Kun olin ala-asteella, meidän koulussa kävi eräänä päivänä pari miestä, jotka puhuivat meille liikkasalissa väkivallasta. Parhaiten mulle jäivät tuosta tunnin mittaisesta tilaisuudesta mieleen lause, jossa ”Toiseen saa käydä käsiksi vain rakkaudesta” sekä kuva teholla makaavasta potilaasta, joka oli lyönyt pahasti päänsä kaaduttuaan maahan lyönnin seurauksena.
Seuraava tällainen muistamani tapahtuma oli myöskin ala-asteella. Koulussa oli pyöräpäivä, jossa poliisi kertoi turvallisesta pyöräilystä. Pihalla oli rata, jolla muisteltiin liikennemerkkejä ja poliisi tarkasti, että oppilaiden pyörät olivat asianmukaisessa kunnossa kissansilmineen kaikkineen. Myös heidän aineistoonsa turvallisesta liikenteessä kulkemisesta kuului kuvavalikoima, joista yhdessä makasi siteiden peittämänä pyörällä kaatunut, päänsä katuun lyönyt henkilö.
Miten muistan näistä kolmenkymmenenkahdeksan vuoden takaisista tilaisuuksista vieläkin nämä kuvat?
Vastaus: Koska ne painuivat kamaluudellaan niin syvälle pieneen mieleen. Olivat realistinen esimerkki siitä, miten voi käydä oikein pahasti. Ne todellakin jättivät lähtemättömän vaikutuksen.
Nämä tapaukset tulivat mieleen, kun luin Iltasanomien Rami Mäkisen kirjoittaman jutun siitä, kuinka Yle Areenasta poistettu, huumeista kertova ”Lost Boys”, pitäisi nuorilta kieltämisen sijaan sisällyttää toisen asteen opetussuunnitelmaan.
Olen täysin samaa mieltä.
Ajatellaan vaikka leffoja, joista useammassa huumeiden käyttö yhdistetään bilettämiseen, upeisiin yökerhoihin, rahapiireihin ja menestykseen. Pukumiehet ja paljetteihin pukeutuneet naiset vetävät kamaa, tanssivat pöydillä, harrastavat estotonta seksiä ja elämä on pelkkää juhlaa. Rahaa lätkitään kasinopöytiin kasakaupalla ja tilataan kierros koko baarille.
Tällaiset elokuvat eivät kerro, millaisena aamu aukeaa näille bilekuninkaille muutaman vuoden kuluttua. Kun he tärisevät koukussa ja tekevät mitä vain saadakseen päivän annoksensa. Annoksen tuota lopulta hengen vievää tavaraa.
En ole nähnyt ”Lost Boysista” kuin osan, mutta olen katsellut montakin kertaa National Geographicilla pyörivää Huumebisnes Oy:tä. Sekin sopisi vallan hyvin opetussuunnitelmaan. Vaikka jo yläasteille. Kun nuori näkee, miten kaduilla myytävä kama valmistetaan, mitä siinä oikeasti on, miten sitä pussitetaan, myydään ja miten sen vuoksi pelätään, vainotaan ja tapetaan, saattaisi edes muutama harkita toisenkin kerran kokeileeko, jos sellainen tilanne tulisi joskus vastaan.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että nuoriso tarvitsee realismia herättelemään näiden ”nautintoaineiden” vaaroihin.
Tupakka-askissa oleva kuva trakeostomia-aukosta tai mustuneista keuhkoista ei varmaankaan vaikuta lapsiin, jotka ovat kasvaneet äärettömän kuvatulvan keskellä ja nähneet somessa vaikka mitä. Pelanneet pelejä, joissa veri roiskuu ja porukkaa lakoaa. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat niin turtuneet kaikkeen pahaan jo netin kautta, että annos todellisuutta saattaisi auttaa paremmin.
Todellisuudella tarkoitan juuri alussa mainitsemiani opettavia tilanteita kouluissa.
Emme voi tietenkään rahdata koko koululuokkaa keuhkosyöpäpotilaiden tai entisten käyttäjien luo, mutta ehkä jotkut heistä haluaisivat itse kertoa oman tarinansa ja mennä koululaisten luo. Tulla kutsuttuina kouluille kertomaan, että jo yksi kerta riittää koukuttamaan ja tuhoamaan elämän. Valaisemaan, että polttaminen ei ole upeaa, vaan tappavaa.
Muita ajatuksia herättäviä elokuvia nuorille olisivat myös Schindlerin lista (juutalaisvainoista), 12 years a slave (orjuudesta) sekä Taken (ihmiskaupasta).
Maailmassa tarvitaan tervettä varovaisuutta. Nuorten, jotka ovat niin kovin sinisilmäisiä ja ennakkoluulottomia kaikkea kohtaan, olisi hyvä nähdä, mitä kaikkea aikuisten maailma pitää sisällään, ennenkuin he astuvat sinne itse.
Heidän pitäisi nähdä myös se maailma, jossa aikuinen ei olekaan luotettava, hyvää tarkoittava turvasatama. Maailma, jossa aikuiset tietävät olevansa vanhempia ja viekkaampia ja pystyvänsä viemään nuoria, kokemattomia ihmisiä kuin litran mittaa.
Tämä opettaminen tapahtuu huomattavasti turvallisemmin kertomalla asioista sekä näyttämällä tuskallisiakin elokuvia ja dokkareita. Nuori ei vahingoitu niinkään tiedosta, vaan enemmänkin asioiden peittelystä. Sillä maailma on kauneutensa lisäksi myös raaka. Ja se pitää valitettavasti myös tietää tuolla kulkiessaan.
Hyvää palmusunnuntaita toivotellen, Erja
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76