Jokainen, joka on joskus taistellut sokeria vastaan, tietää kuinka vaikeaa se on. Vaikka äkkiseltään ajateltuna homma kuulostaa tosi helpolta. Sen kun vaan jätät karkit ja piparit kaupan hyllyyn ja se on siinä.
Mutta kun ei olekaan.
Aloitin tässä kuussa taas karkkilakon. (Varmaan tsiljoonannen sellaisen… tiedän). Kahdeksan päivää meni loistavasti! Siis aivan todella hyvin. Mielitekoja ei ollut lainkaan ja kunnon ruokakin alkoi maistua taas ihan eri tavalla, kuin silloin, kun napostelee kaikenlaisia sokerilla kuorrutettuja herkkupaloja pitkin päivää. Mikä siis meni vikaan?
Se, että voittoisan putken jälkeen, sain taas lyömättömän idean kokeilla, josko voisin syysloman kunniaksi ottaa vain muutaman palan täytelakuja ja jättää siihen.
Kävi ilmi etten voinut.
Kun kerran olin jo sortunut, miksi en sortuisi kunnolla, onnistuin selittämään itselleni käsi jo valmiiksi pussinsuulla. Ylirehelliseksi ihmiseksi osaan myydä itselleni uskomatonta paskaa ja sisäinen karkintuskassa pyörivä sokerihiireni ostaa kuono väpättäen koko lastin.
Siitä se sitten lähti. Uusi karkkiränni. Taisin mättää kaksin käsin koko syysloman. (Menin sokerihumalassani jo sekaisin laskuissa, joten en ole varma). Sen muistan, että söin minttukrokanttisuklaata, nautiskelin täytelakuja (ainakin kaksi pussia), kierin hedelmäkarkeissa, rohmusin salmiakkia, ahmin pari suklaapatukkaa ja varmuudella rouskutin vielä pussillisen sipsejä. Syysloman viimeisenä päivänä olinkin oikea pirteyden ja terveyden kuvajainen. Posket olivat punaiset ulkoilusta, nenänpielet liiasta suolasta ja sokerista.
Hävettää. (Edes tunnustaa heikkoutensa ääneen).
Siispä. Heippa kaikille. Olen Emppu. Sokeririippuvainen.
Tein tämän viikon alussa myös henkilökohtaisen havainnon siitä, että liiallinen sokerinsyönti voi aiheuttaa ihan kunnon alakulon. Siis oikein sellaisen, jossa ihminen rypee kamalassa mielenmatalassa, haluaisi vaan maata sängyssä, tuntee itsensä maailman turhimmaksi ja kokee, ettei millään ole mitään merkitystä.
Tietysti se kaikki johtuu vuoristoradan vaunun lailla heittelehtivästä verensokerista. Tieto ei vaan lohduta yhtään siinä vaiheessa, kun päivän odotetuin hetki on keittää kupillinen kahvia, koska sen kanssa saa ”luvalla” rivin (tai kolme riviä) suklaata ja pullan.
Liiallisen sokerin kanssa elämä menee helposti pelkäksi naposteluksi. Karkki vie nälän, eikä tee mieli syödä kunnon ruokaa. Niinpä sitä surffaa vain välipalasta toiseen ja kierre on valmis. Kierre, joka on vaikea katkaista ja joka pitkäänkin jatkuessaan alkaa olla tuhoisa sekä henkisesti, että fyysisesti. Juuri tämä napostelu käynnisti oman alakuloni.
Aamupalaksi pari leipää ja teetä. Töitä pari tuntia. Lounaan sijasta kupillinen kahvia, yksi leipä, pulla, pipari ja rivi suklaata. Töitä lisää. Väsyttää niin hemmetisti.
Roskalounas auttaa tunnin, kunnes vatsa alkaa kurnia taas. Keskittyminen on aika hataraa. Nappaan väsymykseen ensiavuksi muutaman piparin ja pari lakupalaa. Selitän onnistuneesti itselleni, että piparit ovat niin ohuita, joten kolme vastaa suurinpiirtein yhtä tavallista.
Lasten välipalan aikaan taas kupillinen kahvia, pari leipää ja pipari. Kotitöitä, koirien ulkoilutusta ja ruoanlaittoa. Sänky ja sohvannurkka kutsuvat joka käänteessä. Kutsuun ei ehdi vastata, vaikka väsymys painaa silmiä väkisin kiinni. Laiska ja löysä olo suoraan sanoen vituttaa.
Päiväruokaa ei jaksa paljoa syödäkään, mutta ruoan jälkeen kahvipannu porisee taas. Tällä kertaa kahvia menee ruokalusikallinen, mutta suklaata rivi ja kaveriksi taas pipari. Tunnen itseni maailman kynnysmatoksi. Selkärangattomaksi nilviäiseksi, jolla ei ole tahtoa vastustaa edes folioon käärittyä kaakaopapua.
Tällä energialla vielä lasten iltatoimet ja iltapala läpi. Iltapalalla syön kaksi leipää ja teetä. Koirat iltapissalle ja niille ruoat eteen. Lapset sänkyihinsä. Sen jälkeen ensin kupillinen sokeritonta mustikkasoppaa mukaan ja telkkarin eteen istumaan. Tunnen hetken itseni suorastaan hyveelliseksi. Tästä se uusi elämä taas alkaa. Hetken päästä vatsassa kurnii. Väsyttää. Ei jaksa tehdä mitään ruokaruokaa. Haetaan siis roskaruokaa. Kupillinen sipsejä häviää leffan ohessa kymmenessä minuutissa. Lähden nukkumaan. Suolistoa vääntää ja vatsassa tuntuu inhottavalta.
Tämä, on napostelijan päivä. Kunnon ruokaa tuskin ollenkaan ja se vähäkin koostuu useimmiten leivästä päällisineen. Epäsäännölliset ruoka-ajat, ylös alas sahaava mieliala ja jatkuva väsymys. Sekä arki, joka tuntuu enimmän osan aikaa raskaalta työltä. Sanomattakin selvää, että tällaisia päiviä useampi peräkkäin, saa kunnon alakulon aikaiseksi.
Kun siis tämän viikon maanantaina ryvin makeassa pohjamudassani ja napsin joka välissä piparilaatikosta pikku maistiaisia, päätin taas pyhästi olla kajoamatta karkkeihin hetkeen pieneen. Päätös oli vaikea jo tehdä (saati pitää), sillä mikäpä karkkinarkin mielessä siintelee joulun koko ajan lähetessä? Vastaus: kaupoissa nyt jo tyrkyllä olevat suklaarasiat, jollaisia olen yleensä syönyt viisi (yksin) jo marraskuun aikana. Puhumattakaan joulukuusta, jolloin vasta varsinaiset suklaaorgiat ovat käynnistyneet. Konvehdeilla on herkuteltu niin pitkään, että niitä ei tee enää edes mieli, mutta syödä täytyy silti, kun niitä on vielä jäljellä.
Uutta yritystä karkkilakossa on nyt takana kolme päivää. Aseina taas säännöllinen syöminen, terveellinen, ravinteikas ruoka sekä kaikenlainen tekeminen. Tekeminen siksi, että ajatukset pysyisivät ensimmäiset päivät paremmin kurissa, eikä mielitekoja tulisi mietittyä niin paljon.
Kolme päivää mieli on ollut seesteinen, jaksaminen tasaista ja uni syvää. Vatsa ei pidä murinoita, eikä kurinoita. Luulisi, että tämä olo on jo sen arvoista, että sitä haluaa jatkaa. Mieliteoista huolimatta. (Eilen teki niin paljon mieli sokeria, että olisin syönyt vaikka hunajalla siveltyä vanerinpalaa).
Karsastan karkkilakko-sanaa siksi, että en haluaisi enää syödä karkkeja edes kohtuudella. Olen niin täynnä oloa, joka sokerista tulee, että olisin tyytyväinen, kun pääsisin kaikenlaisista nameista eroon lopullisesti. Karkiton elämäntapa täällä siis lakon avulla on toiveissa. Ja se, että henkinen taistelu tuota makeaa vihollista vastaan saisi joskus päätöksen.
Wish me luck, Emppu
FB @kaneliomena ja IG @emppu76