Voisi sanoa, että lähes jokaisessa perheessä tullaan joskus siihen tienristeykseen, jossa mietitään (= mangutaan) lemmikin hankkimista ja useimmissa tapauksissa aloite lähtee hoivavietin pyörteissä kieriviltä lapsilta. Monessa perheessä toinen vanhempi liittyy oitis innolla kuoroon, kun taas toista ei voisi vähempää kiinnostaa yksi liikkuva osa lisää muutenkin kiireiseen arkeen.
Sillä ehdolla, että te sitten myös hoidatte sen!
Mulla oli teini-iässä kaksi marsua, joiden jälkeen taloon saapui tiibetinspanielikaksikko. Vaikka marsut mun toiveesta hankittiinkin, hoiti äitini niitä myös tosi paljon.
Pitääkin muistaa, että lopullinen vastuu eläimen hoidosta on aina perheen vanhemmilla. Pelkästään lapsille ei lemmikkiä voi ostaa, vaikka he käsi sydämellä lupaisivat sen alusta loppuun saakka hoitaakin. Niin paljon asiasta on omaa ja vierestä seurattua kokemusta, että varmuudella se hoitointo loppuu muutamassa kuukaudessa. Sen jälkeen se on äiti tai isä, joka putsaa levää akvaarion seinistä tai seisoo kaatosateessa, odotellen tienpientareita hartaana nuuskuttelevaa koiraa tai siivoaa kanin häkkiä ja jätöksiä.
Myös se pitää huomioida, etteivät koirat (ja muut eläinvauvat) pysy nekään lapsukaisina loputtomiin. Moni ihastuu pentujen ja poikasten suloiseen ulkonäköön ja haluaa lemmikin, jota voi paijata, sylitellä ja halitella.
Pehmeäkarvaisista, lyhyillä jaloilla töpöttelevistä, ihanista pikku nassukoista kasvaa kuitenkin reviiritietoisia, kovatahtoisia, joskus hyvinkin isoja koiria, jotka voivat olla vaikeita hallita, jos niitä ei jaksetakaan kouluttaa tarpeeksi tavoille. Sitten saadaan ongelmakoiria, joista luovutaan, kun ei jakseta niitä enää.
Olen toisinaan kauhulla seurannut, kun joku lapsi on yksin ulkoiluttamassa jäisellä tiellä koiraa, joka on melkein lasta isompi. Koira vetää kieli poskella läähättäen narussa eteenpäin, lapsi roikkuu omassa päässään täydellä painollaan taaksepäin, yrittäen näin jarrutella menoa. Kumpikaan ei oikein tiedä minne ollaan menossa.
Tässä tapauksessa pitää olla kyllä niin varma koirastaan ja sen käytöksestä, että uskaltaa moisen kaksikon lenkille kahdestaan päästää. Mitä tahansa voi tulla tiellä vastaan tai koira kiinnostua yhtäkkiä jostain yllättävästä ja lähteä menemään. Olen aina ajatellut niin, että koulutuksestakin huolimatta koira on aina koira ja sillä on eläimen vaistot. Kun vaisto ottaa vallan, ei käsky välttämättä enää saavutakaan kohdettaan. Lisäksi olen huomannut, ettei lapsen auktoriteetti aina vakuuta koiraa, vaikka se kuinka tottelisi mukisematta perheen aikuisia.
Pitkäikäinen ystävä
Koirien tapauksessa pitää olla tarkkana, että perheeseen tulee omiin elämäntapoihin sopiva koira. Jos ei ole aikaa tai halua kävellä monia kilometrejä päivässä, pitää sekin huomioida rotuehdokkaiden liikunnantarpeessa. Silloin kannattaa keskittyä rotuihin, jotka eivät tarvitse pitkiä lenkkejä saavuttaakseen tarpeellisen aktiivisuusmäärän. Tylsistynyt koira, joka ei saa osakseen riittävästi energiaa purkavia lenkkejä ja leikkejä, saattaa oireilla käytösongelmilla, tuhota ympäristöstään tavaroita tai jopa masentua.
Koira (ja moni muu eläin) elää suhteellisen pitkän ajan. Sitäkin pitää ajatella jo hankintavaiheessa. Esimerkiksi me mietittiin, että jos Lucky elää keskimäärin tuon 13-15 vuotta, mitä Maltankoira usein jaksaa, hän on täällä vielä silloinkin, kun meidän eskarilainen on aikuinen. Siinä kohtaa voidaan jo varmuudella sanoa, kuinka paljon lapset hoitavat koiraa silloin, kun ovat vaikka teini-iässä ja muut asiat alkavat kiinnostaa paljon enemmän, kuin lenkitys ja leikitys.
Tosin lasten ei ole tarvinnut mitään hoidosta lupaillakaan, sillä koiran hankinta lähti meillä minusta. Lapset olivat tietysti heti asiassa mukana ja ovat kyllä Luckysta hyvää huolta pitäneet. Mies hieman arpoi mielessään, mutta oli heti ihan myyty, kun pätkä muutti taloon. (Totta puhuen oli aivan ihastuksissaan jo silloin, kun käytiin pentueita katsomassa).
Sekin kannattaa miettiä valmiiksi, mihin lemmikki laitetaan siksi ajaksi, kun itse lähdetään vaikka matkoille. Aina ei eläintä voi ottaa mukaan tai sille olisi liian raskasta olla vieraassa paikassa paljon yksin omistajien surffaillessa aktiviteettien perässä. Silloin voi olla apu naapurista, isovanhemmista, kavereista tai lemmikkihotelleista. Meidän murunen on ollut näissä tapauksissa hoidossa mun vanhemmilla ja ovat tykänneet näistä hetkistä puolin jos toisinkin.
Lääkärin määräys
Jos mun pitäisi nimetä yksi huono seuraus siitä, että meidän perheeseen hankittiin pitkän miettimisajan jälkeen koira, en oikeasti keksisi yhtäkään. En vaikka kuinka pohdin. Lucky on tuonut meidän elämään pelkkää hyvää mukanaan ja kolme neljäsosaa porukasta kuumeilee jo pätkälle kaveria. Toista maltalaista tietysti, niin ihana rotu tämä on.
Koronatilanteen takia ei varmaan tänä vuonna toista aleta edes etsiä – ehkä sitten vuoden kuluttua. Mutta ei kerrota tästä vielä mun miehelle ; ) Pehmitellään häntä ensin muutama aika. (Hän nimittäin suhtautuu epäillen siihen, kuinka kahden koiran kanssa pärjättäisiin).
Joku sanoi joskus tosi viisaasti, että jokaisessa perheessä pitäisi olla lemmikki. Vaikka ihan lääkärin määräyksestä. Allekirjoitan tämän aivan täysin, sillä oman stressitasoni tämä pieni karvakaveri on laskenut varmaan kahdeksallakymmenellä prosentilla alaspäin.
Kuinka siinä edes voisi miettiä maailman huonoja asioita, kun toinen lipaisee kielellä kädenselkää ja painaa päänsä sen jälkeen kainaloon rapsutukseen. Tai tulee luu suussa iltaisin tanssimaan sohvan reunaa pitkin edestakaisin ja yrittää esittää haluavansa ylös meidän keskelle.
Tämä vekkari järjestää myös joka aamu maailman ihanimman herätyksen säntäämällä nuuskuttamaan korvantauksia ja sen jälkeen juoksemalla mitä suurimmalla riemulla takapihalle aamu-ulkoilulleen. Ja se riemu sekä elämänilo. Se tarttuu väkisin myös ihmiseen.
Iloa alkavaan viikkoon,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76