Oltiin eilen lähdössä mökille. Viimeisiä tavaroita pakattiin just autoon, kun meidän junnukoira päätti loikata takapenkiltä vielä maahan. Hän on mestari hyppimään, mutta tällä kertaa jokin meni vikaan ja hän loukkasi jalkansa.
Bumerangina ruoat takaisin jääkaappiin ja takajalkaansa varova koira lääkäriin. Kun mies lähti kiireessä kuskaamaan koiraa Tampereelle, pakattu auto jäi pihaan ja jotain unohtui sen katolle.
Mun työläppärini.
No. Moni muistaa, että tuli sade rankka, joka kesti useamman tunnin. Kauhistelin ikkunassa salamointia ja ukkosta, enkä osannut edes aavistaa, että koneeni makaa siellä rankkasateessa auton katolla. Kaikki käsikset muistissaan. Ilman varmuuskopioita.
Kun mieheni viimein seitsemän jälkeen tajusi, että se pussi, jonka hän nosti viimeisenä autoon ennen toista mökillelähtöyritystä, oli mun koneeni, pussi oli ehtinyt imeä jo hyvin kosteutta. Tietokone makasi ruutu mustana, eikä suostunut väläyttämään vähäistäkään valoa.
Kirosin sadetta. Kirosin miestäni. Kirosin itseäni, joka olen miljoona kertaa aikonut ottaa kaikesta varmuuskopiot tikulle. Käsiksistä, kuvista, kaikesta. Mutta en ole vain saanut aikaiseksi, kun aina on kiire-väsy-laiskuus-kombinaatio ollut tiellä.
Kone lojui yön yli kuivumassa pyyhkeen päällä ja kiikutettiin aamulla huoltoon. Siellä se avattiin, akku poistettiin ja data otettiin talteen. Koneen kohtalo selviää tiistaihin mennessä, mutta onneksi tiedot saadaan siirrettyä kokonaisuudessaan.
Ja se paras, koiralla oli vain lihasvenähtymä, joka hoituu kipulääkkeellä. Tänään hän on kävellyt ihan normaalisti ja paininut kaverinsa kanssa vanhaan malliin. Jalkaansa lainkaan aristamatta.
Ja voi luoja, pitää kertoa vielä tämäkin tilanne.
Meidän kuopus on innokas ja taitava kampaaja. Hän teki mulle aamulla kaksi upeaa palmikkoa.
Hauskaa on, että pidän kovasti saparoista ja palmikoista, mutta näytän niiden kanssa joko kaksivuotiaalta tai Asterixin ystävältä Obelixilta (se isompi tyyppi heistä). Eikä se haittaa kotioloissa, mutta en välttämättä esiintyisi Obelixina julkisesti.
Naamaani on lisäksi kehittynyt parin päivän aikana ihastuttava ihottuma. Nenänpielet punertavat ja leuka on kuin hilseilevä tomaatti. En pakannut mukaan mitään peittävää tuotetta, joten lähdin koirien kanssa lenkille ihan niin. Au naturel.
Matkan varrella lojui maassa selällään renkaan alle jäänyt sammakonraato. Käänsin sen ympäri siirtääkseni sen syrjempään, kun huomasin sen leukapussin liikkuvan vielä kiivaasti. Samalla hetkellä tuo pieni reppana yritti vetää itseään eteenpäin vasemmalla räpylällään. Sen kieli roikkui suusta.
Pohdin siinä seuraavaa siirtoa, kun sammakko äkkiä jäi paikoilleen. Se raukka menehtyi siinä silmiemme edessä. Ja kyllä – mua alkoi itkettää. Pillitin siinä hetken ja toivotin sille hyvää matkaa tuonpuoleiseen. Sitten jatkoin matkaa, kunnes koirat valpastuivat. Vastaan tuli naapureita koiransa kanssa.
En juurikaan koskaan tapaa täällä ketään, sillä paikka on tosi rauhallinen. Mutta tämän kerran kun tapasin, oli oikein mieltä ylentävää tehdä se Obelixina, jonka naama hilseilee kirkuvanpunaista ihottumaa ja silmät ovat itkemisestä rähmässä.
Että sellaista tänään.
Ilta menee Venetsialaisten merkeissä. Paljon kynttilöitä, valoja, nuotio ja paahtokarkkeja (kuopuksen nimitys nuotiolla paahdetuille vaahtokarkeille).
Ihanaa Suomen luonnon päivää ja samalla elokuun viimeistä!
Halein, Erja
No huh, olipa tapahtumia yhdelle päivälle!
Noista varmuuskopioista sen verran, että kannattaisi kyllä kampittaa se kiire-väsy-laiskuus-kombo ja ottaa itse niitå kopioita, edes sinne tikulle, sillä tuossa asiassa ei kyllä välttämättä edes se mystinen Joku Muu auta! Lisäksi kannattaa muistaa, että sitä tikkua luotettavampia ja silti yksinkertaisia varmistusmenetelmiäkin on kyllä olemassa.
itse olen yrittänyt tuplavarmistaa omat tekstimuotoiset tuotokseni sekä itse tehtyjen mokien että mahdollisten laitevikojen varalta, koska ongelmatilanteessa menee helposti tuntien, jopa päivien aikaansannokset hukkaan tai pahimmassa tapauksessa menetetään jotain aivan täysin.
Minulla läppärin tekstitiedostojen viimeisin versio kopioituu paikallisen eli läppärille talletuksen jälkeen automaattisesti myös pilveen. Tuo suojaa lähinnä laitevialta, jos vaikka se läppäri unohtuu sateeseen eikä kovalevyn tietoja saada palautettua. Mutta jos vahingossa vaikkapa poistaa tekstistään jotain ja ehtii vielä tallentaa, siihen se tuo ei enää auta, koska se virheellinen tiedosto kopioutuu aika lailla välittömästi myös sinne pilveen.
Sen vuoksi talletan tekstin jokaisen siihen tehdyn pienenkin muutoksen jälkeen käsin läppärillä olevaan versionhallintaan. Aina tallennuksen jälkeen versionhallinnan muutokset viedään myös pilveen, täysin eri paikkaan, kuin missä ne varmuuskopiot ovat. Versionhallinan kautta pääsen tarvittaessa takaisin mihin tahansa versioon kustakin sinne tallennetusta tekstistä, vaikka laiteviankin jälkeen, koska versionhallinastakin on kopio siellä pilvessä. Ja noista pilvessä olevista kopioista ei kummastakaan tarvitse maksaa mitään.
Oma järjestelyni saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta toki minulla on IT-osaamista, joten tuon luominen oli omasta miestäni helppoa, mitä se ei välttämättä ole kaikille. Mutta, hengentuotteet pysyvät tallessa, vaikka itse vähän mokaisikin. Kaatamalla sen vesilasin läppärin päälle tai poistamalla vahingossa väärän tiedoston.
Toivottavasti vesisade ei estänyt paahtokarkeilla herkuttelua!
Moikkamoi!
Lämmin kiitos kommentista
Tämän jännitysnäytelmän jälkeen kyllä varmaan opin kopsaamaan kaiken. Oli nimittäin kymmeniätuhansia sanoja hilkulla mennä sen siliän tien. (Ja olisi tullut pieni kiire naputella tuo Joku Muu uudelleen).
Onneksi onni oli myötä tämän kerran. Ensi viikon alun ajattelinkin käyttää varmuuskopiointipuuhiin.
Kyllä ehdittiin paahtiksille sytyttää nuotio ennen sadetta 😊
Ihanaa syyskuun alkua!
Iloisin terkuin, Erja