Tämä päivä on mennyt heräämisestä puoleenpäivään saakka pelkällä adrenaliiniryöpyllä. Vastuussa siitä on kolmen edellisen yön unimäärä – yhteensä kymmenen tuntia. Viime yö taisi mennä kaikkein surkeimmin, kun sain nukuttua vain ruhtinaalliset kaksi tuntia.
Mun mies on silloin tällöin reissuduuneissa ja olen tullut sellaiseksi vuosien mittaan, etten osaa nukkua kunnolla, kun hän on jossain. Havahdun ihan kaikkeen pienimpäänkin ääneen, enkä saa unta sen jälkeen pitkiin aikoihin.
Tähän vielä lisää sen, että herää järjettömään aikaan (mulle kaikki ennen yhdeksää on aikaisin), hoitaa hulvattomassa unihiprakassa lapset ajoissa joka paikkaan, tekee ruoat (inhoan ruoanlaittoa), käy kaupassa, siivoaa, pyykkää, hoitaa ulkoilut ja läksyjutut lasten kanssa sekä valmistelee vielä kaikki pikku mikrohiukkasasiat, joihin menee päivässä useita hetkiä. Ja kun lapset menevät nukkumaan, on itse niin rätti ja poikki siitä juoksemisesta, että haluaisi vaan kömpiä sohvannurkkaan karkkipussin kanssa. Mutta, kun on yksin hoitamassa kaiken, ei ehdi. Illalla siis pakkaat seuraavan päivän kamppeita, viikkaat pyykkejä, tyhjennät ja täytät tiskaria ja menet nukkumaan.
Ihailen yli kaiken teitä, jotka hoidatte tämän arkirumban ihan yksin. Näinä päivinä sitä aina tajuaa, minkälaista härdelliä monella yksinhuoltajalla on. Sillä kaikilla ei ole jaettu tasaviikoin lastenhoitoa eksän kanssa. Jotkut ovat ihan totaalisesti aina vastuussa yksin kaikesta ja hemmetti, että te olette järjettömän jaksavia ihmisiä ja pyöritätte sellaista maailmaa, mihin ei ihan jokainen pystyisi. Kaikki kunnia teille siitä.
Mun rakkaista rakkaimmat pienet
Haluan kuitenkin kertoa jotain elämäni kahdesta aarteesta ja päätin tässä kohtaa käyttää kuvituksena otoksia heidän huoneistaan.
Olen itse tosi lapsenmielinen ja tykkään joskus siivotessani tehdä heidän tavaroistaan asetelmia tai kokoelmia jollekin hyllyn reunalle. Isompi lapsista pitää myös tästä puuhasta ja hänellä onkin pari kivaa legoasetelmaa kaapeissaan.
Hän on myös loistava juttukaveri. Häntä kiinnostaa oikeastaan aihe kuin aihe, josta hän haluaa tietää sitten kaiken. Ja uusi vastaus synnyttää aina uuden kysymyksen. Tähän tiedonhaluun on yhdistetty vielä valtavan hyvä muisti, joten tietoa piisaa.
 |
| Joululahjaksi saatu palapelilinna. |
 |
| Disneylandin tuliainen. |
 |
| Poikamme lempilukemistoa. |
Poikamme rakastaa kaikkea luovaa tekemistä. Hän askartelee, piirtää, maalaa, laulaa, rakentaa, suunnittelee jne. Hänellä on valtavan hyvä mielikuvitus ja pitkäjänteisyys tehdä asiat viimeistä piirtoa myöten huolellisesti. Joskus näen hänessä saman perfektionistin, millainen olin itse kouluikäisenä ja vielä lukiossakin. Oikeastaan vasta lasten syntymän jälkeen kaikki pikkutarkka hiominen jäi, eikä ole enää läsnä muussa, kuin silloin, kun askartelen. Silloin haluan, että kaikki on vimpan päälle paikoillaan ja siistin näköistä.
Esikoisemme harrastaa kuvataidetta ja haluaisi alkaa myös soittamaan jotain. Haaveissaan on ollut piano tai saksofoni. Hän tykkää paljon myös lukemisesta ja kaikki Aku Ankkaan liittyvä on ollut tänä vuonna just se juttu.
 |
| Aivan mahtavat arkkitehtuurilegot. |
 |
| Poikamme tykkää dinosauruksista, kuten minäkin. Tämän asetelman hän on tehnyt Jurassic World-legoilla. |
 |
| Erilaiset kivet ovat aina olleet lähellä esikoisemme sydäntä. |
Pienenä hänen haaveammattinsa oli tulivuoren tutkija, viimeisin suunnitelma on ollut arkkitehti. Aikamoinen legoarkkitehti hän olikin jo pienempänä, kun vielä tykkäsi rakennella niitä enemmän. Viisivuotiaana hän teki ensin paperille suunnitelman tulevasta pilvenpiirtäjästä, jonka rakentaisi. Hän piirsi sen kahdesta eri kulmasta ja sen jälkeen toteutti suunnitelmansa pilkuntarkasti. Oli ihan mahtavaa, kun Legolta ilmestyi arkkitehtuuripakkauksia. Ne olivat meillä suuressa suosiossa heti ilmestymisensä jälkeen.
Meidän kuopus on kuusivuotias tyttö ja hän aloitti eskarin tänä syksynä. Hän on hyvin temperamenttinen ja kaiken pitäisi tapahtua heti. Hän osaa halutessaan olla oikea draamakuningatar (ja kyllä hän aika usein haluaakin olla). Esimerkiksi silloin, kun sormessa sattuu olemaan pieni haava, voisi äänenpidosta päätellen luulla jotain paljon pahempaakin tapahtuneen.
Tämä lapsi on tykännyt ihan pienestä saakka olla kameran edessä. Mua välillä oikein nauratti, kun hän oli joku kolme- neljävuotias ja väänsi ja käänsi itseään kuvissa kuin mallit ikään. Ja tietysti toinen käsi vyötäröllä.
Joskus hän on kuvannut mun tai isänsä kännykälle hassuja juttuja tai naamanilmeitä pienen videopätkän, joita me katsellaan sitten porukalla – kyyneleet valuen sekä liikutuksesta, että naurusta.
 |
| Sylvanian hotelli ja koulu. Itsekin saa päästää näiden sisustuksessa luovuutensa valloilleen. |
 |
Meidän tyttönen rakastaa laulamista, tanssimista, hyppimistä, kiipeämistä, juoksemista – oikeastaan liikuntaa kaikissa muodoissaan. Hän on tosi energinen ja kotonakin alati liikkeessä. Jopa silloin, kun hän katselee telkkaria, hän pyörii jumppapallon päällä tai tekee aasinpotkuhyppyjä sohvan selkänojaa vasten.
Lisäksi hän tykkää tosi paljon askartelusta ja haluaa usein yllättää perhettään tai kavereitaan tekemällä ”ihan muuten vaan lahjoiksi” kortteja, piirroksia tai omia koruja.
Kuopus harrastaa esibalettia ja telinevoimistelua. Kärrynpyörää on harjoiteltu innolla koko kesä ja se on alkanut sujua jo tosi mallikkaasti.
Lisäksi hän haaveilee taitoluistelusta tai muodostelmaluistelusta.
 |
| Tämä nalle tuli eräänä vuonna joulusukasta. |
Tyttömme toiveammatteina ovat olleet parturi-kampaaja tai eläinlääkäri. Hän on vannottanut monta kertaa mua käymään sitten hänellä leikkauttamassa hiukseni, kun hän perustaa oman liikkeen. Ja hän tekee sitten kuulemma mulle myös kampauksia.
Kiitäviä hetkiä
Meidän vitosluokkalainen tekee koulun hissantunnilla parhaillaan esitelmää omasta historiastaan. Kokoavat juttuja omista vauvavuosistaan tähän hetkeen ja liittävät esitykseen vielä kuvia. Mun mielestä tämä on aivan loistava idea opettajalta. Koululaiset oppivat tekemään diaesityksen, tutustuvat omaan menneisyyteensä ja kuulevat samalla, millaista toisten lapsuudessa on ollut.
Eilen etsittiin tuohon tehtävään liittyen kaikkia tietoja esikoisen vauvakirjasta. Milloin hän on oppinut seisomaan, kävelemään, puhumaan jne. Olin kirjannut ylös myös pari sivullista tiheää tekstiä hänen ensimmäisten kolmen vuoden aikaisia sanojaan ja hauskimpia juttujaan. Mitä kaikkia hetkiä tulvikaan mieleeni, kun selailin sitä kirjaa ja puhelin lapselleni millainen hän on ollut.
Ja mitä (aiheetonta) ylpeyttä sitä äitinä joskus saakaan kokea, kun nostetaan omien tietojensa ansiosta arvoon arvaamattomaan.
Eilen meidän eskarilainen kysyi, mikä vuosi nyt onkaan. -”2019”, sanoin. Hän kysyi, voisiko hän kertoa sen koulussakin, koska siellä kuulemma kysytään joka päivä, mikä vuosi ja päivä sillä hetkellä on. -”Tottakai voit sanoa. Ja viikonpäivistä tänään on tiistai”. Sitten lisäsin vielä lopuksi, että nyt on syyskuu. Tyttö katsoi mua kunnioittavasti ja sanoi hitaasti, jokaista sanaa painottaen: ”Sä se sitten tiedät niin paljon kaikista asioista”.
Ihanaa viikkoa teille : )
Halein, Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76