Huh hellettä!

Kun ulkona on niin paahteista, ettei tämä punahiuksisen ihmisen kalkinvaalea iho moista kestä, sitä pääsee hyvällä omallatunnolla siirtymään sisäpuuhiin. Kohteeksi mun tekemisvimmalleni valikoituivat tällä kerralla lähes tyhjän panttina nököttävä leikkimökki sekä pihasauna, joka on vain odottanut hetkeä, jolloin kerään kaiken intoni ja raivaan sotkupesäksi muuttuneen yläkerran oleskelukuntoon.

Pikku mökki, iso mökki, metsämökki

Meidän leikkimökki sijaitsee paahteisella paikalla. Mökin seinissä on parisen ilmanvaihtoaukkoa, mutta vähääkään lämpimämmällä kelillä niistä ei ole mitään hyötyä, vaan sisätilat hohkaavat tukaluutta 24/7. Ihmekö siis, että leikkimökki saa kumista tyhjyyttään suurimman osan kesästä, vaikka lapset sinne viime kesänä innostuivatkin lukunurkan sisustamaan. Tuolloin sinne rahdattiin vierasvuoteena toimiva hetekka sekä kasa tyynyjä. Ajatuksena, että mökissä voisi viettää vaikka kesäöitä (ei voinut). Käännettiin vielä tilanjakajaksi korkea hyllykkö, jonka lapset kasasivat täyteen pelejä ja Aku Ankkoja. Hyllyn toiselle puolelle jäivät taaperoikäisten leikkikeittiö, kolme tuolia ja pieni pöytä.

Leikkimökki rakennettiin joskus yhdeksän vuotta sitten. Kaksi vuotta sitä myöhemmin meidän pihaa laatoitettiin ja sen seurauksena laattojen mukana tuli kasakaupalla kuormalavoja. Mieheni rakensi näistä lapsille metsämajan, jonne kuljetaan pientä siltaa pitkin. Tarvitseeko edes mainita, kuinka ahkerassa käytössä tämä maja on? Muksut ovat puuhanneet sinne vesiratasta, ravintolaa, kivistä tehtyä nuotiopaikkaa ja ansalankoja. Esikoinen innostui jopa latomaan laatoituskivien jämistä majan nurkalle kiveyksen. Siinä sen näkee, että kaikkein paras leikki tulee kuormalavoista, pahvilaatikoista ynnä muista tee-se-itse-jutuista. Ne loitsivat oman mielikuvituksen liekkeihin. Upeista leluista ja valmiista mökeistä viis.

Kun tässä eräänä päivänä istuttiin kummitytön kanssa tuolla kuumassa leikkimökissä ja katselin samalla ympärilleni, huomasin, kuinka paljon kaikenlaista tavaraa paikkaan olikin kertynyt. Tavaraa, jolla meidän lapset eivät enää tee yhtään mitään. Heti seuraavana päivänä otin muutamia pusseja mukaan ja aloitin siivoushomman pakkaamalla suuren kasan Muumilaakson asukkaita kierrätykseen lähetettäväksi. Heidän kanssaan meiltä pois lähtee myös Muumitalo sekä Muumien uimakoppi.

Muumit johdattivat mut seuraavaksi saunamökin yläkertaan, koska muistin nähneeni niitä siellä toisenkin kasan. Samalla etsimiskerralla laatikkoon pakattiin Peppi Pitkätossu puisine taloineen, Vaahteramäen Eemeli halkovajoineen ja paljon, paljon kaikenlaista muuta ikisuosikkilelua. Tuon tavaramäärän jälkeen yläkerta oli, hupsis vaan, tyhjentynyt silmissä. Kun heitin sieltä vielä alas matot, joita ei enää tarvita, mahtui paikassa jo kävelemäänkin.

Yläkerta on siis sisustamista vaille valmis luku- ja kirjoitusnurkka mulle. Ja hengailunurkka muulle perheelle. Seinä kaipaa vielä jonkinlaisen maalin, niin päästään asiaan. Laitan myöhemmin kuvia vielä valmiista parvesta.

Hirsiseinä peittoon

Maaleista puheen ollen, Instassa jo suosittelin loistavaa hirsimaalia, jolla on (ainakin tummalla sävyllä) hyvä peittävyys jo ensimmäisellä kerralla. Hirsi kaipaa maalin, joka hengittää, joten ihan mitä tahansa ei siihen kannata lähteä sutimaan. Meidän seinissä oli kaiken lisäksi pohjalla jo valkolakkaa, joten mahdollinen läikikkyys mietitytti alkuun.

Aloitettiin saunan eteisestä, jonne vedeltiin harmaaksi sävytettyä hirsisuojaa. Sitä tarvitsi jo pelkän peittävyyden takia laittaa kaksi kerrosta. Tämä suoja on läpikuultavaa, josta on tarkoituskin näkyä puun kuviointia hieman läpi.

Hirsisuojan alla valkolakka häiritsi alkuun tulosta ja aiheutti ekalla sutimiskierroksella niitä pelkäämiäni läikkiä. Ne onneksi tasoittuivat toisella kerroksella. Hirsisuojan kanssa lopputuloksessa näkyy selkeästi maalaamisen jälki, mutta tähän kohdeseinään se on enemmän, kuin omiaan, eikä häiritse yhtään. Tulos on kivan eläväisen näköinen.

Ikkunanpuitteisiin ja ovenkarmeihin sudittiin kaksi kerrosta valkolakkaa. Edellinen lakkaus, kun oli jo alkanut kellastua. Katto käsitellään todennäköisesti samalla sävyllä, kuin seinätkin. Valaisimeksi tilaan ajattelin vaihtaa minimaalisen kattokruunun.

Vessan seinät maalattiin sitten ihan Lastu-hirsimaalilla. Värinä Mantteli. Halusin tummaa tunnelmaa ja sitä tuo todellakin toi. Valkoiset ikkunanpuitteet ja pyyhetelineet näyttävät ihanan kirkkailta tuota väriä vasten. Kerrankin valinta, joka osui nappiin, vaikka tein värivalinnan kiireessä, alle minuutissa.

Tätä sudittiin vain yksi kerros, eikä puun kuviota näy läpi. Maali on myös hirsisuojaa paksumpaa, joten alla oleva valkolakka ei ainakaan tässä vaiheessa aiheuttanut mitään ongelmaa. Eikä läikikkyyttäkään. Tätä maalia me aiotaan laittaa myös mökin muihin seiniin. Kunhan tässä löytää juuri sopivan harmaanruskean sävyn.

Eroon somesta

Yksi syy siihen, että olen puuhannut puolet enemmän, kuin moniin aikoihin, on se, että jäädytin väliaikaisesti henkilökohtaisen Facetilini ja aikaa on jäänyt oudosti enemmän. Vaikka musta tuntuu, etten paljoa aikaa kyseisillä areenoilla vietäkään, alkoi mua ahdistaa se, kuinka monta kertaa päivässä tyhjinä hetkinä puhelinta tarkastin. Siitä puolestaan tuli oudon pilkottu olo kaikkeen tekemiseen ja itse asiassa koko päivään. Lisäksi aivosumu oli läsnä koko ajan, kun vietti ajatuksissaan aikaa ruudun asioissa ja maailma vaati kuitenkin palaamaan tähän hetkeen. Tekemään asioita ja olemaan läsnä.

Kun tässä yhtenä yönä valvoin taas aamuviiteen ja selasin Facen käyttöaikatietoja, tyrmistyin siitä, että vaikka olin käyttänyt aikaa sovelluksen parissa vain 19 minuuttia, käyntikertoja oli silti 54 päivän aikana. Ihmekö tuo, jos on vähän hajallaan ajatuksissaan koko päivän. Siltä istumalta, keskellä yötä, poistin tilini (väliaikaisesti siis). Enkä ole ikävöinyt koko paikkaa.

Instaa käytän sen verran vähemmän, joten sen selaamisesta ei mulle samanlaista ongelmaa ole edes syntynyt.

On olemassa tukku ihmisiä, jotka eivät ole Facessa. Tai Instassa. TikTokissa. Twitterissä. Missään. Heillä on sen sijaan oikea elämä. Tunnen tällaisia ihmisiä pari ja voin vannoa, etten ole huomannut heidän elämästään puuttuvan mitään ilman näitä härpäkkeitä. Onnellisempia taitavat vielä olla, kuin moni meistä, jotka kuluttavat päivästään leijonanosan kadehtien toisten upeita koteja, täydellistä elämää ja rypytöntä ulkonäköä.

En ole sitäpaitsi ikinä ymmärtänyt Facebookin ”kaveruutta”. Ihmiset, joita et kunnolla edes tunne, ovat kavereitasi. Kun kirjoitat jotain seinällesi, he eivät koskaan tykkää. He eivät koskaan kommentoi. He eivät reagoi sinuun ikinä millään tavalla. Miksi he siis ovat sivullasi?

Mulla on muutama kymmenen kaveria Facessa. Voin yhden käden sormilla laskea heidät, jotka ”kommunikoivat” siellä kanssani jollakin tavalla. Siis juuri tykkäämällä, kommentoimalla jne. Loput ovat vain nimiä kaverilistassa. En näe heitä tosielämässä, enkä ilmeisesti julkaise koskaan mitään heitä kiinnostavaa, koska he ovat sivuillani aina hiljaa. Ihan aina.

Näillä mietteillä siirrytään juhannusta kohti. Ihanaa yötöntä yötä kaikille teille. Juhlitaan maltilla 💖

Halaten, Emppu

IG @kaneliomena76