Hiphei! Huomenna 05.04.2023 on mun blogini neljävuotispäivä!
Kun vuonna 2019 aloitin blogin nimeltä Päiväunelmia ja unelmapäiviä, ja kirjoitin ensimmäisen postaukseni myöhäisenä kevätiltana, maailma näytti hyvinkin erilaiselta. Tavalliselta, jos niin voi sanoa. Kaikki tuntui kulkevan samaa tuttua ja (aika) turvallista rataa.
Kukaan ei olisi voinut silloin aavistaakaan, millaista taistelua elämästä ja kuolemasta käytäisiin ympäri maailman vuotta myöhemmin, jolloin valtiot sulkivat rajojaan koronapandemian takia.
Kukaan ei olisi myöskään tuona huhtikuisena iltana osannut arvata asetelmaa, jossa maailma elää tänä päivänä. Vain neljä vuotta myöhemmin! Vihaa, väkivaltaa, uhkailuja ja pelkoa tulee joka tuutista. On pakko välillä suojata itsensä uutisilta, jotta täällä pysyisi järjissään kaiken pahan keskellä.
Muistan, kun aloin kirjoittaa, mulla oli ajatuksissani hyvänmielen blogi, jossa on kauniita kuvia. Ajan myötä postaukset ovat kuitenkin muuttaneet väriään enemmän tummempaan suuntaan. Vaikka kuinka koitan pitää aiheet keveinä, ne eivät sitä aina halua olla.
Ajattelen kuitenkin niin, että sekin kuuluu elämään. Minä muutun koko ajan, niin tekee myös suhtautumiseni asioihin. Ja tottakai uudet kokemukset ja elämäntilanteet heijastuvat kirjoituksiinkin. Kun vertaa ”ennen koronaa”-tekstejäni viimevuotisiin postauksiin, huomaa vissin eron. Sairasteluni on vienyt paljon palstatilaa Sydänmuruissa.
Blogini ei keskity mihinkään tiettyyn aiheeseen, koska halusin pitää sen päiväkirjamaisena. Vuodattaa ruudulle asioita, joita olen päässäni pyöritellyt. Toivon, että joku voisi löytää kirjoituksistani yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja saada vaikka jonkinlaista helpotusta omaan tilanteeseensa. Tai uusia näkökulmia joihinkin asioihin.
Tämän päivän sivustoni näyttää jo ihan minulta. Elämän moniottelijalta. Ihmiseltä, joka rakastaa miettiä maailman asioita sekä elämän tarkoitusta. Silti joskus ripauttaa sekaan myös kevyempiä aiheita – sisustaa, sepittää kertomuksia, istuttaa puita tai järjestää lastenjuhlia.
Huomaan vanhoja tekstejäni lukiessani, että huumorini tulee useimmissa postauksissa läpi tavalla tai toisella. Usein myös sarkasmina, jota joku saattaa erehtyä luulemaan negatiivisuudeksi. (Todellisuudessa mun lasini on aina puoliksi täynnä. On aina ollut. Vaikka se toisinaan valuukin hetkeksi tyhjiin, mutta sitä kutsutaan elämäksi).
Kautta aikain suosituin tekstini on liittynyt meidän maltapoikiin. Korona-aikana koirakuume nousi monilla arvoon arvaamattomaan ja sitä myötä sain paljon kyselyitä myös meidän pikkukoirista.
Tein heistä jutun ja ilokseni se on saavuttanut edelleen paljon lukijoita. Maltankoirat ovat ihania, joskin heitä on Suomessa vielä aika vähän. (Tuo eniten luettu teksti löytyy täältä).
Ja tässä vielä linkki ihan kaikkien aikojen ensimmäiseen tekstiini. Jota kirjoitin vähän paniikissa jännittäen, löytäisikö kukaan minua tuolta netin miljoonien kirjoitusten joukosta.
Onneksi löysi 💖
Kiitos sinulle, kun käyt lukemassa.
Kiitos myös jokaisesta viestistä, joita olen teiltä saanut. Luen niitä ilolla. (Postia saa lähettää edelleenkin kaneliomena76@gmail.com).
Olen nauttinut joka hetkestä näppäimistön ääressä sekä kamerani takana.
Aluksi mietin, että meidän arjessa on kaikki niin tavallista, ettei siitä kehtaa edes kirjoittaa. Kunnes tajusin, että ”toisen romu on toisen aarre”. Kahta samanlaista elämää ei olekaan. Ja on aina hauska lukea siitä, miten muualla mikäkin homma hoidetaan.
Ihanaa pääsiäisen aikaa!
Rakkaudella, Erja