Kun valtiotasolla tehdään suuria päätöksiä, kootaan yleensä tietoa asiantuntijoilta. Heiltä, jotka hallitsevat kyseisen sektorin luvut ja grafiikat. Joilla on tiedossa kaikki faktat.
Kun päätettiin kääntää koko terveydenhuolto ylösalaisin ja myllätä koko systeemi kunnolla, kerättiin silloinkin varmaan ensin tietoa. Paljon. Monien vuosien ajan.
Vertailtiin lukuja, pääteltiin, pohdittiin ja ennustettiin. Sitten käytettiin massiivinen määrä rahaa ja luotiin hyvinvointialueet. Jotka useamman kansalaisen suussa ovat jo nyt muotoutuneet pahoinvointialueiksi. Syystä.
Kun lukutaitomme käyrä Pisa-tutkimuksissa on jatkuvasti alaspäin suuntaava, pohditaan kiivaasti mitä pitäisi tehdä, jotta lapset ja nuoret saataisiin lukemaan enemmän. Suunnitellaan erilaisia ryhmiä, jotka kokoavat tietoa ja esittelevät tuloksia seuraavalle ryhmälle, joka sitten varmaan… no, keksii jotakin uraauurtavaa. Joka maksaa maltaita.
Kysymys.
Käytetäänkö tällaisessa tiedonkeruussa koskaan heitä, jotka ovat alan kenttäporukkaa? Tai muutoksen kohteita? Kysytäänkö heiltä milloinkaan mikä toimisi sen sijaan, että vain tuijotetaan lukuja, joiden sisälle mahtuu niin monenlaisia kohtaloita.
Olen ollut puheissa hyvinvointialueiden osalta useamman terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, joista yhdenkään suusta en ole kuullut muutoksesta kiittävää sanaa. Jos alalla työskenteleviltä olisi kysytty, suurin osa olisi varmaan jättänyt uudistuksen väliin.
Sama kohtalo on terveydenhuoltoa paljon käyttävillä ihmisillä. Nyt esimerkiksi täälläpäin asuva fiktiivinen mummo, joka tarvitsisi johonkin vaivaan päivystystä, olisi ennen päässyt viikonloppunakin paikkakunnan terkkariin iltakasiin saakka. Ja sen jälkeen naapurikuntaan sairaalapäivystykseen.
Kummatkin ajettiin uudistuksen myötä alas, joten mummo menee suoraan Taysiin. Jonne on käännetty kaikki muutkin lähialueen päivystykset. Siellä mummo istuu kenties kuusi tuntia, päästäkseen lääkärille. Kolme, jos jono on lyhyt.
Tämä kaikki istuminen toki edellyttää sitä, että mummo on ensin päässyt paikanpäälle, sillä kaikilla ei ole varaa taksiin. Kaikille ei myönnetä taksikorttia tai muita avustuksia. Kaikki eivät pääse joukkoliikenteellä. Eikä kyseinen liikenne edes kulje joka paikassa. Päivystys on siis kiven takana.
Tuon mummon kannattaa pelata varman päälle ja olla viikonloput neljän seinän sisällä, jottei tarvitse ylikuormittunutta terveydenhuoltoa. Päivystystä, joka olisi vielä viikonloppuisinkin paikkakunnalla, jos mummolta olisi kysytty.
Lukutaito on upea asia, joka lukeutuu taitoihin, joita osaa useimmiten arvostaa vasta aikuisena. Tai silloin, kun kaverit ihmettelevät, etkö sinä osaa lukea.
Lapsi (ala-asteikäiset ja nuoremmat) saattaa olla helpompi vetää lukemisen maailmaan erilaisin palkinnon, kilpailuin ja yhteishetkin, mutta nuorten kohdalla tilanne on toinen.
Se, jolla on itsellään nuoria kotona, saattaa ilman faktatietoa kerääviä, tuhansia maksavia tutkimuksia tietää, miksi nuori ei lue. Vastaus on todennäköisesti tällä hetkellä sinunkin lähettyvilläsi. Jopa kädessäsi, jos luet tätä puhelimella.
Oikeasti.
Olen itse lukenut aina paljon, koska minulla on ollut halu siihen viisivuotiaasta saakka! Rakastan mielikuvitusmaailmaa! Asioiden kuvittelemista ja niistä kirjoittamista! Silloin lukeminen on helppoa, kun palo siihen löytyy sydämestä saakka.
Tänä päivänä kuvittelun hoitaa puhelin värikkäine videoineen. Tekoälyn avulla voi kirjoittaa vaikka pidemmänkin esitelmän. Emojeilla ja lyhenteillä tulee toimeen keskinäisessä viestittelyssä. Kuka tarvitsee enää lukutaitoa? Pilkkusääntöjä? Kirjakieltä?
Näin suuri osa nuorista kenties ajattelee, jos heiltä kysyy. He eivät vielä tiedäkään, kuinka suurta osaa mm. työnhaussa näyttelevät taidokkaat ansioluettelot ja huolellisesti muotoillut, mielikuvituksekkaat hakemukset. Joihin tarvitaan kielioppia ja oikeinkirjoitusta. (On hyvä tietää, onko työhakemus yhdyssana vai ei, tehdäkseen hyvän ensivaikutelman).
He eivät ajattele sitä, kuinka paljon valtaa tieto tuo. Kautta historian mm. naisia on kielletty lukemasta ja opiskelemasta juuri siksi, että pelokas, mistään tietämätön ihminen, joka uskoo toisten syöttämän tiedon, on helpompi kohde ohjailla ja pitää hallinnassa.
Tutut nuoret ovat kyllä lukeneet yläasteella omat ”pakolliset” klassikkonsa ja tehneet niistä esitelmiä. Kysymys näiden kohdalla kuuluu, ovatko ne tällä aikakaudella enää pakollisia? Jos nuoret halutaan saada lukemaan, voisi olla hedelmällistä antaa tehdä esitelmiä ihan kaikenlaisista kirjoista. Sarjakuvista, lastenkirjoista, puutarhaoppaista, mikä nyt ketäkin kiinnostaa. Ehkäpä sekin osoittaisi, ettei lukeminen ole aina tylsää, vaan kirjojen maailmassa voi olla ihan kivaakin.
Toivoisin myös kovin paljon sitä, että tulisi nuorille ihan ikioma kirjakustantamo. Joka julkaisisi pelkästään nuorten itsensä kirjoittamaa kirjallisuutta.
On hienoa, että me aikuiset kirjoitamme nuorten- ja lastenkirjoja. Joskus vain miettii, mitä nuori itse kirjoittaisi, jos pääsisi tekemään kirjan. Kuinka sydäntäsärkeviä kohtaloita sieltä löytyisikään? Tai ihania ystävyyksiä? Hauskoja sattumuksia? (Edit. Sellainenhan on! Kiitos kommentista Ihana lukija ❤ Kustannus Z on keskittynyt julkaisemaan pelkästään nuorten kirjoittajien tekstejä).
Kokemusasiantuntijuus saisi kernaasti nousta suurempaan arvoon. Jopa sellaiseen, että päätöksiä tehtäessä heidän tiedoillensa kentältä annettaisiin yhtä suuri huomio, kuin dioihin väkerretyille käppyröille.
Jotka ovat kuitenkin vain numeroita.
❤, Erja