Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Pappa ja hai

Posted on 16.8.20245.6.2025 by erja

Tämä pilke-silmäkulmassa-perjantailoru sai alkunsa lapsuuteni Tappajahai-leffan nimestä.

Pappa ja hai

Vanha pappa kepin turvin

järven rantaan astui.

Laineet löivät korkealle,

toinen kenkä kastui.

*

Pappa siirtyi laiturille,

istumaan sen päähän,

kannelle vanhan laatikon,

kas mitä lie sen alla on?

*

Pitkä pätkä narua,

aivan läpikuultavaa,

sekä pieni pullapussi,

jonka kyljessä luki Jussi

*

Pappa narua lainasi,

sen kävelykeppiinsä kiinnitti,

tahtoi kalaonneaan koettaa,

ukkohauen itselleen voittaa.

*

Niin pappa laski siiman veteen,

heitti palan pullaa sen eteen,

sillä matoja ei löytynyt kuin kaksi,

toinen niistäkin oli kuivunut littanaksi.

*

Hän odotti tunnin,

sitten puolikkaan toista,

ja voi ihme,

voi kumma,

mitä suurenmoista,

tarttuikaan viimein ongen mukaan,

ei sitä ikinä uskoisi yksikään,

ei koskaan kukaan.

*

Näkyi ensin evä,

sitten hampaita rivi,

nousi järvestä hai,

tummanharmaa kuin kivi,

se katsoi pappaa,

kyynel silmässä kiilsi,

tuo katse syvälle,

papan sydämeen viilsi.

*

Hain silmät anoivat,

sielun perältä saakka,

ne kauniisti sanoivat,

voi parahin paappa.

*

En lautaselle kuulu,

en halua laukkuun nahaksi,

en tahdo eläintarhaankaan,

lasin taakse ihailtavaksi.

Jos vapauteni annat,

niin sanani saat,

että hartaimman toiveesi

tulen toteuttamaan.

*

Ei miettinyt pappa,

ei hetkeäkään,

kun sakset jo kaivoi

eväsnyssykästään.

Saat vapautesi,

ilman muuta, tottakai,

kuulut luontoon vaeltamaan,

sinä upea hai.

*

Kun valtamerten peto

siiman otteesta irtosi,

se kääntyi pappaa katsomaan,

kysyi, mikä on toiveesi?

*

En tarvitse mitään,

pappa hiljaa vastasi,

on elämä jo täyttänyt,

kaikki hurjimmatkin haaveeni.

Jos jotain vielä toivoisin,

niin pelkästään sen,

että maailma olisi,

aina rauhallinen.

*

Hai hurja nyökkäsi aaltojen alla,

siihen taika ei muutosta toisi,

mutta pienillä teoilla ihminen,

itse asiaa parhaiten auttaa voisi.

*

Papan kasvot valaisi

iloinen nauru,

oli viisaitakin viisaampi,

tuo merten kauhu.

*

Pappa jäi päähän laiturin

ja vilkutti hain perään.

Suuri evä kerran leikkasi aaltoa

eikä näkynyt mitään enää.

(Kirjoittanut, Erja Pyhältö-Seppälä)

******

Runosta teki tämän huiman kivan biisin Granpa Fautrix.

Ihanaa, leppoisaa, aurinkoista ja söpöä viikonloppua jokaiselle!

Pus ja hal, Emppu

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme