Oletko koskaan tavannut uutta ihmistä ja yllättynyt siitä, että hän onkin mukava?
Yllättynyt siksi, koska hänet on esitelty sinulle jo etukäteen. Selän takana kuiskituilla ilkeillä puheilla, pahoilla juoruilla ja aksentilla, joka painottaa sitä, ettei hän ole tutustumisen arvoinen. Tai hänen on kerrottu muuten vain olevan sellainen ihminen, josta kenelläkään ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Mulle on käynyt näin kahdesti.
Ensimmäinen kerta koski inssiajoa, kun olin 18. Autokoulun opettajani oli aivan ihana ihminen, joka syvästi pahoitteli sitä, että jännittäjä-minä saisin inssikseni tyypin, jota kaikki karsastivat. Tämä inssi antoi kuulemma herkästi reput pienestäkin ja oli äksy sekä ilkeilevä. Opettaja kertoi asioita, joista oli kuullut oppilailtaan. Sanomattakin selvää, että pelkäsin sen jälkeen vielä enemmän.
Suorastaan vapisin, kun asetuin ratin taakse ja lähdettiin liikenteeseen. Kaikki meni hyvin, inssi oli tosi mukava, heitti läppää, kehui ajoa ja antoi lopuksi ajokortin. Toivotti vielä onnea sekä turvallisia kilometrejä.
Olin ihmeissäni. Missä oli se ihmishirviö, joka minulle oli esitelty muiden toimesta?
Toinen kerta koski lääkäriä, joka oli kuulemma kaikkien inhoama. Oma kokemukseni oli toinen. Suhtauduin alkuun häneen hieman ennakkoasenteella, mutta hän häivytti kaikki epäilykset ihanalla käytöksellään. Itse asiassa hän oli parhaimpia lääkäreitä, joita olen koskaan tavannut. Ja olen muistanut sen mainita jokaiselle, joka on kertonut minulle näitä kuulopuheita.
Mulla on ikävä kyllä kokemuksia myös siitä, että minut on esitelty parille ihmiselle ennen, kuin itse olen ehtinyt heihin kunnolla tutustuakaan. Ja ikäväkseni ainakin yksi heistä on uskonut kuulemaansa selvittämättä tosiasioita.
Tämä ihminen ei ole itse jutellut kanssani kuin muutamia kertoja. Niiden perusteella hän ei tiedä minusta oikein mitään. Silti hän ei tervehdi, vaikka kävelisin metrin päästä ja sanoisin moi. Hän katsoo lävitseni tai muualle. Saman hän tekee myös lapsilleni. Ja mitä pahaa he ovat tässä yhtälössä tehneet? Ai niin. Ovat minun lapsiani.
En oikeasti ymmärrä ihmisiä, jotka nielevät jonkun muun kertomukset aivan tuntemattomista tyypeistä. Kuuntelen minäkin toisten juttuja, mutta haluan itse muodostaa riippumattoman mielipiteeni uusista tuttavuuksista.
Vaikka minun ystäväni ei pitäisi jostakin, saatan minä pitää, sillä jokainen suhtautuu asioihin eri tavalla. Näkee asiat eri tavalla. Ja jos jollakulla on huonot välit jonkun kanssa, onko se oikein, että hän mustamaalaa toista ympäriinsä, eikä toinen saa koskaan tilaisuutta puolustautua tai kertoa omaa puoltaan asioista?
Ihmissuhteet ovat vaikea juttu. Pahanilmanlintu voi saada paljon huonoa aikaan nokkimishalullaan. Usein mustamaalaaminen kertoo tyytymättömyydestä omaan elämään, mutta se ei lohduta ihmistä, jolle jokainen kääntää selkänsä uskottuaan perättömiä puheita.
Joku vanha viisaus sanoi joskus, että juorut kuolevat viisaan ihmisen korvissa. Vaikka näin ei kävisikään, mielipiteensä kannattaa silti muodostaa ihan oman kokemuksen perusteella.
Halauksin, Emppu