukkaa, jos oon kertomassa jotakin ja hän alkaakin äkkiä tsekkaamaan uusia viestejä tai muuta vastaavaa.
Minä saan hänelle rakastetun olon sanomalla kauniita, myönteisiä asioita. Kehumalla jotain, mitä hän on tehnyt. Pyytämällä asioita kauniisti. Kannustamalla ja luomalla uskoa, kun hän tarvitsee sitä. Kertomalla joka päivä kuinka paljon häntä rakastan.
Ja samalla, saan hänet loukkaantumaan sydänjuuriaan myöten sanomalla jotain tosi töykeää ja epäreilua suuttumukseni hetkellä.
Sanoilla on suurempi voima, kuin kuvitellaan. Ne menevät suoraan sydämeen. Joskus mietin, kuinka kaikkein läheisimmille ihmisille voi välillä olla täysi susi ja vieraille itse herttaisuus…
Suunta ylöspäin
Kaikkein rankinta aikaa meidän liitolle on olleet lasten vauvavuodet. Silloin väsymys otti molempien syntymän kohdalla sellaisen selkävoiton pariksi ekaksi vuodeksi, ettei jaksanut kyllä yhtään panostaa parisuhteeseen.
Muutamina kertoina melkein ainoat sanat päivän mittaan meidän välillä oli ”huomenta”, ”nähdään töiden jälkeen” ja ”hyvää yötä”. Muu aika meni pyörittäessä kodinhoidon, lastenhoidon ja työmaan iloista sekamelskaa.
Kyllä siinä huomasi, että vieraannutaan ja ollaan ihan irrallaan, mutta ei vaan jaksanut sillä hetkellä välittää. Vaikka olisi halunnut. Tunsi vain outoa ikävää, kun oltiin saman katon alla, mutta henkisesti kilometrien päässä toisistamme.
Mutta kuten kaikki vanhemmat ja viisaammat perheelliset aina sanoivatkin, vuosi vuodelta kaikki muuttuu. Niin teki. Ennen pitkää oli taas aikaa myös itselle ja puolisolle, kun lapset eivät vaatineet ihan kokoaikaista vahtimista ja hoitoa.
Silloin alettiin ihan tietoisesti palautella yhteisiä hetkiä. Raivattiin niille aikaa – koska totuushan on, että aina on jotain, jos sitä ei päätä etukäteen.
 |
| Kirkon portailla, riisit hiuksissa |
Me ei koskaan olla oltu missään reissuilla kahdestaan tai lähdetty mihinkään ravintolailtaan kahdestaan. Ollaan sen verran kotihiiriä molemmat, että viihdytään omissa nurkissa ja yleensä sitten vietetään ne kahdenkeskiset hetket vasta iltaisin, kun lapset on menneet nukkumaan.
Muutamana vuonna on kyllä käyty hääpäivänä syömässä ja leffassa, tai pari kertaa vuodessa jossain konsertissa, mutta siinä ne on. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kun ihania hetkiä voi viettää myös kotona : )
Tositarkoituksella
Tuo tositarkoituksella meillä luki hääpäivänä auton takalasissa. Ja niin me tähän lähdettiinkin. Ajateltiin, että tässä jutussa on jotain, mistä haluaa pitää kiinni elämänsä loppuun saakka.
Meidän parisuhde on ollut alusta saakka perustaltaan hyvä. Halataan, pussataan ja puhutaan paljon. Arvostetaan toista. Jaetaan oikeasti ne ilot ja surut. Huumorintaju ja tilannekomiikka on olleet meillä myös kautta vuosien yhdistävä tekijä – ihanaa, kun toinen nauraa samoille asioille.
Me rakastetaan edelleen toisiamme yhtä paljon kuin alkuunkin. Se alun roihu on vaan muuttunut tasaisemmaksi, mutta samalla myös syvemmäksi.
Kahdenkymmenenneljän vuoden jälkeen sitä tuntee toisen jo aika hyvin. Välillä ei tarvita edes niitä sanoja, kun se ymmärrys pelaa ilmankin.
Silloin, kun me riidellään, huudetaan kerralla kaikki, sitten sovitaan ja pyydetään anteeksi. Välillä koitan mököttää ja pitää mykkäkoulua, mutta mieheni ei välitä siitä, joten en viitsi murjotella pitkiä aikoja itsekseni. Siinä alkaa tuntea itsensä ihan kaksivuotiaaksi : )
Eikä se elämä aina pelkkää auvoa ole. Meillä on ollut alusta saakka paljon vastoinkäymisiä niin henkilökohtaisen kuin yhteisenkin matkan varrella. On itketty, huudettu, riidelty, vihattu ja syytetty. Välillä melkein pakattu tavaroita valmiina lähtemään johonkin suuntaan.
Mutta….
Kun kovia asioita pääsee yhdessä läpi, lujittaa se ihmissuhdetta. Tulee sellainen olo, että yhdessä me selvitään mistä vaan.
Joku viisas on joskus sanonut, ettei mikään muutu koskaan ilman jonkinlaista kriisiä. Kun elämä on kaaoksessa, se on merkki siitä, että jonkin täytyy muuttua. Elämä ikäänkuin herättelee sillä ihmistä tekemään valintoja.
Kaaos voi kestää joskus vuosia ja kaikki kasaantuu kerralla niskaan, mutta myrskyä seuraa aina tyyni, niin myös elämässä. Se tuuli täytyy vaan sillä hetkellä jaksaa. Sen jälkeen niitä tavallisia, hyviä hetkiä osaa arvostaa entistäkin enemmän.