Voi kuulkaa, kuinka vaikuttava oli ”Taru Sormusten Herrasta”-ennakkonäytös eilen Tampere-talossa! Rakastan tuota Tolkienin tarinaa ja kyseisen leffatrilogian olen katsellut ainakin kymmenen kertaa. En siis voinut ajatellakaan jättäväni välistä tuota suurta teatteritapausta. Kuvia itse esityksestä ei saanut ottaa, joten joudun tässä tyytymään pariin käsiohjelman kuvaan sekä loppukiitoksiin, mutta pystymme varmaan elämään sen kanssa 😊 Taru Sormusten… Continue reading
Hänen suunnitelmissaan talo oli keltainen. Vanhat omenapuut ympäröivät sitä joka suunnalta, ja leikatun ruohon tuoksu sekoittui vastaleivottuun pullaan. * Hänen suunnitelmissaan lapsikatras juoksi nauraen ympäri valtavaa pihaa, onnellisena, murheista vapaana. Mielikuvitus ja kulunut sadetin ainoana hupinaan he nauttivat suloisista kesäpäivistä. * Hänen suunnitelmissaan valkoiset, läpikuultavat pariovet avautuivat suureen olohuoneeseen, jonka ikkunoita kehystivät ilmavat verhot. Tuo… Continue reading
Agatha Christien dekkarit noudattavat varsin usein samantyyppistä kaavaa. Tapahtuu rikos ja kaikki todisteet osoittavat tiettyyn suuntaan. Lopulta asioita uudenlaisesta näkökulmasta katsottuna, oikea syyllinen löytyy ja hänen henkilöllisyytensä on usein yllätys. (Christie oli varsin taitava johtamaan lukijaa harhapoluille. Ainakaan itse en ole osunut kuin kaksi kertaa oikeaan yrittäessäni selvittää tekijää). Kun olen lukenut häneltä kaiken kirjastosta… Continue reading
Hän on Happy. Meidän nelivuotias maltankoirajuniori. Ilopilleri. Ja varsinainen linssilude. Happy hakeutuu aina seuraan ja tykkää läheisyydestä. Kun katson illalla telkkaria, tuo pieni mytty makaa kyljessä kiinni ja tuhisee untaan. Kun kirjoitan, hän lojuu jalkojeni päällä pöydän alla. Huomattiin jo varhain, että Happy seisahtuu tilanteeseen aina, kun sanotaan odottaa. Hän ottaa katsekontaktin ja kuulostelee, milloin… Continue reading
Heipsansaa! Mitä sulle kuuluu? Nukuitko hyvin ja onko tänään vapaata vai menetkö töihin? Me tultiin käväisemään mökillä. Kello on vasta kymmenen illalla ja pihamaa on jo pimeänä. Kosteus hiipii sisälle joka oven avauksella ja odottelen, milloin upea kuu alkaa nousta tuolta metsän takaa. (Viime kerralla se oli kuin oranssi jumppapallo – niin upea, mutta kuviinhan… Continue reading
Tämä pilke-silmäkulmassa-perjantailoru sai alkunsa lapsuuteni Tappajahai-leffan nimestä. Pappa ja hai Vanha pappa kepin turvin järven rantaan astui. Laineet löivät korkealle, toinen kenkä kastui. * Pappa siirtyi laiturille, istumaan sen päähän, kannelle vanhan laatikon, kas mitä lie sen alla on? * Pitkä pätkä narua, aivan läpikuultavaa, sekä pieni pullapussi, jonka kyljessä luki Jussi * Pappa narua… Continue reading
”En mä voi siltä mennä kysymään. Sehän on somejulkkis!” tai ”Oltiin tässä saunaillassa parin vuorineuvoksen ja firman maajohtajan kanssa.” tai ”Sillä on erivapaus tehdä asioita, koska se tunnetaan joka paikassa.” Tuttuja tilanteita jokaiselle. On upeaa saada kehaista olleensa samoissa juhlissa yhteiskunnan kerman kanssa. Ehkä sitä on päässyt juttelemaan jonkun korkea-arvoisen ihmisen kanssa tai solminut suhteita… Continue reading
Tämä on keväällä ilmestyvän lastenromaanini kantava ajatus. Maailma muuttuu koko ajan vain kiiireisemmäksi. Moni aikuinen on jo huomannut oman työtaakkansa jatkuvan vapaa-ajalle saakka. Lisääntyvä väsymys syö muulta elämiseltä tilan. Samaan aikaan kasvaa myös lasten jaksamisen taakka. Koulun ja harrastusten lisäksi some nielee suuren osan heidän ajastaan. Ja siellä jos missä luodaan illuusioita täydellisestä ihmisestä, joka… Continue reading
Tuntuu juhlalliselta, kun omat merkkipäivät osuvat liputuspäiviin. Tänään nimipäivänäni juhlitaan Tove Janssonia ja suomalaista taidetta. Synttärinäni liput liehuvat Jean Sibeliukselle. (Voin silti ajella ympäriinsä ja kuvitella, että ne ovat saloissa ihan vaan vuokseni – heh 😁) Arkeen paluu toi tullessaan jokavuotisen ongelman. Nukkumatti on omaksunut kesän aikana joustavan työajan, eikä ihan helpolla tahdo palata sorvin… Continue reading
Pakko myöntää, ettei aamuherätys ollut tänään helppo. Kun kesällä tottuu nukkumaan yhdeksään, tuntuu ihan krapulaiselta olla ylhäällä jo seitsemältä. Mutta kai siihen taas tottuu. Pakko. Kyseessä on kuitenkin vasta aamu numero 1 / 1 000 000 ennen seuraavaa kesää. Joo, mutta tiedättekö. Käytiin maanantaina siellä Särkänniemessä, mistä taisin jorista edellisessä kirjoituksessani. Ja myös planetaariossa, jota… Continue reading
