Kun lääkekokeilu päättyy pyörtymiseen päivystyksen ovella, ei järin paljoa kiinnosta jatkaa testejä seuraavalla pillerillä.
Olen aiemmin täällä kertonutkin päänsäryistä, joiden määrä on triplaantunut tämän vuoden puolella. Viime postauksessa kirjoitin valosta päänsärkytunnelini päässä. Mulle aloitettiin viikko sitten migreeninestolääke ja olin niin innoissani. Vihdoinkin nuo hirvittävät, lamaannuttavat säryt loppuisivat ja pääsisin tarttumaan taas elämään kiinni sen sijaan, että makaan pimeässä huoneessa 3 tai 4 päivää viikosta.
No.
Kotona katselin pikkiriikkistä, alle viiden millin läpimittaista tablettia ja mietin, kuinka nopeasti se alkaisi vaikuttaa.
Päänsäryt taittuivat jo ekasta. Yöuni oli kokonaisempaa ja aina niin kireä niskakin tuntui rennommalta. Kaikki muu menikin sitten pieleen.
Olin osannut odottaa väsymystä ja huimausta, joten kuljin suvereenisti pää sumussa päivien läpi. Sitä en ollut kuitenkaan osannut edes aavistaa, millaisen hengenahdistuksen tuo lääke saisi aikaan. Lääkkeen sivuvaikutusluettelossa, kun ei mainittu sellaisesta mitään.
Olin ottanut ekan napin edellisenä iltana. Viikkasin siinä pyykkiä ja yhtäkkiä tuntui, kuin voima olisi valahtanut kokonaan pois vasemman puolen kädestä. Liikkeet olivat hitaita ja tuntui kuin lihaksissa ei olisi voimaa lainkaan. Jopa seuraavaan vaatekappaleeseen tarttumisen ajattelu tuntui työläältä. Päivää myöhemmin sama efekti siirtyi jalkoihin. Palasin koiralenkiltä sadan metrin jälkeen. Jalat pettivät alta ja hengitys ei kulkenut.
Mietin tämän liittyvän lääkealoitusväsymykseen sekä rintarangan jumiin, joka toisinaan salpaa multa henkeä. Kun parin päivän päästä haukoin happea sisääni, kuin kala kuivalla maalla, makasin hengästystä pois vartin välein ja polvet lähtivät alta matkalla postilaatikolle, aloin miettiä, ettei tämä voi olla enää normaalia väsymystä. Saati selkäjumia. Ei se ole sentään ennen vienyt mua siihen kuntoon, että sadan metrin kävely vastaa rasittavuudeltaan kympin juoksua.
Alkoi pelottaa. Googlasin lääkekokemuksia. Kenelläkään ei ollut tämän lääkkeen kohdalla hengitysvaikeuksia, joten löin ne uudelleen selkäjumin piikkiin, koitin avata rangan lukkoja pyyhkeen päällä maaten ja otin kuuliaisesti iltapillerini.
Mun lääkekokeiluni päättyi kuudentena päivänä, jolloin pahoinvointi ja vapina olivat liittyneet muiden sivuoireiden joukkoon. Kun jätin illalla lääkkeen ottamatta, vapisin siinä vaiheessa jo niin holtittomasti, etten saanut edes vesilasia pysymään kädessäni, vaan esikoinen auttoi mua juomaan.
Vapinan kaveriksi liittyi mun pahin hengenahdistus koskaan. Makasin kyljelläni sängyllä ja keskityin vain hengittämiseen. Vedin ilmaa sisään väkisin, kun tuntui, että rintakehä painaa tonnin. Verenpaineet heittivät tavallista korkeammalle ja syke oli yli sata koko ajan. Parin tunnin kuluttua lähdettiin päivystykseen, jonka ovella mun silmissä sitten musteni.
Diagnoosina hengenahdistus, jonka päivystävä lääkäri epäili johtuvan lääkkeestä. Sinänsä outoa, sillä tämä lääke ei yleensä käy hengityselinten päälle. Pohdittiin päivää myöhemmin neurologin kanssa, että koska lääke toimii samalla relaksanttina, sen on ollut pakko rentouttaa lihaksia rintarangan ympärillä niin paljon, että se on johtanut tällaiseen hapensaannin vaikeuteen. Ja kun mulla on rankaperäistä hengityshankaluutta joskus muulloinkin, se on vain lisännyt sitä.
Oli pelottava viikko ja toivun kokeilusta yhä. En ole pystynyt neljään päivään syömään tai juomaan kunnolla huonovointisuuden ja uudelleen alkaneiden päänsärkyjen takia. Myös lääkejämät voivat vaikuttaa kuulemma vielä muutaman päivän. Paino on pudonnut kaksi kiloa maanantain jälkeen. Olo on hutera ja joskus tuntuu siltä, ettei tästä ole enää paluuta entiseen. Kroppa alkaa olla tämän vuoden jäljiltä niin väsynyt jatkuvaan kipuun, paikallaan oloon ja makaamiseen, että peruskunnon takaisin saanti vaatii jo paljon enemmän, kuin pari lenkkiä viikossa. Kun ne nyt joskus jaksaisi taas kävellä.
En ole mikään lääkkeiden puolestapuhuja muutenkaan, nyt vielä vähemmän. Lääke on hyvä, kun se on lyhytaikainen ja helpottaa oloa. Useimmiten monesta pitkäaikaislääkkeestä tulee kuitenkin vain kurjempi olo, vaikka se muuten tehtävänsä hoitaisikin.
Ja miettikää, kuinka montaa lääkettä maailmassa syödäänkään laastarina toisen pillerin oireille. Jos otat yhtä lääkettä perussairauteeesi ja sen sivuvaikutuksena on verenpaineen nousu sekä huonovointisuus, syöt kohta myös verenpainelääkettä sekä pahoinvointilääkettä, vaikket niitä muuten tarvitsisikaan.
Lääkkeen pitäisi olla ihmisen hoidossa lisä, ei pääasia, koska sillä hoidetaan vain oiretta, jonka alkuperä jää liian usein pimeyteen.
Toivoisin todella, että kahdenkymmenen minuutin vastaanottoajat pidentyisivät tuntiin, tietokoneruudun sijaan kuunneltaisiin asiakasta ja muistettaisiin, että se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovikaan käsillä olevaan tapaukseen. Ihmiset ovat yksilöitä. Myös reagoinnissaan lääkeaineisiin.
Syön itse pakolliset lääkkeet, mutta muuten olen sitä mieltä, että elintavoillakin voi auttaa paljon. Itse olen menossa ensi viikolla näyttämään rankani fysiatrille. Josko sieltä löytyisi syy päänsärkyihinkin ja löydettäisiin lääkkeetön apu jumeihin.
Halein, Emppu