Tämän viikon maanantaiaamu aukeni ihanaan puheensorinaan, kun kuopuksella oli kaksi kaveria yökylässä.
Edellisiltana lapset olivat juosseet uimassa ja suppailemassa sekä katselleet vielä leffan illan päätteeksi, joten nukkumaanmeno venähti lähemmäs yhtätoista. Silti he nousivat aamulla seitsemältä ja istuivat jo pelaamassa Labyrinttia eteisen lattialla yöpuvuissaan, kun itse vasta hiivin kohti keittiötä ja pyyhin unihiekkaa pois silmistäni.
Muistan itse, kuinka lapsuuden yökyläjutuissa oli aina kiehtovaa se, kuinka eri tavalla eri perheissä toimittiin. Järjestys iltahommissa saattoi olla ihan erilainen. Samoin ruokailutilanteet. Toisilla kavereilla oli tiukempaa, toisilla sai olla vapaammin.
Mulle on tärkeää, että lasten kaverit tuntevat olevansa tervetulleita meille. Tervehdin aina, vaikken saisi edes mitään vastauksia. Samoin juttelen jotain. Kysyn vaikka mitä kuuluu tai miten kesäloma on lähtenyt alkuun. Lasten kanssa on helppoa jutella, kun he ovat niin teeskentelemättömiä. Arvostan sitä ominaisuutta aikuisessakin ihmisessä suuresti!
Seuraavana yönä meillä oli kello soimassa vartin yli kolme, sillä mies lähti työmatkalle Saksaan.
Olin mennyt nukkumaan siinä kahdentoista maissa, enkä osannut enää nukahtaa tuon heräämisen jälkeen kunnolla. Niinpä loppuyö meni vuoronperään torkahdellen ja säpsähdellen. Lopulta kampesin itseni seitsemältä ylös sängystä ja olo oli kaikkea muuta paitsi pirteä.
Heitin esikoisen rippikouluun ja jatkoin siitä itse fyssarille. Huonot unet tuovat mulle aina heikon olon, joten kävelymatolla en päässyt etenemään edes neljääsataa metriä, kun jalkoja jo alkoi vapisuttaa. Kun sen lisäksi ”jaksoin” kaksi minuuttia (!!! 
) crosstrainerilla, alkoi päivän treeni olla siinä. (Sellaisella jaksamisella nykyään todella liikun).
Keskiviikkona koirankouluttaja tuli käymään toista kertaa.
Meidän vanhemmalla koiralla on ollut toistuvia anaalirauhasen tulehduksia. Pari kertaa ne ovat ”fistelöityneet” eli tehneet reiän ihoon ja puhjenneet sitä kautta. Sanomattakin selvää, että se tekee kipeää.
Näistä hetkistä aiheutuneiden hoitotoimien takia, koirasta on tullut arvaamaton. Se on huomannut hampaidensa voiman ja koittaa nykyään käyttää niiden uhkaa vähän kaikkeen, mikä sitä ei kiinnosta. Kuten pesulle menoon, sisälle tuloon, tassujen kuivaamiseen jne.
Koitin aikani sammuttaa tätä käytöstä, mutta en löytänyt tepsivää keinoa. Niin päädyin kouluttajaan. Meillä on myös vieraiden tuloon yli-innokkaasti suhtautuva pikkukoira, joten ajattelin kysyä siihen neuvoja samalla.
Kouluttaja Annika on ihan huippu! Hän huokuu rauhallisuutta koirien kanssa ja osaa käsitellä näitä todella loistavasti! Ollaan saatu vanhemman koiran kanssa syliinnostotilanteisiin jo suuri apu starttimatosta. Nyt koitetaan seuraavaksi treenata sen avulla pelotonta pesulle menoa.
Tuo starttimatto perustuu siihen, että koira voi sen avulla vaikuttaa itse tilanteen kulkuun. Kun se on valmis aloittamaan, se tulee matolle ja halutessaan voi itse keskeyttää tilanteen poistumalla maton päältä. Näitä merkkejä täytyy pitää silmällä ja kunnioittaa, jotta luottamus syntyy.
Starttimatoksi valitsin kokoontaittuvan, leikattavan kylpyhuonematon. Sen saa mukaan mihin vaan ja se pysyy hyvin paikallaan.
Nyt, kun meidän vanhempi koira näkee mun ottavan tuon maton esiin, en ehdi saada sitä edes lattialle, kun koira jo seisoo edessäni innoissaan harjoittelemaan! Me ollaan saatu hänen kanssaan ihan uudenlainen yhteys tämän koulutuksen myötä!
Nuoremman koiran kanssa alettiin harjoitella vieraiden vastaanottoa siten, että haetaan uudet ihmiset ulkoa koiran kanssa. Tämä ehkäisi ainakin ekalla harjoituskerralla tehokkaasti kaiken päälle hyppimisen ja vaatteista nyppimisen, joita meidän liian innokas Happy harrastaa.
Lisäavuksi ostin pojille kouluttajan neuvosta aktivointimatot. Kun vieraita tulee, olen heittänyt koirille muutaman namin noille matoille. Kun ne etsivät herkkuja hapsujen seasta, niiden huomio on muualla. Tämä on selvästi rauhoittanut nuorempaa koiraa.
Tositilanteessa näitä mattoja päästään testaamaan viikon kuluttua, kun esikoisen konfirmaatiopäivänä tulee enemmän porukkaa taloon.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä mies saapui työreissultaan kahden maissa. Valvoskelin taas siihen saakka, kun en osannut oikein nukkuakaan. Mietin huvittuneena jo valmiiksi, miten mun unien käy sitten, kun lapset alkavat olla omissa menoissaan pikkutunneille saakka?
Koko torstai menikin sitten häröillessä puolivaloilla. Pitäisi paljon, mutta koko kroppa laittaa vastaan. Se haluaa vain olla ja nukkua.
Pitäisi kastella alapihan nuokkuvat pensaat, mutta letku on jossain hukassa enkä ämpärillä jaksa kantaa kymmentä kertaa. Niin – ja tillit, porkkanat sekä mansikat kaipaisivat varmaan vettä myös.
Pitäisi tehdä lista konfirmaatiotarjottavista ja itse leivottavista. Sekä asioista, joita pitää vielä hankkia. Herään huomaamaan, että juhlat ovat ensi viikolla, lahja rippilapselle on vielä ostamatta ja juhannus pätkäisee viikkoa vielä entisestään!
Kuopuksen housutkin pitää lyhentää, onneksi mummi tulee apuun!
Täytyy myöntää, että olen täysi tumppu käsitöissä. En vain osannut koulussakaan. Tykkäisin neuloa ja virkata, mutta niihin fysiikka laittaa esteen jo viidessä minuutissa kipeytyvän niskan muodossa. Koneompelua en ole ala-asteen jälkeen edes kokeillut.
Tämä viikonloppu menee pihahommissa ja järjestelypuuhissa.
Meidän aidan takaa löytyi tuomi, joka näyttää puoliksi kummituspuulta valtavien seittipussien takia! Tuomenkehrääjäkoi se siellä lisääntyy ja oli levittänyt yhden pussin jo meidän koristekirsikkaankin! Juuri siihen puuhun, jota varjelen! Useampi seitti löytyi myös pihlajasta, joka oli jo muutenkin kuivunut, mutta joka työntää uutta versoa juurestaan.
Erään kerran nämä pussit täyttivät kokonaan meidän pihassa olleen tuomen. Puu näytti aivan leffojen kummituspuulta harsoineen ja seittipusseissa olleet toukat söivät koko puun lehdettömäksi! (Vaarassa ovat silloin myös mm. läheiset omenapuut ja pihlajat).
Ihanaa viikonloppua 
Halein, Emppu