Ollaan ihan rehellisiä. Opettajan työ vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä päällisin puolin varsin helpolta. Mietitään, että sen kun vaan opetussuunnitelman antamissa raameissa käydään läpi asiat tietyssä järjestyksessä, tarkastetaan oppien perille meno erinäisillä kokeilla, pidetään parit vanhempainillat vuodessa ja valvotaan muutama välkkä viikossa. Sen lisäksi työaika on säännöllinen, jokainen viikonloppu vapaa, eikä vielä olla edes päästy puhumaan niistä pitkääkin pidemmistä kesälomista!
Epidemiaetäkoulu sai monen vanhemman kohdalla aikaan täyskäännöksen opetustyön arvostusta kohtaan. Mukaanlukien minut itseni. Kun henkilökohtaisesti näin sen työmäärän, jonka meidänkin lasten opettajat viikoittain tekivät tempaistakseen lähes tyhjästä kaiken aineiston, välineet ja materiaalin, suorittaakseen etänä opetussuunnitelman mukaiset opinnot lasten kanssa, nostin olemattoman hattuni todella korkealle. Toisinaan jopa liikutuin siitä kaikesta huolehtimisesta.
Kun omat lapsemme jäivät kotikouluun lähiopetuksen taas alettua, vastuu heidän oppimisestaan jäi meille. Olen miettinytkin tämän parin viikon aikana monta kertaa, mistä kaikkialta opettajat bongaavatkaan niitä ideoita, joilla saavat pienimmätkin tenavat innokkaina oppimaan tärkeitä asioita leikin varjolla, lähes huomaamatta.
Ja mikä neuvoksi, jos sattuukin kohdalle asia, jonka itse osaa, mutta ei pysty selittämään sitä ymmärrettävästi lapselle. Koitat vääntää tarinaa mahdollisimman selkokielellä, mutta ulos tulee vain typerää aikuisten jargonia. Seuraus: lapsi turhautuu halutessaan oppia, mutta vanhempi ei vaan osaa opettaa.
Esikoisen rauhallinen ope
Meidän esikoinen on vitosluokalla.
Etäkoulun aikana hänen opettajansa laittoi joka aamu yhdeksältä Google Classroomiin ekat tehtävät. Hommia tuli lisää noin tunnin välein suurinpiirtein yhteen saakka. Tämä systeemi loi hyvän rutiinin heräämisille ja piti kivasti oppilaat työnsyrjässä kiinni pitkin aamupäivää. Vastaukset tehtäviin lähetettiin wapilla opettajalle, joka tarkasti ne ja laittoi takaisin joko korjattavien kohtien kera tai kuitattuna oikein tehdyiksi kivoilla emojeilla.
Toisinaan tehtävien palautukset venyivät joillakin sovittua pidempään, mutta niin vaan iltakuuden maissa ope vielä laittoi viimeisiä peukkuviestejä mattimyöhäisille. Eikä hänen päivänsä ollut tuolloinkaan pulkassa. Viimeistään klo 21 kilahti joka arki-ilta viestiääni, jolloin ope kertoi seuraavan päivän lukujärjestyksen ja tehtävien ilmestymisajankohdat. (Jäin oudosti kaipaamaan niitä kilahduksia, kun oppilaat palasivat lähiopetukseen.)
Kivaa henkeä kaikkeen uuteen ja outoon loivat kyselyt, joita esikoisen opettaja teki hissan- ja ympäristötiedon tehtävien loppuun. Tämä viimeinen monivalintakysymys käsitteli aina opettajaa itseään ja hän laittoi oppilaille kyselyn tuloksen iltaviestissään wapissa. Esimerkiksi yhden kerran opelle parhaiten sopivaksi kulkupeliksi oli äänestetty polkuauto ja seuraavan kyselyn tuloksena ope tarvitsi uusia vaatteita.
Mulle jäi mieleen kivasti myös pari nettimiittiä, joiden aiheena oli elämä. Viimeisellä elämämiittikerralla oppilaat saivat jutella koronasta, kouluunpaluusta ja huolistaan sen suhteen. Vitosluokkalaisilla oli yllättävän paljon reaaliaikaista tietoa maailmantilanteesta ja myös paljon huolta viruksen leviämisestä. Opettajalla oli tavalliseen tapaansa aikaa pohtia heidän kanssaan eri näkemyksiä ja rauhoittavasti kertoa oma kantansa asioihin. Nämä keskusteluhetket ovat myös luokkatilanteissa olleet niitä, jotka ovat painuneet lähtemättömästi ainakin meidän lapsen mieleen. Hän on tykännyt niistä erityisen paljon.
Ja se opettajien välittäminen lapsista ja heidän opinnoistaan. Ei ollut niin, että vaan tehtävät tarkastettiin ja jätettiin oppilaat niine hyvineen niiden kanssa painimaan. Aina sai soittaa, jos oli kysyttävää tai ihan vaan jotain muuta huolta jostain. Jos oppilaasta ei kuulunut tehtävien palautusajan lähestyessä, kilahti opelta viesti ”Miten menee matikan kanssa?” tai ”Oletko jo aloittanut?” Toisinaan hän soitti ja kyseli lapsilta, miten sujuu tai opetti puhelimitse jonkin asian, joka tuntui oppilaasta (ja vanhemmistakin) vaikealta.
Eskarin sydämellinen ope
Meidän eskarilaiselle lähetettiin etätehtävät Wilman kautta kahdesti viikossa raportointiohjeineen. Kaiken sai tehdä itselleen sopivana aikana. Opettaja painotti sitä, että eskari-ikäiselle tärkeintä on kuitenkin leikki ja ulkoilu.
Ope laittoi loppuajasta joka päivä lapsille wappivideon, jossa kertoi päivän opeteltavasta asiasta. Klipin lopussa hän kehotti lapsia ryhtymään työhön ja tekemään etätehtäviään.
Meillä nämä videot olivat aina niin kiva ja odotettukin juttu tytölle. Ja mitä kaikkea kivaa linkkiä ja muuta askarteluvinkkiä open kautta saatiinkaan. Meidän eskarilaisen opettaja on ollut niin monipuolinen, mielikuvitusrikas ja viitseliäs kaikissa opetusjutuissaan, että ihan mahtavaa, kun hän jatkaa samojen lasten kanssa vielä ekaluokalle.
Eskariluokassa on ollut aina tapana juhlia synttäreitä, jolloin ollaan laulettu ja annettu sankarille kortti sekä joku pieni juttu lahjaksi. Arvatkaa kuinka harmitti, kun meidän tyttönen täytti seitsemän juuri tähän aikaan, kun hän on kotikoulussa ja moni muu siellä lähiopetuksessa. Pieni kun oli jo hyvän aikaa sitten miettinyt, mitä voisi viedä kouluun tarjottavaksi omana juhlapäivänään.
Mieheni kävi tänä aamuna hakemassa koululta tytön taitotikkaat ja opettaja oli antanut hänelle luokan synttärikortin lahjoineen ja onnentoivotuksineen mukaan. Lisäksi ope soitti tytölle koulun jälkeen onnitteluvideopuhelun. Tyttö oli aivan innoissaan ja minä kyynel silmässä. Juuri tällaiset eleet saavat aikaan sen tunteen, että oppilaat ovat muutakin, kuin kasvotonta massaa.
Opettajasta on moneksi
Opettaja ei ole pelkkä opettaja, vaan myös auktoriteetti, esimerkki ja samaistumiskohde. Hän on lukukauden aikana myös psykologi, ystävä, kaveri, varaiskä tai varaäiti, kuunteleva korva ja avoin syli. Jollekin pienelle ehkä elämän ainoa turva, jolle voi murheistaan kertoa.
Opettaja kuuntelee vanhempien ilot ja murheet puoleksi tunniksi venyvissä vanhempainvarteissa. Etsii ratkaisuja koulukiusaamiseen ja kaveripulaan. Järjestää tukiopetusta. Puuttuu syrjimiseen. Tsemppaa, kehuu ja kannustaa. Niin lapsia kuin vanhempiakin. (Ja pakko tässä kohtaa sanoa, että kaikki vanhemmatkaan eivät ole aina yhteistyökumppaneina sieltä helpoimmasta päästä, kun kyseessä on oma lapsi, jonka asioita järjestellään.)
Lisäksi luulen, että opettajat kohtaavat työssään useinkin tilanteita, joissa joutuvat oppiensa puolelta venymään lähes toisen ammatin puolelle. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia on jatkuvasti kasvava määrä ja se näkyy varmasti luokissa. Kun yhdellä opettajalla on vielä 20-30 oppilasta, joista jokainen tulisi huomioida yksilönä, ollaan jo aika mahdottoman asian edessä.
Lämmin kiitos
Opettajat ovat laittaneet lähiopetuksen jälleen alettua koteihin kiitosviestejä hyvin sujuneesta etäopintojaksosta, joka ei olisi onnistunut ilman vanhempien kanssa tehtyä hyvää yhteistyötä. Mutta suurin kiitos kuuluu sinne toiseen päähän. Sinulle opettaja.
Kiitos, että olet siellä. Lähellä tai etänä.
Lasten turvana. Olkapäänä. Tukena kasvatuksessa.
Kiitos, että keksit kaikkea mukavaa ja pysyt ajan virrassa mukana, opettaaksesi monipuolisesti ja kiinnostavasti maailman asioita.
Kiitos, että sinulla on aikaa keskustella lasten kanssa erilaisista asioista ja ottaa kantaa. Nämä keskustelut paitsi auttavat lapsia ilmaisemaan omia mielipiteitään, luovat myös hyvää yhteishenkeä.
Kiitos, että annat lapselleni erilaisia näkökulmia elämään. Näistä saadaan aikaan kotonakin mielenkiintoisia keskusteluja.
Kiitos, että olet aidosti kiinnostunut siitä, mitä lapselleni kuuluu. Että oikeasti välität hänen hyvinvoinnistaan.
Kiitos, että näytät lapselleni sanoillasi ja teoillasi hänen olevan sinulle tärkeä. Toivottavasti tiedät, että myös sinä olet tosi tärkeä hänelle.
Kiitos menneestä lukuvuodesta, jonka loppu oli kaikinpuolin rankka ja erikoinen. Ehkä pelottavakin.
Silti sinä sait siitä vaivannäölläsi lapsille (sekä vanhemmille) mukavan ja toimivan.
Sinulle opettaja lämmin kiitos ison halauksen kera. Ja oikein rentouttavaa lomaa. Olet sen todella ansainnut.
Kiittäen,
Emppu (eskarin ja vitosen äiti)