Heipähei lukeva kansa!
Esikoiskirjani ensipainosta olisi vielä muutama kymmenen kappaletta jäljellä. Sitä löytyy edelleen nettikirjakaupoista ja useammastakin kirjastosta. Edullisimmin kirjan saa tietysti suoraan minulta (25 euroa kappale). Lähetä viestiä kaneliomena76@gmail.com ja minä laittelen luettavaa tulemaan : )
Olen tänään kirjoittanut Joku Muuta rutkasti eteenpäin. Ette ikinä uskoisi, minkälaisesta versiosta lähdin sen kanssa liikkeelle! Hyvin paljon on matkan varrella pudonnut ja paljon uutta tullut mukaan. Viimein tarinasta alkaa muotoutua sellainen, joka tuntuu sydämessä saakka omanlaiselta.
Toisin kuin Homma hanskassa, Joku Muu on enemmän tunnepitoinen. Eräs koelukijani kertoi liikuttuneensa kyyneliin sen äärellä. Sain myös toiselta koelukijalta palautteen, että hän oli oppinut huomioimaan enemmän itseään tämän käsiksen lukemisen jälkeen.
Joku Muun aihe koskettaa eri tavalla lapsia ja aikuisia, mutta uskon, että lähes jokainen löytää jonkinlaista tarttumapintaa tulossa olevasta kirjasta. Joku Muussa jatkan samalla linjalla asioiden kanssa, joita pidän tärkeinä kirjoittamisessa. Monipuolista ilmaisua, erilaisia tunteita sekä huumoria löytyy takuuvarmasti pitkin tarinaa.
Mutta vielä hetkeksi edellisen sadun pariin. Kertomuksen, jossa joulupukki, hammaskeiju ja pääsiäispupu vaihtavat töitä keskenään. Alla on ekasta luvusta pieni pätkä, jonka voi lukea vaikka lapsille iltasaduksi. (Ja hakea lopputarinan huomenna vaikka kirjastosta).
(Pahoittelen kappalejakoja. Joku teknisesti viisaampi olisi ne saanut varmaan korjattua mukavamman näköisiksi – minä en).
Luku 1
”Korvatunturilla elettiin vuoden leppoisinta aikaa. Se aika on keväällä, suurin piirtein huhtikuun tienoilla. Silloin pukki joukkoineen keskittyy lepäämään ja keräämään voimia uuden kauden haasteisiin. (Sekä syömään rasiakaupalla suklaata, sillä jouluna he eivät ehdi).
Erään hyvin suklaisen päivän iltana ovelta kuului yllättäen koputusta. Todella vienoa ja hyvin harvakseltaan, mutta koputusta
se oli. Kello taisi tikittää lähempänä kymmentä, sillä pukkia oli
alkanut jo vietävästi haukotuttaa. Hän oli iltateetään vaille valmis nukkumaan, mutta ensin hän poimisi takaisin neulepuikoilta
karkuun lähteneet silmukat. Silmukat, jotka juoksivat nopeasti alaspäin purkaen iloisella vauhdilla hänen kutomaansa
pitkävartista villasukkaa. Katsettaan puikoista irrottamatta pukki
pohti puoliääneen, kuka mahtoikaan olla pyrkimässä sisään siihen aikaan.
Muori tasoitti kämmenellä hiuksiaan ja kiiruhti aamutakki lepattaen avaamaan. Oven takaa hänen jalkoihinsa lysähti nääntyneen näköinen, pitkäkorvainen otus. Sen viikset sojottivat kiharalla eri ilmansuuntiin, kuono kiilsi hiestä ja hengitys oli kiivasta.
– Pääsiäispupu! pukki huudahti tunnistaessaan ystävänsä.
– Mitä sinulle on oikein tapahtunut? Näytät siltä kuin olisit juossut maapallon ympäri yhdessä yössä!
– Koskapa olen! kivahti jänis nousten vaivalloisesti istumaan. – Lopettelin juuri suklaamunanpiilotuskierrokseni ja ajattelin pistäytyä teille pyytämään vesitilkkaa. Omat evääni loppuivat jo menomatkalla Islannin kohdalla ja vielä on taivalta jäljellä kotiovelle.
Muori tarttui pupua käpälästä ja talutti väsyneen ystävän olohuoneeseen. Pupu valitsi itselleen suurimman ja upottavimman
nojatuolin, jonka onnistui löytämään, raahasi sen lämpimän tulen ääreen ja nojautui istumaan ihastuksesta huokaisten. Hetkeä myöhemmin hän jo särpi äänekkäästi tulikuumaa kaakaota ja ylisti muorin maanmainion porkkanakakun taivaaseen
saakka. Hiljalleen pupu alkoi tuntea voimien palaavan jäseniinsä, mutta päätti esittää vielä väsynyttä saadakseen viipyä hetken
pidempään joulupukin kodikkaassa talossa.
Pukki kulautti nopeasti oman minttuteensä, rykäisi ja katsoi merkitsevästi nurkassa lonksuttavaa kaappikelloa. Lopuksi hän
haukotteli niin, että suupielet olivat revetä.
– Pitäisi varmaan tästä levolle… hän aloitti, mutta pääsiäispupu keskeytti lauseen.
– Teillä näyttää niin rauhalliselta, pupu tuumasi katsellen ympärilleen. – Minä raukka se joudun kiiruhtamaan aina vuoden
kauneimman ajan. Tuskin ehdin kevään tuloa pistää edes merkille.
– Eihän se meilläkään aina tällaista, pukki yritti selittää, mutta jänis katkaisi puheen jälleen. Viiksikarvat kateudesta väristen pupu sääli itseään syvällä tuolin pohjalla.
– Ensin tehtailen suklaamunia koko syksyn ja alkutalven. Kevään kynnyksellä matkaan ympäri maailman piilottelemassa niitä ihmisten pihoille. Ja yksin minä kaikki hommat teen. En saa apua yhtään mistään. Toista se on sinulla, jolla on muori ja joukko
tonttuja auttelemassa kaiken kiireen keskellä.
Pukki tuhahti.
– Kyllä se puurtaminen on tuttu sana täällä Korvatunturillakin. Sinä sentään saat vääntää joka ikisen munan vaikka samalla muotilla, jos haluat. Eri asia on minulla, joka teen lahjoja toiveiden perusteella. Nykyaikana kun on vielä niin paljon valinnanvaraakin.
– Ei se minunkaan valikoimani suppea ole! vastasi jänis kipakasti. –Pitää olla gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta.
Vegaanista, laktoositonta ja tontonta. Minulla on jokaisen lapsen
erityisruokavalioista pitkä lista, jota pitää vielä päivittää vuosittain. En minä voi heitellä ihmisten pihoihin ihan mitä sattuu, ehei.
Väärästä toimituksesta voi joku tulla kipeäksi.
– Ruokavaliot. Pyh, pukki vähätteli. – Suklaamunia saa vain muutamassa koossa, mutta koitapa mahduttaa ihmislapsi oikean
kokoisiin vaatteisiin. Se on kuule tarkkaa puuhaa, että hihat ovat tarpeeksi pitkät, lahkeet yltävät varpaisiin ja ympärysmittaakin voi säädellä kuminauhalla. Ja laatua täytyy olla. Sateenkestävää sekä konepestävää. Siinä saa muori joukkoineen tehdä yötä myöten työtä, jotta saamme jokaisen pehmeänkin paketin ajoissa matkaan.
– A-HA! jänis hyppäsi pystyyn nojatuolissaan. – Siinäpä se tuli! Apujoukot! Mitä minäkään tässä purnaisin, jos hoitaisin vain logistiikan ja tuotanto jäisi aliurakoitsijoille. Ja kerrohan tässä samalla totuus siitäkin, kuka ne lasten kirjeet täällä oikein lukee? Itse et niillä varmaankaan silmiäsi rasita.
Pukki katseli pääsiäispupua silmät kipinöiden. Tavallisesti niin
ystävällinen ja rauhallinen joulupukki alkoi hikeentyä iltanuttunsa alla.
-Johan sinä ristihuuli tarinaa sepität, pukki pihahti ja nojautui tuolissaan eteenpäin. – Haluaisinpa nähdä, kuinka sinä ohjaat porovaljakon ilmojen halki yhdessä yössä jakaen samalla maailman jokaiseen kotiin useamman paketin. Osaan maista teet
toimitukset yöaikaan. Toisaalla käyt puolestaan visiitillä lähes joka torpassa. Siinä menee aikaa enemmän tai vähemmän, kun lauletaan, leikitään, tanssitaan ja otetaan yhteiskuvia. Sitten onkin jo kiire seuraavaan paikkaan. Minun aattoyöni on täyttä työtä. Ei
toisten pihamailla hiiviskelyä.
– Vihjaatko, että minä hiiviskelen? pärskähti jänis ja hyppäsi kiivastuneena tuolin selkänojalle. – Jopas paksuja päästelet.
Itse tunkeudut toisten taloihin ilman lupaa. Vieläpä yöllä. Kuin pahainen varas. Ja mitä tulee toimituksiin, minä joudun
miettimään pääni puhki lyömättömiä piiloja ja pistämään osaan niistä vielä ohjeetkin mukaan. Sinä asettelet kaiken kasaan kuusen alle. Eikä kukaan minulle jätä oven pieleen maitoa ja keksejä, vaan ihan omat eväät joudun mukanani raahaamaan.
– Jopas nyt jotakin, pukki ärähti ja nousi seisomaan hänkin. –Viitsitkin vielä…
Lauseen loppu katosi äänekkääseen räminään. Joulumuori seisoi huoneen oviaukossa suuri lehmänkello kädessään.
– Riita poikki ja uusi vieras väliin, hän heläytti, viittoillen samalla kaunista hammaskeijua lentämään peremmälle.”
(Homma hanskassa, Erja Pyhältö-Seppälä, kuvitus Anne Muhonen)
***
Aurinkoista alkavaa viikkoa!
-Emppu-