Oltiin tässä eräänä päivänä koko perheen voimin vaateostoksilla. Meidän lapset on perineet shoppailugeenin äidiltään, joten me kolme viihdytään näissä massiivisissa ostoskeskuksissa vallan mainiosti. Vaikka koko päivä.
Mieheni sitävastoin vihaa kauppoja. Hän naulaa mieluummin isovarpaansa lautaan, kuin lähtee ostoksille. Ja uskaltaisin empiirisen tutkimukseni perusteella väittää, että hänellä on useita kohtalotovereita. Ostoskeskusten käytävien penkkirivistöt on aika sataprosenttisesti kuorrutettu miespuolisella väestöllä, joista jokainen tutkii kännykkäänsä, kuin se olisi pelastava köysi keskellä raivoavaa merta.
Miehiä löytyy nojaamasta ostoskärryihin, käytävien seiniin ja hyllyjen reunoihin. Heitä näkee odottamassa sovituskopeilla käsilaukku kainalossa (ei oma veikkaisin) ja vessojen edustoilla kärryvahtina, ostoskassipino jaloissaan. Kauppareissuille kouliintuneita, vanhemman sukupolven miehiä näkyy joskus istuskelemassa kirjan kanssa. He ovat monien vuosien kokemuksella osanneet varautua odotusaikaan.
Kertaakaan en ole vielä nähnyt seuruetta, jossa mies määrätietoisesti luotsaa perhettään kaupasta toiseen ja hyllyltä toisen luo, kädessään ostoslista lasten seuraavan puolen vuoden vaatetarpeista.
Mutta tiedän sen, että heitäkin on. Ihan varmasti. Täytyy olla.
Tällä nimenomaisella kauppareissulla etsittiin juurikin vaatteita lapsille. Se tietää paljon sovittelua, mutta meidän tapauksessa ei yhtään marinaa. Meidän tenavat nimittäin ihan rakastaa nykyään sovitella vaatteita. Hyvä, kun saan kammettua heidät jossain kohtaa pois kopeista.
Ostosreissun loppupuolella olin katsonut esikoisen kanssa lisää soviteltavaa (hän oli jo kopissa) ja huhkin hyllyjen väleissä etsimässä eskarilaiselle housuja. Pino paitoja ja parit housut roikkuivat jo käsivarrella, kun yritin vapaalla kädellä löytää tytön kokoa olevat leggingsit henkaripaljouden keskeltä.
Samaan aikaan marmatin ääneen sitä, että nyt tarvittaisiin lisää toinen käsipari, mutta missäs se on. Niin. Varmaan siellä sovituskopeilla mukavasti istumassa ja plaraamassa kännykkäänsä. Siihen hengenvetoon sain soviteltua vielä narinan siitä, että tasan ei käy koskaan työnjako vaateostoksilla. Tämän avautumisen jälkeen nostin pääni vaatteiden seasta ja löysin kaksi naista kuuntelemasta yksinpuheluani. Oikeastaan juttelin tytölle, mutta hän oli huomaamattani lähtenyt käymään välissä siellä sovituskopeilla. Vähänkö noloa.
 |
| Viirun ja Pesosen työkaluvajassa Junibackenissa. |
Aikanani, kun olin pienten lasten kanssa yksin liikenteessä, kurkkua kuivasi jo puolen tunnin jälkeen. Jatkuvan puhumisen seurauksena.
Sieluni silmin näen sen edelleen, kun lapset ovat niin pieniä, etteivät he näy sieltä rekkien ja hyllyjen välistä mihinkään. Ainoa mitä toisille aikuisille näkyy on äiti, joka pitää tauotonta monologia, etsien samalla vasemmalla silmällä vaatekokoja ja paikantaen oikealla silmällä lapsia.
– Tulkaas nyt tänne. Kuulitteko. Tänne. Hei, puhun teille.
– Ei sinne varastoon saa mennä. Eikä sitä voi vielä jättää päälle, ei sitä ole maksettukaan.
– Missä sä oot? Pitäis kokeilla tätä takkia. Ai et tykkää. Väristä? Mutta pitäis huomiseksi löytää sadetakki…
– Mikäs sun kokos nyt olikaan? Ei tätä löydykään sun kokoas. Rakkaani, äiti ei voi sille mitään, kun joku on jo ostanut sen mikä menis sulle. Katotaan jotain muuta.
– Hei, täällä ois hyvä… Ai, ei. Miks sä näytät tolta? Tää sopis hyvin sun puseron kanssa? Ei vai?
-Kuule, kun nyt sitä pitäis vaan sovittaa. Joo, äiti tietää, että on kuuma, mutta ei voi ostaa sovittamatta. Mennään jätskille sen jälkeen. Joo, tiedän, että oon ihan tyhmä.
-Ei sulla voi olla taas kakkahätä. Vastahan me päästiin vessoilta takas kauppaan. Äidillä olis tässä nää vaatteet ja ollaan jo kassajonossa. Pystytkö hetken odottamaan? No joo. Hei, anteeks – jätän tän pinon tähän ja tullaan ihan kohta maksamaan ne.
Pojan ollessa parivuotias, elin kerran vanhemmuuden huippuhetkiä, kun hän halusi ostaa kaupasta jääkarhuauton ja minä olin eri mieltä. Poika lähti juoksemaan auto kädessään kassojen ohi ja minä painelin perässä takinliepeet paukkuen. Sain pojan kiinni kassan edessä, nappasin auton pois ja sanoin, ettei noin saa lähteä menemään tavaroiden kanssa. Hän ratkaisi asian kaatumalla maahan selälleen ja huutamalla kaksivuotiaiden keuhkojensa pohjasta keskellä kilometrin mittaisia jonoja, perjantai-illan ruuhkassa. Lienee sanomattakin selvää, että oltiin huomion keskipisteinä.
 |
| Safari hissillä tehtynä oli upea kokemus. |
Jo laivamatkalla mulle iski kamala niskasärky. Siitä se sitten eskaloitui Tukholmaan päästyä kunnon migreeniksi, jota koitin helpotella hieronnalla ja särkylääkkeellä samalla, kun ajettiin eläintarhan suuntaan.
En ollut pystynyt syömään aamupalalla, kuin pari palaa ananasta. Juominenkaan ei pudonnut. Niskaa särki lavasta saakka. Hikeä pukkasi jo pienestä liikkumisesta ja päässä jyskytti tuhat vasaraa. Pahoinvointi tuli aaltoillen eivätkä silmät kestäneet valoa lainkaan.
Siinä me sitten lopulta oltiin. Eläintarhan parkkipaikalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli mahtavan lämmin päivä. Minä laitoin aurinkolasit silmille ja mietin, että jumaliste, kun lapsi on tätä odottanut jo monta kuukautta, niin minähän menen vaikka pää kainalossa.
Menin sitten yhden ylämäen ja siihen mun kunto loppui. Otsa hiessä yrjösin mukana olleeseen take away-mukiin eläintarhan porteilla. Koko kroppa vapisi, kun piti myöntää kehon voitto mielestä ja kyynelissä kertoa lapsille, ettei äiti oikeasti jaksakaan.
Lapset ottivat asian ihmeen tyynesti, kun iskä käänsi rattaat auton suuntaan takaisin ja selitti, että pitää mennä. Saadaan äiti äkkiä hotelliin nukkumaan migreeniä pois.
Loppupäivä meillä menikin sitten hotellilla, sillä välimatka puistoon oli sen verran pitkä, ettei mieheni ja lasten kannattanut enää lähteä ajelemaan keskenään hotellilta takaisin eläimiä katsomaan. Seuraavana aamuna, kun oloni oli jo parempi, päästiin sentään Junibackeniin siksi aikaa, kun odoteltiin laivaa lähteväksi takaisin kotiin. Se on muuten aivan mahtava paikka! Suosittelen.
Vuosi tämän jälkeen tehtiin Kolmårdeniin onnistunut reissu. Sillä kertaa nähtiin sekä Bamse-maailma, että kaikki eläimet. Ja se kauan, kauan odotettu norsukin.
Iloiten kohti lomaviikkoa,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76