Ja mitä sitten tehtäisiin?

Heissan ihanat! Mitä teidän rauhaan kuuluu?

Täällä vietetään kiireetöntä karanteenielämää. Eristäydytään ja erakoidutaan oikein kunnolla. Sinänsä sopivaa tällaiselle introvertille luonteenlaadulle, mutta syy ei ole se parhain. Tai lähelläkään sitä.

Poikkeusoloista huolimatta elämä kulkee eteenpäin, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin jatkuvan jonkinlaisessa oudossa rinnakkaisuniversumissa rajoituksineen päivineen. Kaikki on niin kuin ennenkin, mutta sittenkään mikään ei ole. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan?

Selailin toissapäivänä Bloggerin luonnoskansiota. Mulla on siellä tulilla vaikka kuinka monta aloitettua juttua, joita en tällä hetkellä vaan saa jatketuksi. Aiheet, jotka kirjoitushetkellä tuntuivat tosi tärkeiltä, näyttävät tähän elämäntilanteeseen peilattuina jotenkin niin mitättömiltä ja arkisilta. Liian kevyiltä. Tuntuisi oudolta kirjoittaa jostain sellaisesta, kun kaikki maailmassa on ihan raiteiltaan. (Tiedän, hölmöä ajatella niin, mutta siltä tällä hetkellä tuntuu).

Toisaalta – ehkä tällaisissa tilanteissa tarvittaisiinkin jotain ihan erilaista kaiken vaikean, pelottavan ja tuskallisen vastapainoksi. Huumoria ja sarkasmia. Tai jotain, joka sitoo johonkin tuttuun ja turvalliseen. Siihen entiseen. Normiarkeen. Kiireiseen, rutinoituneeseen ja niin tavalliseen. Voi luoja kuinka kaipaankaan sitä tällä hetkellä! Normiarkea! Ja sitä, että joskus päivän suurin ongelma voi olla kurahousujen jättämät jäljet auton takapenkkiin.

Mitä me tehtäisiin?

Meidän liiga on ollut omaehtoisessa eristyksessä nyt perjantaista saakka. Voi vaan kiittää ilmojen haltijoita siitä, että säät ovat suosineet ulkona olemista. Mökkirannan jäät ovat vielä siinä kunnossa, että kelkkailu ja luistelu luonnistuvat siellä mainiosti. Kotona puolestaan taas tiet ovat niin kuivat, että ekat pyörälenkit on päästy jo ajelemaan. Muita pihapuuhia meillä on olleet mm.

• saippuakuplien puhaltaminen
• katuliiduilla piirtäminen
• hyppynaruilu
• jäälaattojen irrottelu ja niistä rakentaminen
• keinuminen
• potkulautailu
• kaikki mahdollinen, missä saa itsensä oikein kuraiseksi ja läpimäräksi (ei koske vanhempia)

Mutta kaiken kaikkiaan ulkotiloissa oleillaan siis paljon ja jos sattuukin sellainen päivä eteen, että kiinnostus on nollaa pienempi lähteä pihalle, löytyy hyvä vetoapu meidän pienestä Maltankoirasta. Lenkki kun pitää vetää läpi säällä kuin säällä.

Sisällä puolestaan osa esikoisen arkipäivistä menee tietysti läksyihin ja lukujuttuihin. Minä teen paperitöitä, kotihommia, jumppaan ja kirjoitan näitä tarinoitani. Eskarilainen leikkii milloin kauppaa, milloin kotia ja mies käy välillä työpaikalla tekemässä välttämättömimmät jutut sekä siivoaa varastoa (joka on ollut jo pitkään tehtävälistalla).

Olen myös viihtynyt somessa nyt poikkeuksellisen paljon. Tehnyt enemmän omia postauksiakin. Tällä hetkellä tuollaiset Facebookin kaltaiset kanavat nousevat arvoon arvaamattomaan, kun porukka eristäytyy omiin oloihinsa, eikä muuten näe toisiaan. Yleensä koitan pitää somesta taukoa edes osan viikosta, nyt se on mun oljenkorteni kavereihin ja ystäviin.

Lisäksi meillä piirretään ja väritellään nyt todella paljon. Huikea määrä teoksia on jo tallessa. Keittiön pöytä on välillä kuin taidestudio, josta koitan ruoka-aikoina raivata paljasta pintaa näkyviin edes sen verran, että saadaan lautaset pöydälle. Kummallakin lapsella on kirjoituspöytä omassa huoneessaan, mutta he ovat aina halunneet tehdä kaikki paperi- ja askarteluhommansa keittiön pöydän äärellä. Keittiössä vietän itsekin suurimman osan aikaani, joten mulle se vaan sopii. Olenpahan lähempänä aina neuvomassa läksyissä ja vastaamassa muihin elämää suurempiin kysymyksiin.

Lautapelejä pelataan ainakin yksi joka päivä ja kootaan palapelejä myös. Meidän porukan lempparipelejä ovat

• Shakki
• Cluedo (myös junior)
• Who Did It-korttipeli
• Scrabble
• Blokus
• Afrikan tähti ja
• erilaiset muistipelit

Videopeleistä Mario Bros on ollut mun henkilökohtainen lemppari pienestä saakka. Välillä veivaan sitä vieläkin lasten kanssa. (Etenkin jos saadaan uusi peli, josta ei ole pelattu vielä maan maata läpi). Eskarilaisen kanssa ajellaan toisinaan Hugo Troll Race-padipelillä. Siinä jo omasta lapsuudestani tuttu Hugo-peikko kerää resiinallaan junaradalta tähtiä ja väistelee samalla kaikenlaisia esteitä ja vihollisia. Myös Ekapeli Eskari on ollut pari vuotta tytöllä käytössä.

Piirtämistä rakastavan esikoisen piirros taskarin kannesta.

Koitan pitää jonkin verran ruutuajoista ja muista arkirutiineista kiinni, mutta joka päivä se ei tunnu mielekkäältä. Kun kamala virus myllää maailmaa ympäri, on joskus ihan lohdullista katsoa parin tunnin piirretty lasten kanssa vaikka keskellä päivää ja syödä samalla suuntäydeltä herkkuja. Vaikka niitä muuten koitettaisi arkena välttääkin.

Entistä tärkeämmäksi mulle on tullut iltasatuhetki. Yleensä esikoinen lukee omaa Aku Ankkaansa sen aikaa, kun pienemmälle luetaan satua. Nyt olen koittanut valita enemmän sellaisia kirjoja, joita molemmat lapset jaksavat kuunnella (esim. Risto Räppääjät ja Arvoitus-sarja).
Ilta ei voisi päättyä ihanampaan hetkeen. Saan mun kaksi rakasta kylkiin kiinni ja päästään hetkeksi katoamaan täältä yhdessä ihan jonnekin muualle – mielikuvituksen kaikkivoipaan maailmaan.

Normaalitilaa odotellessa

Tätä normaalia arkea tässä kaiken epänormaaliuden keskellä pyörittäessä, sitä välillä ihan unohtaa, että toimitaan poikkeustilan alla. Yhtäkkiä se palaa muistiin ja iskee samalla palleaan. Mulle on ollut välillä vaikeaa tyynnyttää itseni ja koittaa muistaa, että me ollaan lapsille se turvasatama, josta näkee, että kaikki on hyvin, eikä maailmassa ole mitään pelättävää.

Toki ollaan molemmille jo viikkoja sitten kerrottu siitä, mitä on joka puolella meneillään. Eikä meillä tunnu kumpikaan lapsista olevan huolissaan tilanteesta.
Kun tässä muistaisi vain itse lopettaa uutisten ylikuluttamisen. Liika tieto lisää vain ahdistusta ja pelkoa. Tällä hetkellä riittää, että tekee parhaansa välttääkseen kontaktia muiden kanssa ja koittaa keskittyä niihin ihan tavallisiin juttuihin. Niihin arkisiin askareisiin, jotka normaalitilanteessa ärsyttävät ja väsyttävät, mutta jotka tuovat nyt poikkeuksellista rauhaa ja kaivattua läsnäoloa juuri siihen hetkeen.  

Ja tiedättekö,

Kun tämä epidemia on ohi, käyn hymy huulilla kirjastossa. Suorastaan tanssin leffateatteriin. Haahuilen huvikseni ostoskeskuksissa ja vien perheen uimahalliin. Poikkean jätskillä arki-iltana. Ihan muuten vaan. Kun taas voi.

Kun tämä on ohi, nautin suunnattomasti siitä, että voin käydä taas vapaasti töissä, viedä lapsia harrastuksiin, tavata ystäviä ja pyytää lasten kavereita kylään. Kun jokaista kurkun polttelua ja nuhaista nenää ei tarvitse seurata paniikinsekaisella jännityksellä – onko tämä nyt sitä vai ei.

Kun tämä on ohi, aion nauttia niin jumalattoman paljon siitä normaalista, ihan tuiki tavallisesta, arjesta. Kiireisistä hetkistä. Tylsistä hetkistä. Täydestä kalenterista ja vapaasta elämästä. Siitä, kun voi elää taas ilman pelkoa ja jatkuvaa varomista. Kun taas voi.

Halaten,
Emppu