Perjantai. Lasten etäopiskelupäivä nro 5.
Kännykän (ärsyttävä) herätysääni naputtaa jo kolmatta kertaa. On pitänyt vaihtaa se viimeisen vuoden johonkin inhimillisempään versioon. Ainoa ongelma on, että muistan jutun vain aamuisin.
Läväytän äänen hiljaiseksi ja kuuntelen, kun pikkuiset askeleet tassuttavat omasta huoneestaan meidän ovelle. Eskarilainen hieroo unisia silmiään ja nostaa koiran meidän sänkyyn, kömpien itse perässä.
Meidän etäaamut alkaa puoli kahdeksan, kahdeksan maissa. Toinen vanhemmista lähtee saman tien herättyään, silmät vielä puoliummessa, kärräämään jalat ristissä odottavan koiran pihalle. Toinen siirtää maallisen majansa keittiöön ja lataa kaikki mahdolliset koneet valmiiksi sekä kattaa aamupalan. (Jos pitää valita, tykkään enemmän ulkoiluvuorosta, koska pihalla herää ihan mahtavasti. Oli sitten millainen ilma tahansa, niin ainakin herää).
Sisällä paahtoleipä kärvähtää paahtimeen. Juusto sulaa ihanasti leivän päälle. Hemmetti – banaanit ovat taas päässeet mustumaan. Eivät siis maistu lapsille sellaisinaan, mutta ovat parhaimmillaan leipomiseen. Banaanikakku olis kyllä niin hyvää päiväkahvin kanssa. Sitä ei oo tullutkaan tehtyä aikoihin. Niitä kaikkien kehumia banaanilettuja tehtiin tasan kerta ja meillä inhosi niitä kaikki. Ei siis niitä toiste. Kakun leipominen voisi käydä ajanvietteestä myös pienemmälle. Katsotaan…
Aurinko paistaa kauniisti verhojen raosta ja osuu silmiin. Ekat blingit kännyköissä kilahtelevat aamupalan aikana. Esikoinen siellä saa wapilla ilmoituksia päivän koulutehtävistä ja iskä etäkokouksista tai työvuoromuutoksista. Eskarilaisen koko viikon tehtävät saapuvat Wilmaan maanantaisin ja niitä kuitataan opelle päivittäisillä viesteillä suoritetuiksi.
Eskarilainen hoitaa äidin kanssa sänkyjen petaukset ja aamujuttunsa, jonka jälkeen tehdään opettajan antamana etätehtävänä kuperkeikkoja patjalla. Minuutin päästä kuperkeikkajonossa on äitiä lukuunottamatta koko perhe, joten esikoisenkin perjantainen liikkatunti taisi tulla hoidetuksi siinä samalla kertaa.
Etätehtävän lisäksi keksitään yleensä vielä jotain muuta kehittävää puuhaa pienemmän ”koulupäiviin”. Viimeaikoina omakin mielikuvitus on päässyt niistä alkuvuoden kahleistaan, kun on tullut mietittyä monessa kohtaa, kuinka siitä ja siitä pystyisikään luomaan jotain opettavaista samalla.
Ollaan mm. hypätty narua luettelemalla aakkosia. Sen aakkosen kohdalla, missä hyppy pysähtyy, olen keksinyt kyseisellä kirjaimella alkavan sanan ja tyttö on kertonut, miten se kirjoitetaan.
Toissapäivänä opetin tytölle Wordin käytön alkeet ja hän sai kirjoittaa isoilla kirjaimilla tarinan. Sen jälkeen pyysin häntä vielä piirtämään tarinaan sopivan kuvan. Nauroin miehelle, että niitä teoksia, kun tekee yhden per päivä, saadaan jo kuukauden kuluttua aika paksu nide koronatarinoita. (Pitää ehdottomasti laittaa ne talteen tältä historiaan jäävältä ajalta, jolloin Suomessa otettiin poikkeuslaki käyttöön).
 |
| Jokapäiväiseltä lenkiltä kanavan rannalta. |
 |
| Lucky suorastaan rakastaa tätä vanhaa säkkituolia. |
 |
| Tässä tehdään mustikkamuffinssitaikinaa. (Kauhea määrä mättöä taustalla – ja verenpainemittari 😂). |
 |
| Eskarilainen löysi veljensä vanhan naamiaispuvun päiväasukseen. |
 |
| Pelattiin Hertan maailmaa. |
 |
| Koira karanteenissa 😂 |
 |
| Tässä kirjoitetaan kivaa tarinaa. |
 |
| Printtasin netistä kasan värityskuvia aamupuuhaksi. |
***
Oon koittanut luoda perheelle nyt kiireesti jonkinlaisia etäpäivärutiineja, kun edessä on määrittämätön aika (lähes) neljän seinän sisällä. Ja vielä eristyksissä muista ihmisistä.
Puhuttiin mieheni kanssa eilen myös siitä, kuinka tällainen eristyselämä tulee pidemmällä juoksulla vaikuttamaan perheisiin ja parisuhteisiin. Entä ihmisten mielenterveysongelmiin? Jos kotona on jo valmiiksi räjähdysherkkä tilanne ja koko porukka pakkautuu samojen seinien sisälle etätöihin ja opiskelemaan? Mihin pisteeseen sellainen tilanne lopulta kulminoituu?
Kun miettii sitä, että monet aikuiset jo kesälomillakin odottavat pääsevänsä takaisin töihin rentoutumaan. Kun lapset rähjäävät ja tappelevat joka asiasta. Puoliso mököttää, kissa karkailee ja koira paskoo matolle joka yö. Normaalitilanteessa, arjen liikaa ahdistaessa voi lähteä vaikka kaverille tai leffaan tai kahville tai shoppailemaan… tai…. no johonkin! Nyt ei oikein voi mennä muualle kuin ulos. Hyvä vaihtoehto tietysti sekin, mutta ei toimi kaikilla.
Toisaalta tämän ajanjakson voi nähdä myös mahdollisuutena viettää tiiviisti aikaa yhdessä. Kerrankin on harrastuksetonta, keskeytyksetöntä aikaa vaikka kuinka paljon. Jos vaan jättää ne kotityöt ja somen vähemmälle huomiolle.
Lapsista on ihanaa, kun aikuisilla on aikaa heille ja heidän jutuilleen. Ja puoliso tykkää, kun oot enemmän kotona ja ehkä enemmän siellä kainalossakin.
Yksi asia mikä pitää pakan kuosissa on rutiinit. Uskokaa pois. Vaikka se välillä niin ankea ja turruttava sana onkin. Rutiineihin on hyvä turvata, kun kaikki muu ympärillä on epäluotettavaa tai ennustamatonta.
Kun herätään aina tiettyyn aikaan aamulla, pedataan sängyt, kuten normaalissakin arjessa ja laittaudutaan kuntoon työtä ja opiskelua varten, pysyy ryhti arjessa poikkeusoloissakin.
Tämän lisäksi täytyy muistaa rajata työaikansa alkamaan ja päättymään johonkin. Yrittäjänä tiedän, että työajoista kiinni pitäminen on vaikeinta juuri kotoa käsin työskennellessä. Töiden välissä kun tulee tehtyä aina kaikenlaista tarpeellista tai tarpeetonta kotihommaa – kuten laskettua pölyhiukkasia, suunniteltua puutarhaa, tehtyä välipaloja tai ripustettua pyykkiä – eikä täysi keskittyminen ole läsnä oikein missään niistä. Kannattaa keskittyä kerralla tekemään täydellä teholla työhommat ja pitää muutama tauko välissä. Sitten pistää pillit pussiin ja siirtyä kotiminään.
- Säännöllinen ulkoilu ja liikkuminen antaa energiaa ja jaksamista. (Kokeiltu)
- Riittävä uni myös. (Asialistalla, menossa käsittelyyn)
- Ja ruoka-ajoista kannattaa pitää kiinni! Muuten menee snäkkäilyksi koko päivä ja se taas on omiaan aiheuttamaan väsymystä. (Been there, done that)
Mutta joo, ylipäänsä tässä vaiheessa (siis etäpäivänä viisi), sitä jaksaa vielä etsiä netistä värityskuvia, leipoa mustikkamuffinsseja, tehdä taikataikinaa, askarrella ja auttaa teltan rakennuksessa sisälle. Katsellaan sitten uudemman kerran etäpäivänä yhdeksänkymmentäjotain, miltä näyttää kolme kuukautta eristyksissä ollut ura-koti-etä-äiti. Tämä luku ilmaantui siitä, että jonkin mallinnoksen mukaan sadan päivän (vai oliko se jopa yli) koulusulku olisi tehokkaampi koronaviruksen torjunnassa, kuin kuukauden. Mistäpä sen siis tietää, kuinka monta viikkoa tässä on vielä edessä…
Mutta hei ihanaiset ihmiset! Jos jollakulla on hyviä ideoita tähän jakaa meille muille puuhaksi etäelämään, kertokaa ihmeessä. Yhdessä tässä ollaan selviämässä ja jokainen varmaan ottaa ajatuksia ilolla vastaan. Minä myös : ) Lisäksi olisi kiva kuulla, miten itse kunkin porukan etäelämä sujuu. Jos vain jaksat teidän arjesta kommentteihin kirjoitella.
Mut löytää myös Facesta ja Instasta hakemalla @emppu76. Pikkuhiljaa tässä aktivoidun sinnekin laittamaan enemmän kuvia näistä poikkeustilapäivistä. Tänne en niitä kuvapostauksia niin usein ole tehnytkään.
Viikonloppuja muruset!
Halaten,
Emppu