Kas kummaa, aloitin sitten 01.01.20. karkkilakon. Vaikka ei pitänyt aloittaa mitään lakkoja siltä pohjalta, että totaalikieltäytyminen ei auta koskaan. Olin kuitenkin niin ähkynä mätettyäni marraskuusta saakka suklaata rasiakaupalla, että tauko tuntui tulevan tarpeeseen. Lisäpotkuna motivaatiolle toimi mun fyssari, joka aloitti oman karkkilakkonsa viikkoa aiemmin.
Viikko 1
Ekat kaksi päivää menivät suunnattomassa karkintuskassa ja mieli hakeutui koko ajan kaapissa oleville jämäbokseille. Heitin ne sitten kaikki roskiin. Samalla järkkäsin keittiön karkkilaatikon, josta lähtikin aika kasa pussin pohjallisia ja puoliksi syötyjä pastilliaskeja. Pakastimen jäätelöosasto pitää vielä jonain päivänä inventoida. Sitten alkaa herkkuhäiriköiden armeija olla minimissä.
Kolmantena päivänä alkoi helpottaa, kun vaan muisti syödä jotain tasaisin väliajoin. Tässä vaiheessa mulle on ihan sama kuinka terveellisesti syö, kunhan syö tarpeeksi ja sellaista, mitä ei lasketa karkiksi. Myöhemmin ehtii sitten viilata ruokiensa terveellisyysastetta niin paljon kuin haluaa.
Pienin askelin eteenpäin. Siten saavuttaa varmemmin pysyvämpiä tuloksia. Lisäksi oma henkinen lupani syödä pipari tai pieni pulla päiväkahvin kanssa, on auttanut asiaa eteenpäin. Luvasta huolimatta söin pikkupullan vain kahtena päivänä. Mulle tämä ”lupa” on enimmäkseen psykologinen juttu, joka auttaa elämäntapojen muutoksessa.
Loppujen lopuksi tavoitteenani ei ole olla karkittomana loppuikääni, vaan päästä hyvään alkuun. Kun on päässyt irti sokerikoukusta ja on ollut ilman herkkuja hetken aikaa, pystyy paremmin jatkamaan hallitulla makean syönnillä, kun ei sitten päästä tilannetta lapasesta. Siinä tuleekin seuraava vaikeus. Jokainen, joka on yhtä riippuvainen sokerista kuin minä, tietää, että se ei ole helppoa. Karkkinarkille puoli pussillista on hyvä alku. Lopettaa voi vasta sitten, kun laatikossa ei ole enää mitään, mikä etäisesti muistuttaa karamelleja. Vaikka ei tekisi edes mieli enää.
Viimeksi, kun olin karkkilakossa, se kesti 300 päivää. Tiedän siis kokemuksesta, että kuukauden jälkeen tästä tulee niin rutiinia, että kaupassa voi käydä sujuvasti edes vilkaisematta karkkiosastolle päin. Namit eivät houkuttele silloin enää yhtään. (Ja otettiin me mieheni kanssa pieni haastekin. Hän lupasi olla juomatta yhtään olutta, lonkeroa tms. niin monta päivää, kuin minä pystyn olemaan karkkilakossa. Katsotaan mihin saakka päästään).
Yllättävän vaikea kokemus noin ylipäätään on käydä leffassa ilman karkkipussia. Käytiin joululoman päätöksenä katsomassa Frozen 2 (aivan ihana leffa, suosittelen), enkä ottanut mukaan kuin vesipullon. Tosin väsymys oli sinä päivänä niin massiivisissa mitoissa kolmen tunnin yöunien jälkeen, ettei olisi mikään varmaan maistunutkaan.
Edellisen karkkilakon aikana otin leffaan mukaan rusinoita ja kuivattuja banaanilastuja. Ne ajoivat asiansa hyvin, eikä niitä tullut ahmittua liikaa, niin kuin karkin kanssa usein käy.
Ensimmäisen viikon aikana suolisto piti taas kamalaa murinaa ekat kolme päivää, mutta rauhoittui sitten. Vatsassa on ollut murinoista huolimatta ihanan seesteinen olo heti ekasta karkittomasta päivästä lähtien ja vatsan alueen aamuturvotukset ovat olleet poispyyhkäistyjä.
Iho alkoi totuttuun tapaan puhdistaa itseään neljännen karkittoman päivän jälkeen. Kaikkea kuonaa tunkee naamasta ulos mustapäiden, finnien ja ihottuman muodossa, mutta tiedän, että tämäkin ilmiö hiipuu muutamien päivien kuluessa.
Yleisesti ottaen olo on ollut paljon jaksavampi – jo nyt. Odotan, että siitä tulee vielä energisempi, kun saan viilattua muuta ruokavaliota enemmän parempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Olen vain sen verran kehno kokki, että uusia reseptejä on koko ajan haussa. Ilman maustamisohjeita en vaan osaa. Mistään ei tule minkään makuista tai sitten on sellainen makujen sinfonia, ettei sitä syö kukaan.
