Kävin katsomassa muutama viikko sitten Barbie-leffan. Sitä on kiitelty niin paljon, että pohdin pitkään tämän postauksen kanssa. Olenko ainoa, joka silittää myös vastakarvaan? Pidin kyllä elokuvasta, mutta toisin kuin lastenleffoista yleensä, jäi tästä vähän surullinen jälkimaku.
Siellä leffassa istuessani tuli väkisinkin pohdittua elokuvan ikärajaa (7) sekä sitä, oliko pätkä oikeasti suunnattu lapsille vai aikuisille? Niin paljon se sisälsi huumoria ja asioita, joita kymmenenvuotiaatkaan eivät välttämättä ymmärrä, puhumattakaan ekaluokkalaisista. Nauroin jälkeenpäin miehelleni, että ne lapset, jotka eivät ole vielä tietoisia mistään sukupuoliasioista, menevät elokuvista kotiin kysymään mitä ovatkaan penis, vagina ja gynekologi. No, ainakin saadaan valaisevia sekä eittämättä kiinnostavia keskusteluita iltapalapöytään (ja opitaan samalla pari uutta sanaa lisää).
Mieheni nukahti leffan aikana, mutta itse katsoin sen mielenkiinnolla loppuun saakka.
Pääosan esittäjät olivat todella hurmaavia ja loistivat suorituksissaan juuri niin täydellisinä, jollaisiksi Barbie ja Ken aina mielletäänkin. Lavastus oli myös huippua! Voisin hyvin kuvitella teemapuiston, joka näyttäisi juuri sellaiselta muovimerineen kaikkineen. Kiertäisin ihastelemassa sitä viikon ja jäisin nukkumaankin johonkin taloon.
Vaikka moni on elokuvan jo katsonutkin, tiivistän asiaan vihkiytymättömille juonen punaisen langan tähän.
Barbie elää onnellisena naisten johtamassa Barbiemaassa, jossa kaikki on vallan loistavasti. Eräänä päivänä hän huomaa ajattelevansa kuolemaa ja pelästyy negatiivisia ajatuksiaan. Kun vielä jalatkin kääntyvät stilettikorkoasennosta lättäräpyläksi, on kriisi valmis. Barbie saa kuulla entiseen palaamisen avaimen löytyvän ihmismaailmasta. Hänen täytyy etsiä tyttö, joka hänellä on leikkinyt.
En kauheasti tykkää kohua herättävien asioiden tahallisesta kärjistämisestä (etenkään lastenleffassa) ja maailmalla yksi tuollainen asia ovat sukupuolet sekä niiden valtasuhteet.
Elokuvan Barbiemaassa valta on naisilla ja Ken kavereineen keskittyy naisten ihailupuuhiin ja surffaukseen. Älyä ei Barbiemaan miehiltä juurikaan löydy. Päästessään Barbien mukana ihmisten maahan, Ken löytää valtakunnan, jossa myös miehet ovat johtavissa asemissa. Hänen maailmankuvansa muuttuu ja hän haluaa viedä tämän uuden tuulen mukanaan Barbiemaahan.
Jos halutaan oikeasti olla tasa-arvon asialla, miksi kärjistää nukke- ja ihmismaat noin näyttävästi tietyn sukupuolen johtamiksi? Lapsille suunnatussa elokuvassa on muutenkin aika mustavalkoista esittää, että asiat ovat joko niin tai näin. Ilman välimuotoa. Eikä ole sen enempää tasa-arvoa siinä, että Barbiemaassa Kenit eivät päätä yhtään mistään.
Mitä tulee Keniin, hänet kuvataan aina vain Barbieen ihastuneena hölmönä, joka tekee rakkaansa eteen mitä vain. Netflixin Barbieanimaatioissakin Ken muistuttaa enemmänkin Barbien hassua ”lemmikkiä” kuin vakavasti otettavaa tyyppiä. Puhumattakaan siitä, että Kenille käy usein tosielämän leikeissäkin samalla tavalla kuin luokan hylkiölle liikkatunneilla. Hän tulee aina valituksi viimeisenä mukaan. Muistan, etten itsekään halunnut lapsena leikkiä Kenillä, vaan me leikattiin siskoni kanssa yhden Barbien hiukset lyhyiksi ja se oli sitten perheen isä.
Hauskoista hetkistään huolimatta elokuva toi mielestäni aikuisten maailman ongelmia sekä surua liiaksi lasten silmille. Ehkä tarkoituksena oli tehdä leffa, jota myös aikuinen jaksaa katsoa. Jossain kohtaa homma kuitenkin saattoi lähteä liukumaan väärään suuntaan ja unohdettiin katsoa asioita primääristi lapsen näkökulmasta. Jos lapsi tekisi Barbie-leffan, sisältäisikö se vastaavanlaisia elementtejä?
Myös ihmisten maailma on leffassa kuvattu aika ankeaksi. Väsyneeksi ja ilottomaksi. Sen sanoma voisi olla ”kasva aikuiseksi ja kaikki kiva loppuu tasan siihen”. Aikuinen katsoja huomaa yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä – ruuhkavuosiin, riittämättömyyteen sekä jatkuvaan kiireeseen. Saattaa ehkä naurahtaa nähdessään uuden ”masennusta potevan Barbien”, jonka meikit ovat levinneet pitkin naamaa. Lapsikatsoja puolestaan näkee tylsän elämän ja haaveilee leffan jälkeen olevansa Peter Pan, joka ei koskaan kasva aikuiseksi, vaan joka saa pysyä aina lasten leikkimaailmassa.
Leffa oli hyvä ja suosittelen ehdottomasti katsomaan sen. Silti olen sitä mieltä, että Barbie tuo lasten elämään leikin. Kivat hetket ja mielikuvituksen. Lasten ei tarvitse kantaa vielä taakkaa siitä, miten valta jakautuu maailmassa. Lasten työ on opiskella, leikkiä ja pitää hauskaa.
Ihanaa viikonloppua!
Emppu