”En mä voi siltä mennä kysymään. Sehän on somejulkkis!”
tai
”Oltiin tässä saunaillassa parin vuorineuvoksen ja firman maajohtajan kanssa.”
tai
”Sillä on erivapaus tehdä asioita, koska se tunnetaan joka paikassa.”
Tuttuja tilanteita jokaiselle.
On upeaa saada kehaista olleensa samoissa juhlissa yhteiskunnan kerman kanssa. Ehkä sitä on päässyt juttelemaan jonkun korkea-arvoisen ihmisen kanssa tai solminut suhteita johtajiin, päälliköihin ja mestareihin. Kun siitä saa kertoa muille, antaa samalla viestin. Minä kelpaan tuollaiselle joukolle. Olen hyvä ja nousemassa kenties itsekin arvoasteikossa korkeammalle. Matkalla menestykseen.
Hankalammaksi käy, kun pitäisi kysyä jotain ikävää tai huomauttaa jostain, mutta vastapuoli on korkeammassa asemassa tai muuten vaan ylemmällä puolalla elämän tikkailla.
Otan pari esimerkkiä.
Huomaat esihenkilösi toiminnassa epäkohtia. Sanat ovat valmiina ja tiedät oikeamman tavan tehdä asioita, mutta itsevarmuus kertoa se puuttuu. Sen sijaan mielessä pyörii jännitys ja pelko. Mikä minä olen neuvomaan itseäni ylempänä olevaa ja kaiken varmasti jo tietävää? Suuttuu pian ja sen jälkeen olen mustalla listalla. Niin päädyt olemaan hiljaa ja inhoat itseäsi.
Tai lapsesi on samalla lähtöviivalla hakemassa harrastukseen, mutta ainoan jäljellä olevan paikan saa lapsi, jonka isä ja äiti ovat kuuluisia. Koetat suhtautua asiaan ymmärtävästi, mutta et voi välttyä miettimästä mikä mahtoikaan olla oikea syy valintaan.
Tunnettuus tuo valtaa.
Ylempi asema työpaikalla tuo valtaa.
Tietyt arvonimet tuovat valtaa.
Valtaa, jonka itse yhteiskuntana luomme keksimällä titteleitä, jotka nostavat toiset ihmiset muiden yläpuolelle.
Aina vain useammin mietin, mitä nämä arvonimet oikein edustavat?
Paremmuutta toisiin nähden?
Vai ehkä korvaamattomuutta jollain osa-alueella?
Me olemme kaikki syntyneet tänne samalla tavalla. Me kaikki tarvitsemme elääksemme happea, unta, ruokaa ja juomaa. Olemme siis fysiikaltamme ja perustarpeiltamme hyvin samanlaisia.
Osa meistä on noussut muiden yläpuolelle saavuttamalla jotain. Ehkä erikoisen ammatin. Pitkän työuran. Harvinaisen taidon. Mutta ilman kaikkia titteleitään hekin ovat aivan tavallisia ihmisiä. Kun he painavat sormensa vesilasiin, veteen ei jää kuoppaa heidän jälkeensä.
Titteleillä on varmasti alkujaan haluttu vain erottaa työtehtäviä toisistaan. Ja tuoda esille myös pitkä alan kokemus tyyliin kisälli ja mestari. Mutta mitä pidemmälle olemme kulkeneet, sitä tärkeämpiä arvonimistä ja titteleistä on tullut. Enenevässä määrin ne kertovat järjestyksemme yhteiskunnassa. Ja myös sen, millaiseen piiriin olemme tervetulleita.
Kuulostaa lähes hindulaiselta kastijärjestelmältä siirrettynä länsimaiseen ajatteluun.
Meidän kastimerkkimme eivät näy ympyränä otsalla, vaan ne on painettu käyntikortteihin. Printattu ansioluetteloihin. Kirjattu LinkedIniin. Titteli kertoo uudelle ihmiselle sen, oletko tutustumisen arvoinen. Onko sinun tuntemisestasi hyötyä hänen elämälleen tai nostetta uralleen.
Niin.
Valta ja arvo.
Jokaisen olisi aika ajoin hyvä pohtia sanontaa, jonka mukaan saunassa kaikki ovat samanarvoisia. Kun vaatteet ja tittelit on riisuttu pois, olemme kaikki vain tavallisia ihmisiä. Muistetaan se.
Rakkaudella, Emppu