Aloin yksi päivä miettiä näitä kesän pidempiä loma-aikoja.
Kuinka monelle ihmiselle loma tarkoittaa sitä, että nukutaan pitkään, valvotaan vielä pidempään, juodaan paljon alkoholijuomia, mätetään rasvaisia ruokia sekä sokeriherkkuja ja liikunta jää minimaaliselle tasolle muuhun vuoteen verraten.
Kuinka sitä liian usein erehtyykään pitämään itsensä hemmotteluna asioita, jotka toimivat vain lyhyessä käytössä ja kohtuudella. Pieninä annoksina tuo kaikki edellä mainittu saattaa ollakin rentouttavaa, mutta liika on aina liikaa. Ei taida olla sattumaa, että syksyisin iskee lähes kansallinen kuntoilubuumi, kun kesän kaupanpäällisenä tullut hiukan löysä, väsähtänyt olo halutaan saada takaisin ruotuun.
Uni hukassa
Omalla kohdallani käy joka kesä niin, että nuo otsikon hahmot ottavat jossain kohtaa ohjat omiin käsiinsä ja minä huomaan sokerin pyörittävän päivää ja olevani väsynyt, vaikka nukkuisin tavallisen määrän.
Tänä vuonna ei päästy edes juhannukseen asti ilman notkahdusta.
Yhtäkkiä huomasin valvovani taas joka yö yhteen tai puoli kahteen. Ja vaikka nukkuisin kunnon pituiset yöunet heräten aamulla yhdeksän maissa, se ei ole sama juttu.
Olen matkan varrella huomannut todeksi sen, että sillä on merkitystä mille aikavälille nuo unitunnit sijoittuvat. Kyse on välillä ihan pienestä heitosta, mutta silti suuresta vaikutuksesta.
Nukun yleensä keskimäärin kahdeksan tuntia. Olen paljon pirteämpi herätessäni, jos olen nukkunut nuo tunnit iltayhdentoista ja aamuseitsemän välillä, kuin jos nukkuisin keskiyöstä aamukahdeksaan. Hassua eikö?
Nuorempana valvominen oli niin paljon helpompaa. Välillä sitä ehti nukkua vain kolme tuntia, mutta silläkin selvittiin.
Moinen ei tulisi tässä iässä enää kuuloonkaan. Yhden yön valvominen maksetaan takaisin päivän, parin tokkuraisella ololla ja huonolla voinnilla. Palautuminen kaikesta hidastuu iän myötä.
Kun täytin kolmekymmentäviisi, vähäinen yöuni alkoi näyttäytyä ihan krapulan oireilla. Laimeammilla, mutta aika samanlaisilla. Vaikka ei olisi juonut pisaraakaan niin hikoilutti, vapisutti ja oli huono olo. Mieluummin sitä siis nukkuu kunnolla, kuin painelee puolivaloilla seuraavan päivän.
Tiedän kyllä, että pitäisi mennä nukkumaan heti, kun on sellainen olo, että väsyttää. Jos sen tunteen päästää ohi ja piristyy uudelleen, menee seuraavaan otolliseen hetkeen taas pitkä aika.
Silti – kun on iltaihminen, niin on iltaihminen. Olen aina ollut. Siinä on oma tunnelmansa olla hereillä, kun muu maailma nukkuu ympärillä. Hiljaisuus ja hämärä ovat silloin niin käsinkosketeltavia…
Kohti unimaata
Olen monta kertaa arjessa jaksaakseni koittanut siirtää sisäistä kelloani. Menemällä aina vartin edellistä iltaa aikaisemmin nukkumaan ja jatkanut sitä niin pitkään, että olen saavuttanut haluamani nukkumaanmenoajankohdan. (Aaaaa, mikä sanahirviö!)
Alku kyllä onnistuu ja alkaa todella väsyttämään jo aiemmin, kun aikansa yrittää. Tämä homma on mulla kuitenkin aina karahtanut kiville siksi, että en ole jaksanut sitoutua siihen muutokseen niin pitkäksi aikaa, että siitä olisi tullut uusi tapa.
Moni ihminen (mukaanlukien itseni) lykkää yöunia jaksamisensa kustannuksella. Päivässä on niin paljon tekemistä ja niin vähän tunteja, että lisäaikaa koitetaan nipistää vuorokauteen nukkumisesta.
Tämä ei ole pidemmän päälle kantava tie. Ihminen tarvitsee säännöllisen unensa, sillä unella on tärkeitä tehtäviä mm. fyysisen ja psyykkisen elpymisen sekä muistin tukemisen kannalta.
Tässä vuosien mittaan erilaiset uniongelmat ovat tulleet itselleni tutuiksi. Loogisesti eniten stressaavissa elämänvaiheissa ja juuri niissä hetkissä sitä unta tarvittaisiin eniten.
Välillä olen ollut tosi väsynyt mennessäni nukkumaan. Olen saanut heti unen päästä kiinni, nukkunut sikeästi tunnin, havahtunut sitten johonkin ja sen jälkeen valvonut aamukuuteen.
Tai olen ollut tosi väsynyt sänkyyn mennessäni ja silti pyörinyt siellä kolmisen tuntia saaden unen vasta silloin.
En osaa nousta sängystä yöllä tekemään mitään muuta, jos uni ei tule. Pyörin kyljeltä toiselle kuin grillivartaassa ja mietin asioita. Ja panikoin sitä, että tiedän olevani seuraavana päivänä aivan sippi.
Parhaan avun omiin univaikeuksiini olen löytänyt sattuman ja kokeilun kautta. Olen huomannut seuraavien asioiden vaikuttavan omalla kohdallani selvästi unensaannin helppouteen sekä unen syvyyteen ja sitä kautta aamuiseen pirteämpään oloon.
1) Sokerin vähentäminen
Uskokaa pois. Huomasin tämän karkkilakkoni aikana ekan kerran. Uni tuli nopeammin ja oli huomattavasti syvempää ja levollisempaa verrattuna niihin aikoihin, kun istuin illat telkkaria katsoen ja karkkeja syöden. Karkkilakkoni aikana oli todella paljon levänneempi olo aamuisin.
2) Aktiivisuus päivällä
Tämän tietää jokainen. Jos viettää päivän sisätiloissa istuskellen, ei paljoa nukuta, kun olisi yöaika. Fyysisesti ja henkisesti aktiivinen päivä väsyttää mukavasti ja edistää illalla unentuloa.
3) Sama nukkumaanmenoaika joka päivä
4) Sama heräämisaika joka päivä
Nämä tavat alkavat ruokkivat toisiaan. Pikkuhiljaa, kun sitkeästi jatkaa, alkaa kummasti väsyttää illalla totuttuun aikaan. Samoin jossain vaiheessa, kun keho tottuu heräämään aina samaan aikaan, saattaa herätä jo ihan ilman kelloakin. Aivot tarvitsevat useamman viikon tottuakseen uusiin tapoihin, kannattaa siis olla kärsivällinen.
Olen itse haaveillut sarastusvalosta herätyshetkiin jo parisen vuotta. Kännykkä on toiminut herätyskellonani jo useamman vuoden, mutta haluan puhelimen kokonaan pois makkarista.
Voimistuvalla valolla toimiva sarastusvalo herättää ikäänkuin auringonnousuun. Ainakin osassa on lisäksi mukana radio sekä muutamia herätysääniä (esim. lintujen liverrys).
Tällaisen ajattelin hankkia syksyn pimeisiin aamuihin. Tulen ehdottomasti sitten kertomaan teille, oliko siitä apua tällaiselle iltavirkulle torkkunapin kestokäyttäjälle.
5) Telkkarin, padin ja kännyköiden vältteleminen tuntia ennen nukkumaanmenoa
Sinivalon vaikutus uneen on tutkittua ja olen sen itse myös kokenut. Aivot ovat niin hereillä, vaikka kehoa väsyttäisi. Kannattaa välttää pitkiä istuntoja myöhäisillalla netin ja somen syövereissä, jos haluaa saada kunnon yöunet.
6) Kevyt iltapala noin tuntia ennen nukkumaanmenoa
Nälkäisenä ei saa unta, ei myöskään liian tuhdin yöpalan jälkeen. Mun oma lempparini on ruisleipä juustolla ja kurkkusiivuilla sekä kuppi teetä.
Ja jos illalla mättää kamalasti sokeria, olo on aamulla halju ja suolisto murisee koko päivän. Se ei siis kannata.
Sokerilla kuorrutetut viikot
Tämän vuoden toukokuussa tein pyhän päätöksen, että kesällä herkuttelu pysyy hanskassa. Ei pysynyt. Alku oli lupaava, eikä tehnyt makeaa mieli, mutta…
Olen jo aiemmassa postauksessani ”Homemade elämäntaparemontti” kertonut olevani suoranainen sokeriaddikti. Kun pussin avaa ja muutaman maistaa, siitä se lähtee. Ja kun kesällä on niin paljon kaikkea tarjolla siellä ja täällä, niin arvaahan sen kuinka siinä lopulta käy. Ihan hävettää myöntää olevansa joskus (aina) niin perso kaikelle hyvälle.
Ja kaikkein pahinta on se, mitä se hyvä saa aikaan. Pari, kolme päivää peräkkäin karkkeja, niin jo naama kukkii, olo on väsynyt ja mieliala heittelee kuin ilmapuntari. Ja enimmäkseen sinne ukkosen puolelle.
Lisäksi mun sairaus kärsii karkin syönnistä. Nivelet turpoavat pienestäkin liikkumisesta, jos on kaksikin päivää sokerimaratonia pohjalla.
Liika herkkujen syönti saa mulla aikaan myös sellaisen hälläväliä olon kaikkeen aktiivisuuteen, vaikka muuten rakastan liikkumista.
Sokerihumalassa ei paljon mieltä paina se, ettei ole käynyt lenkillä neljään päivään tai jumpannut viikkoon, kun vaan on suklaapatukka kädessä ja toinen jemmassa keittiön laatikossa.
Parhaan tuloksen saan karkkien kanssa nollatoleranssilla, mutta jos sokerin hallitun syönnin haluaa saavuttaa uudeksi loppuelämän tavaksi saakka, pitää kyllä sallia itselleen herkkuhetkiäkin silloin tällöin. Mikään liian kireässä hihnassa pidetty tapa ei tule kestämään.
Itselleni oon antanut luvan herkutella kolme, neljä kertaa viikossa. Yleensä päivän kahvihetkellä. Silloinkin syön ensin jotain suolaista ja vasta sitten esim. pienen pullan tai jätskipuikon.
Vaikka ei tekisikään mieli enää makeaa (usein niin käy aikaa myöten), tietää silti, että mielen muuttuessa ”lupa” löytyy. Kuulostaa ihan hölmöltä, mutta on mulle tärkeä psykologinen juttu.
Säännöllisen syömisen olen myöskin huomannut olevan avainasemassa sokerinhimon tainnuttamiseen.
Kolmen tunnin välein, kun syö jotain tavallista, terveellistä ruokaa, ei muutaman päivän kuluttua enää tee mieli makeaa. Tähän vaiheeseen, kun pääsee, ei kannata heti mennä maistelemaankaan herkkuja uudelleen.
Kuten sokerin perään, keho oppii myös terveellisen ruoan perään. Oli itsellenikin yllätys, kun sokeria karttaessani, kahvipöydässä tekikin mieli juustovoileipää ja pelkkä ajatus kakkupalasta kuvotti. Mitä evästä keholleen antaa, sitä se oppii haluamaan.
Ja kaikkien näiden aasinsiltojen kautta päädytään sinne, mistä lähdettiinkin. Nimittäin siihen, kuinka hieno mahdollisuus kesälomalla on muuttaa elämäntapojaan. Silloin normaalit arkirutiinit eivät vaikuta niin sitovasti ja aivoilla on monta viikkoa peräkkäin aikaa tottua uudelleen ohjelmoituun, terveellisempään elämään.