Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa, ohjeistettiin lapsuuden Bambi-animaatiossa. Tämän päivän maailmantapahtumien keskellä olen pyöritellyt tätä ajatusta.
Mulla on paljon mielipiteitä asioista. Tapahtumista. Tämän päivän ihanteista. Silti tuntuu siltä, ettei lopultakaan ole mitään järkevää sanottavaa. Siksi blogi on elänyt hiljaiseloa, enkä tiedä nyt jatkosta.
Olen elänyt tähänastisen elämäni pelottavimman vuoden. (Linkki taustoihin tässä). Pakkopysähtyminen on laittanut arvioimaan kaikkea uudelleen. Samalla se on muokannut elämänarvoja. On pitänyt taipua siihen, että minä en yksin määrääkään sitä, mitä elämässäni tapahtuu. Kuinka aikani käytän. Enkä todellakaan kuvitellut olevani alle viisikymppisenä tässä kunnossa.
Mulla oli hyvänmielen ajatuksia sen varalle, kun joskus vaihdan alaa. Tai jään eläkkeelle. Ehtisin tehdä rauhassa sitä ja tätä. Käydä päivällä leffassa. Kierrellä kauppoja. Rauhoittua pitkillä metsälenkeillä.
Vaikka yritystoiminta loppui puoli vuotta sitten ja nyt olisi aikaa, on kaikki tuo edelleen haavetta, sillä oireet jatkuvat eikä selitystä ole löytynyt. Toimintakyky on edelleen sadasosan normaalista. Mutta jos jotain hyvää hakee, ei keuhkoista löytynyt mitään selittävää, joten palaan fysiatrialle. (Missä ei myöskään ole löydetty mitään, mutta jossa luvattiin etsiä kanssani helpottavia keinoja tilanteeseen. Toisin sanoen lisää nappeja, sillä kaikki muu alkaa olla jo kokeiltu tässä kohtaa).
Nyt jo monesti, kun olen avannut nämä sivut ja alkanut kirjoittaa, on äkillinen lukko tullut mielen päälle. Tuntuu tällä hetkellä hyvin merkityksettömältä postata synttäreistä, mielipiteistä, pihajutuista tai uusista kirjoista, kun maailma on täynnä hätää.
Tuntuu pinnalliselta miettiä tulossa olevaa joulua ja halloweenkoristeita, kun samaan aikaan toisessa maassa kärsitään äärimmäisen selviytymisen kanssa. Ilman ruokaa ja puhdasta vettä. Ilman kattoa pään päällä. Jatkuvan kauhun sekä epävarmuuden keskellä.
Viime ajat on tuntunut siltä, kuin eläisimme jonkinlaisessa kamalassa rinnakkaistodellisuudessa. Ajassa, jollaista ei pitänyt enää koskaan tulla. Ajassa, jonka pitäisi sivistyneessä maailmassa olla täysin mahdotonta.
Kun tässä aika ajoin väkisinkin miettii, onko maailmaa olemassa enää vuoden kuluttua, tuntuu turhalta sanoa yhtään mitään. Niinpä koitan keskittyä elämään päivän kerrallaan ja viettää paljon aikaa rakkaitten kanssa.
Kirpeän raikkaita syystuulia ihanat 💖
Kuullaan taas!
Emppu