Ihmiset ympäri maailman voivat aina vain huonommin. Lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen kirjoitetaan aina vain enemmän. Mutta… jos ne todella toimisivat, eikö ongelma olisi silloin pienempi? Tai lähes olematon?
Tästä ydinajatuksesta lähtee liikkeelle Johann Harin kiintoisa kirja Mielen yhteydet, masennuksen todelliset syyt.
Teos on kaikkineen vaikuttava. Hari karttaa turhaa jargonia sekä tylsiä grafiikkapiirroksia ja kirjoittaa helpolla, yleisesti ymmärrettävällä tavalla. Keskeiset asiat esitellään mielenkiintoisten tositapahtumien kautta, jotka liittyvät suurimmaksi osaksi hänen omaan elämäänsä tai ovat hänen tapaamiensa ihmisten elämäntarinoita.
Hari tietää mistä puhuu, sillä hän on myös ollut masentunut. Lapsesta saakka. Hän söi lähes 15 vuotta masennuslääkkeitä jatkuvasti kasvavin annoksin, kunnes kolmekymppisenä heräsi elämäntilanteensa ja terapeuttinsa ansiosta miettimään, miksi mikään ei lääkityksestä huolimatta koskaan muuttunut.
Jos vika oli aivojen kemiallisessa toiminnassa, (kuten hänelle oli aina kerrottu), eikä (”onnellisuushormoni”) serotoniinia vain erittynyt tarpeeksi, miksi kaikki jatkui samanlaisena, vaikka tuota hormonivajetta paikattiin lääkkeellä vuosikausia?
Hän alkoi tutkia asiaa ja löysi ajan mittaan yhdeksän syytä, jotka aiheuttavat ahdistusta ja masennusta. Kyseisillä syillä ei ole mitään tekemistä aivokemian kanssa, vaan yhteiskunnan. Ahdistumme, koska elämä maailmassa on muuttunut niin paljon.
Hari puhuu katkenneista yhteyksistä. Ihminen voi huonosti, koska luonnollinen ja tarpeellinen suhde johonkin asiaan katkeaa. Tällaisia ovat mm. työ, omat arvot sekä yhteisöllisyys.
Kun asia on merkityksellinen, sen puuttuminen aiheuttaa väsyttävän, loppumattoman surun tunteen, joka tunnetaan masennuksena. Sitä teipataan ympäri maailman lääkkeillä, vaikka Harin mukaan ihmisen elämäntilanteen korjauksilla saataisiin parempia tuloksia.
Seuraavassa listaan nuo yhdeksän masennuksen todellista syytä. Joka kohdassa on kursivoituna lainaus kirjasta. Joihinkin kohtiin olen laittanut myös omia ajatuksiani asiasta tavallisella tekstillä.
Yhteys mielekkääseen työhön on katkennut.
Työ on tärkeä arvon mittari tämän päivän yhteiskunnassa. Halusimme tai emme. Tuntemattomalta kysytään usein ensin, mitä hän tekee työkseen. Vastauksen perusteella on helppo työntää henkilö johonkin lokeroon, jos ei ole aikaa tai mahdollisuutta tutustua häneen paremmin.
Työttömyys tuntuu arvonalennukselta. Työttömällä ei ole mistä puhua seurassa, sillä hänen elämästään tulee yhtäkkiä muille olematonta. Tämä näkymättömyys lisää arvottomuuden ja turhuuden tunteita ja on omiaan syöksemään ihmisen masennukseen.
”Suuri vastuu ei kuormita ihmisiä eniten. Michaelin mukaan eniten kuormittaa ”yksitoikkoinen, tylsä, näännyttävä työ, jossa osa ihmisestä kuolee joka päivä, koska työ ei anna hänelle ihmisenä mitään” – – – Olipa kyse fyysistä, henkisestä tai tunne-elämän terveydestä, voimattomuuden kokemus heikentää sitä ratkaisevasti.”
Yhteys toisiin ihmisiin on katkennut.
Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Kun nettiyhteydet toivat somen, kasvokkain tapaamiset ovat vähentyneet hurjasti. Entisajan yhteisöllisyys ja kyläilykulttuuri ovat vähentyneet – paikoin jopa kadonneet kokonaan.
Tykkääjien määrä ei korreloi hyvinvoinnin kanssa. Siinä, missä ystävä on paikalla vaikeuksissakin, täytyy someseuraajan tykkäys ansaita joka päivä uudelleen.
”John (Cacioppo) totesi, että yksinäisyys saa pitkittyessään ihmisen sulkeutumaan ympäröivältä maailmalta ja suhtautumaan epäluuloisemmin sosiaalisiin kontakteihin. Hänestä tulee yliherkkä. Hän loukkaantuu todennäköisemmin asioista, joita ei ole tarkoitettu loukkaaviksi ja alkaa pelätä vieraita ihmisiä. Hän alkaa pelätä sitä, mitä eniten tarvitsisi. John kutsui sitä lumipalloefektiksi, jossa erillisyys lisää erillisyyttä.”
”Surullisinta tässä kaikessa on, että moni masentunut ja ahdistunut saa osakseen entistä vähemmän rakkautta, kun heistä tulee entistä torjuvampia ja hankalampia. Heihin suhtaudutaan tuomitsevasti ja arvostelevasti, mikä saa heidät vetäytymään maailmasta entistä visummin.”
Yhteys merkityksellisiin arvoihin on katkennut.
Mikä sinulle on tärkeää? Perheen kanssa vietetty aika? Se, että ehtisit joka ilta lenkille? Terveellinen syöminen? Enemmän vapaata aikaa?
Seuraava kysymys. Elätkö noiden arvojen mukaan? Teetkö valintoja, jotka tuntuvat oikeilta sydämessä saakka ja saavat olon hyväksi?
Some on eräs syypää arvovalintoihin, jotka eivät tunnu omilta. Näemme ihmisiä, jotka elävät upeaa elämää ja haluamme samaa. Alamme jäljitellä heidän elämäntyyliään tavoitellen yhtä suurta onnea.
Kummallista kyllä, homma ei useinkaan toimi, vaan tuntuu osin jopa vastenmieliseltä. Miksi? Koska arvot eivät ole omiasi. Elät silloin jonkun toisen elämää ja ne ovat hänen persoonansa valintoja, eivät sinun, joka saatat olla muutenkin aivan erilainen ihminen.
”Aineelliset arvot, jotka kehottavat meitä hakemaan onnea kuluttamalla, näyttävät päällepäin oikeilta arvoilta. Ne vetoavat meissä siihen osaan, joka on aikojen saatossa kehittynyt tarvitsemaan elämän oppaaksi muutamia perusarvoja, ja silti emme saa niistä sitä, mitä arvoista tarvitsemme: polkua tyydyttävään elämään. Sen sijaan ne myrkyttävät mielemme. Roskaruoka turmelee kehomme. Roska-arvot turmelevat mielemme. Materialismi on sielun roskaruokaa.”
Yhteys lapsuuden traumaan on katkennut.
Ihmisen mieli on kummallinen ja samaan aikaan niin hieno. Liian vaikeat asiat, joita mieli ei pysty käsittelemään, jäävät usein johonkin komeroon. Josta ne aikojen saatossa alkavat valua ulos tavalla tai toisella. Käsittelemättömät asiat voivat aiheuttaa itselle ymmärtämättömiä pelkoja tai näyttäytyä mielenterveysongelmina tai erilaisina sairauksina. Mieli suojaa ihmistä, mutta alkaa lopulta oirein vihjailla, että asiat tulisi viimein käsitellä.
”Jos ihminen on valmis uskomaan, että hänen masennuksensa johtuu vain viallisista aivoista, hänen ei tarvitse miettiä elämäänsä, eikä sitä, mitä hänelle on kenties tehty. Näkemys siitä, että kaikki johtuu biologiasta, suojelee ihmistä ainakin jonkin aikaa. Jos taas omaksuu Vincentin kertoman toisenlaisen tarinan, on pakko alkaa miettiä näitä asioita. Ja se tekee kipeää.”
Yhteys asemaan ja kunnioitukseen on katkennut.
”Meillä ihmisillä on mahdollisuus valita. Me voimme löytää – kuten minulle myöhemmin selvisi – käytännön ratkaisuja, joilla purkaa hierarkia ja luoda tasa-arvoisempi yhteisö, jossa kaikki kokevat saavansa kunniallisen ja riittävän tasa-arvoisen aseman. Toinen vaihtoehto on pönkittää hierarkioitamme ja nöyryyttää toisia entistä enemmän – kuten nykyisin teemme.”
Yhteys luontoon on katkennut.
Ihminen on ajautunut liian kauas siitä, mihin alkujaan syntyi. Alkuihminen liikkui, keräili ja metsästi. Meni nukkumaan valoisan ajan mukaan. Me vietämme suurimman osan päivistämme neljän seinän sisällä, liikumme sisäsaleilla, kävelemme päällystetyillä teillä ja katselemme useita tunteja päivässä ruutua.
” ”Olemme olleet liikkuvia eläimiä paljon pidempään kuin puhuvia ja käsittein viestiviä eläimiä, hän (Isabel) sanoi. ”Ja silti me kuvittelemme, että masennuksen voi parantaa käsitteellisen pintakerroksen avulla. – – – Korjataan ensin fyysinen puoli. Ulos ja liikkeelle.” ”
Yhteys myönteiseen tai turvattuun tulevaisuuteen on katkennut.
Tämä tunne on tuttu. Minulla oli muutaman vuoden ajanjakso nuorempana, jolloin jouduin eräänlaiseen välitilaan yhteiskunnassa. En päässyt kolmeen vuoteen kouluun, mutten työhönkään. Vasta lukiosta päässyt nuori putosi pahasti pois kaikista rattaista ja mieleen laskeutunut pimeys toi masennuksen.
Kun muut puhuivat töistään ja kouluistaan, en voinut osallistua keskusteluihin. En osannut ajatella elämääni edes seuraavaan vuodenaikaan, sillä tulevaisuus näytti sulkevan ovet joka puolella.
Sama efekti tuli nyt, kun lopetin yrittäjyyden, joka oli suuri osa minua. Etsin vieläkin uutta suuntaa ja tunnen olevani eksyksissä.
Tämä maailmanaika ruokkii jatkuvaa epävarmuutta pätkätöillä, osa-aikaisilla ja freelancehommilla. Vaikka saisit työpaikan, saatat olla yt-neuvotteluissa jo ensi viikolla. Kuka tietää?
Epävarmuus saa aikaan kilpailuasetelman, jossa henkilökunta ajaa itsensä hengiltä, jokaisen koettaessa vahvistaa omaa paikkaansa systeemissä. Jälleen yksi sysäys kohti masennusta.
”Kun masennus iski, pystyin ajattelemaan vain muutaman tunnin eteenpäin: miten pitkiltä nuo tunnit tuntuivatkaan, miten tuskalliselta. Tuntui kuin koko tulevaisuus olisi kadonnut.”
Geenien ja aivojen todellinen rooli muuttuu.
” ”Masennus ja ahdistus eivät ole ”kuin aivoissa kasvava syöpä, joka johtuu kudosten häiriötilasta ja aiheuttaa siten psykologisia ongelmia”, Marc sanoi. ”Ei se niin mene”. Ympäristötekijöistä aiheutuvat ahdistus ja aivoissa tapahtuvat muutokset ”kulkevat käsi kädessä.” ”
Kirja esittelee paitsi nämä yhdeksän masennuksen todellista syytä, myös seitsemän ratkaisua, miten tilanteet saa korjattua ja pääsee toipumisen alkuun.
Ihan kokonaan en ole vielä kirjaa lukenut, mutta jo nyt voin suositella sitä koko sydämestäni. Tämä avaa vaikeaan asiaan aivan uuden näkökulman.
(Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta).
Halauksin, Erja