Työssä oleva haaveilee eläkepäivistä, jolloin on aikaa tehdä aamusta iltaan kaikkea mikä huvittaa.
Eläkeläinen kaipaa työelämää, jolloin päivillä oli jokin tarkoitus ja itsellä tunne kuulumisesta johonkin suurempaan ryhmään.
Sinkku haaveilee parisuhteesta ja kainalosta jonne käpertyä. Ehkä perhekin olisi ihana perustaa.
Perheellinen tuskailee ainaisen kiireen keskellä ja selaa kateellisena sinkkukavereiden somekuvia. Vapaita viikonloppuja, bileitä, uusia ihmisiä ja hiekkarantoja.
Joku haluaa olla julkkis ja tekee sen eteen lähes mitä tahansa. Nolaa itsensä ja on muiden naurun kohteena, mutta vähät siitä, kun vain seuraajia riittää.
Julkisuuden valokeilassa oleva puolestaan kaipaa omaa rauhaa ja mahdollisuutta kävellä kaupungilla ilman jatkuvaa pysäyttelyä ja kimppakuvia.
Esimerkit ovat korostettuja, mutta pointti on selvä. Ihminen tuntuu haluavan useimmiten sitä, mitä ei juuri sillä hetkellä ole.
Onni on jännä juttu. Se on ehkä rahan ja menestyksen lisäksi eniten haluttu asia maailmassa, mutta mitä enemmän sitä ajaa takaa ja mitä enemmän panoksia sen saavuttamiseksi lataa, sitä kovempaa se tuntuu juoksevan karkuun.
Yksi asia on selvää. Onni ja raha eivät sovi samaan lauseeseen.
Jos rahalla saisi onnea, se näkyisi varmaankin maailman kuuluisimmissa, menestyneimmissä ja rikkaimmissa ihmisissä jollakin tavalla. Useimmiten heidät kuitenkin näkee punaisella matolla poseeraamaassa tosi vakavana ja tympiintyneenä tai makaamassa luksusjahtiensa kansilla varsin ilottoman näköisinä. Vaikka totuus löytyy useimmiten puolivälistä, voi monista kuvista päätellä, että menestyksellä todella on hintansa. Usein sen ylläpitäminen maksaa kaiken muun elämän ihmissuhteita myöten.
Luin aikaa sitten ihanan kirjan, jota taisin Instan puolella suositellakin. Kyseessä on Ichigo ichie (Garcia ja Miralles), joka vapaasti käännettynä tarkoittaa sitä, että jokainen hetki tulee luoksesi sellaisenaan vain kerran. Niistä kannattaa siis ottaa kaikki irti.
Tämä liittyy olennaisesti onneen ja sen kokemiseen, sillä kirjan mukaan onni on läsnä vain nykyhetkessä. Jos elää jatkuvasti menneisyydessä tai ajattelee alati tulevaa, ei voi kokea aitoa onnea. Se vaatii keskittymistä juuri käsillä olevaan hetkeen. Toisin sanoen tietoista läsnäoloa.
Koita tätä.
Mieti hetkeä, jolloin olet ollut onnellinen? Mitä siihen on liittynyt? Keitä siihen on liittynyt?
Ja tarkoitan nyt ihan aitoa onnen tunnetta. En pelkkää iloa tai tyytyväisyyttä, jota mukava seurakin saa aikaan. Kun on onnellinen, ymmärtää viimein mitä se sana tarkoittaa. Onni tuntuu koko ihmisessä. Vähän kuin rakastumisen ensihuuma.
Läsnäolon ja kiireettömyyden seurauksena, olen itse kokenut pari kertaa tuollaisen ”kokonaisvaltaisen onnentunteen”. Sen tunteen keskellä on hyvin rauhallinen ja seesteinen olo. Sellainen, että on löytänyt sisäisen keitaan, jonka äärellä kaikki on valtavan hyvin.
Muistan itse omalta kohdaltani esimerkiksi kesäisen päivän, jolloin oltiin mökillä. Lapset lähtivät isänsä kanssa iloisina kalastamaan ja minä jäin tekemään ruokaa. Ilma oli kaunis ja oltiin vietetty leppoisa aamu pelejä pelaillen. Koin siinä hetkessä ihan pakahduttavan onnen tunteen, jossa suu vetäytyi hymyyn itsestään. Tuntui, että sydämen kohdalla paistoi valo ja teki mieli syleillä koko maailmaa.
Samoin eräs ilta, kun vietettiin kotipihassa venetsialaisia.
Oltiin katseltu ilotulitusta, ripoteltu erivärisiä lyhtyjä ympäri pihaa ja istuttiin koko porukalla nuotiopaikan tulen äärellä. Olin siinä mieheni kainalossa penkillä ja katselin vaahtiksia paahtavia lapsia. Rauhallista maisemaa. Hämärässä juoksevia koiria.
Kaikki mitä tarvitsin oli siinä. En kaivannut mitään muuta. Sillä hetkellä koin aivan samanlaisen tunteen kuin mökillä aiemmin.
Onni ei siis viihdy stressissä.
Se ei viihdy miettimässä tulevaisuuden kuvioita, eikä halua murehtia asioita, joita ei ehkä koskaan tapahdukaan.
Se ei kaipaa ympärilleen menneisyyden kaunoja tai katkeruutta. Eikä tahdo velloa kateuden aalloilla saati vertailla itseään muihin.
Onni ei tule rahan tai menestyksen mukana. Sitä ei myöskään voi ostaa missään muodossa.
Sen sijaan onni lymyilee tässä hetkessä ja odottaa, että löydät sen. (Se on hyvä piiloutumaan, mutta ei kannata luovuttaa).
Onni vaatii läsnäolon ja täyden huomion, jotta uskaltaa näyttäytyä.
Se on myös hieman arka, joten se tarvitsee aikaa. Kiireen keskelle se harvemmin uskaltaa.
Onni ei myöskään tykkää elää epäaidossa ympäristössä. Se hykertelee mielissään, kun löytää ihmisen toimissa, joista tämä aidosti nauttii.
Toisinaan onni saapuu flow’n mukana, sillä se jos mikä, on läsnäoloa parhaimmillaan.
Tähän loppuun haluan laittaa Sanna Wikströmin Instasivulta löytämäni ajatuksen, jossa on oikeasti tosi paljon perää, kun sen sisäistää kunnolla.
Vaikka se ei varsinaisesti onnesta kerrokaan, liitetään onni usein juuri menestykseen ja muihin ulkoisiin asioihin.
Lähes jokainen kadehtii jotakin jonkun toisen elämästä. Some on vielä lisännyt oman kauhansa kateuden keitokseen ja tuonut muiden elämän tarjottimella eteemme. Jokainen muu näyttää elävän unelmaelämää, kun itse kokee olevansa ainoa tavis, jonka asiat menevät päin seinää.
Totuuden nimissä meistä kukaan ei kuitenkaan tiedä toisten salaisia suruja (niitä riittää jokaisella). Ja kun tarkkaan ajattelee, me ihmiset emme ole kuitenkaan niin erilaisia.
Sinä tiedät, kuinka paljon itsestäsi paljastat somessa. Kuinka totuudenmukaisen kuvan siellä elämästäsi esität. Sitä vasten voit peilata myös muiden sometotuuksia. Näet itsekin heidän elämästään vain sen, minkä he haluavat toisille näyttää.
Ja huomaat – totuus saattaa löytyä puolivälistä.
Onnellista viikkoa, Emppu