Anssi – tarina yrittäjyydestä

”Elämässä on vain kaksi tragediaa. Se, ettei saa, mitä haluaa ja se, että saa sen.” (Oscar Wilde).

Jos jokin sitaatti sopii yrittäjyyteen, se on juuri tuo Wilden oivallus. Moni unelmoi omasta yrityksestä ja sen tuomista mahdollisuuksista, mutta ei osaa kuvitellakaan, mitä kaikkea muuta tuon haaveen pyörittäminen tuo tullessaan.

Yrittäminen on rankkaa hommaa, josta muille näkyy usein vain jäävuoren huippu. Parinkymmenen yrittäjävuoteni aikana kuulin toistuvasti sen, kuinka helppoa yrittäjällä on (ihan kaikki) ja kuinka kivaa on, kun saa määritellä omat työaikansa. Toisinaan mietin (vaikken sitä ääneen koskaan sanonutkaan), että jokaisella on sama mahdollisuus. Ottaa lainaa ja aloittaa yritystoiminta. Kokeilla kuinka paljon rahaa tosiasiassa tuleekaan. Koettaa, kuinka vapaita hetkiä sitä oikeasti saakaan. Ja huomata, kuinka lopulta menettää kaiken muun elämän tuon oman unelmansa alttarille.

Siitä huolimatta, että yrittämisessä on enemmän helvettiä kuin taivasta, en vaihtaisi omasta urastani päivääkään pois. Yrittäjyys oli unelmani jo lukiossa ja olen onnekas, että pääsin tuon haaveitteni polun kulkemaan. Nuo kokemukset ovat tehneet osaltaan minusta sen ihmisen, joka tänä päivänä olen.

Tuosta rakkaudesta ja ylpeydestä omaan ammattiin, syntyi myös käsis, joka kulkee nimellä Anssi ja jota olen kirjoittanut jo useamman vuoden. Nyt se alkaa olla liki valmis.

Tässä on teille luettavaksi muutama ote noilta sivuilta, joissa kerrotaan erään yrittäjän tarina.

”Anssi”

”Siirryin yläasteelta lukioon 9,8 keskiarvolla. Olin pettynyt itseeni, koska fysiikan ja kemian ysit olivat seisseet täyden kympin tiellä. Toisaalta, eipähän ole sitten rima niin korkealla, ajattelin. Kymppi on helpompi saavuttaa kuin pitää. Isäkin oli pettynyt, mutta ihan toisesta syystä.

-Mitä sellaisella lukiolla tekee? isä hirnui yläasteen jälkeisenä kesänä ja katseli mua päästä varpaisiin. -Olen minäkin tullut toimeen ilman ja ihan mukavastihan tässä silti elellään. Vai onko niin, että poika on sen verran isäänsä hienompi, ettei ammattikoulu käy? Häh?

Isä tunki mun henkilökohtaiseen tilaan ja tuoksahti lauantain saunavuorolta.

-Mikset sinäkin poika ole mies ja mene suoraan töihin? Pellen hommia tuollaiset ylimääräiset lukujutut. Yleissivistystä muka! Hah, sanon minä. Ja vielä kerran hah! Mitä sellaisella yleissivistyksellä tekee? Ei sellaisella saa voita leivän päälle.”

***

”Asiakaspalaute on seuraavaksi haastavin asia työpaikkakiusaamisen ja varkauksien jälkeen. On tyyppejä, jotka sanovat asiallisesti ja asiasta. Sitten on niitä, jotka riehuvat, syyttävät ja haukkuvat, oli aihetta tai ei. Siinä, kun koittaa luovia välissä ja saada kaikki edes jokseenkin tyytyväiseksi, on aivan oma hommansa. Jos äidit ovat ilman koulutusta maailman parhaita panttivankineuvottelijoita, sanoisin, että palvelualan yrittäjät tulevat hyvänä kakkosena.

Myös tässä kategoriassa jaetaan parhaan kusettajan palkintoja. Mitä pidempään on yrittäjänä, sitä harjaantuneempi silmä ja korva tulee siihen, koettaako joku viilata linssiin. Mä olin nuorempana niin idiootti, että uskoin, vaikka joku olisi väittänyt äiti Teresan tulevan maksamaan tankkauksensa myöhemmin. Olisin vain kirjoittanut lappuun äiti Teresan nimellä piikin auki ja kertonut henkilökunnalle naisen tulevan suorittamaan perjantaina dieseltankkausmaksun neloselta. Kysynyt vielä saamari puhelinnumeron ja osoitteenkin. Ehkä Kalkutan kohdalla olisivat hälytyskellot soineet päässä ja viestineet, ettei asiakas varmaankaan ole palaamassa takaisin.”

***

”Stella ei ollut taaskaan halunnut lähteä mukaan. Se sanoi aina, ettei halunnut viettää aikaa punanaamaisten, läskimahaisten kauppiaitten kanssa, jotka puhuivat pelkästään bisneksistä. Koetin aina vihjata, ettei meidän tarvitse siellä muiden kanssa iltaa viettää. Ihan vaan kahdestaan tanssittaisiin ja vietettäisiin sen jälkeen kuuma hotelliyö. Mutta minkäs teit. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Mä olin käynyt näissä kalaaseissa yksinäni jo viisitoista vuotta, joten tunsin porukan kuin omat taskuni. Ilta meni nopeasti ja viihdyin mainiosti. Jopa niin hyvin, että unohdin soittaa lapsille hyvänyöntoivotukset. Siitä harha-askelesta rakas avionalkuttajani jaksaisi muistuttaa mua taas koko loppuvuoden.

Muistan tanssineeni pää hiessä yhdeksänkymmentäluvun biisejä, joita dj soitti bändin lopetettua keikkansa. Muistan kipanneeni kannutolkulla olutta. Aina oli jonkun käsi pystyssä tilaamassa uutta kierrosta, vaikkei edellistäkään oltu saatu kunnolla loppuun. Muistan tanssineeni naisen kanssa, joka oli eksynyt meidän iltajuhlaan muualta hotellista. Muistan, kun mua talutettiin hotellihuoneen ovelle ja autettiin sänkyyn. Muistan huutaneeni Stellaa ja itkeneeni hysteerisesti. Sen jälkeen pimeni. Totaalisesti.”

(Anssi, Erja Pyhältö-Seppälä)

***

Suloista sunnuntaita!

Halaten, Erja