Käytiin vuorokauden visiitillä Kouvolassa. Mitä opin sillä reissulla?
Otan jatkossa aina omat eväät mukaan.
Lähdettiin lauantaina puolenpäivän aikoihin matkaan. Sitä ennen oltiin syöty vain pikainen aamupala sekä välipala. Tarkoituksena oli nautiskella päiväruoka jollakin tienvarsiasemalla ja käydä vielä määränpäässä jossakin ihanassa kahvilassa ennen Tykkimäelle menoa. Kun kotona jokainen päivä viikosta on ruoanlaittoa aamusta iltaan, sitä odotti jo vesi kielellä pääsyä valmiiseen pöytään. (Itselläni kajasteli haaveissa etenkin hotellin runsas aamupalabuffet).
Päiväruokapaikka löytyi nopeasti matkan varrella olevalta huolttikselta. Siellä sai taivaan kiitos vatsansa täyteen, sillä loppumatkan tarjonta olikin vähän… No. Ankeampaa.
Olin löytänyt netistä paikallisen kahvilan, joka oli saanut monelta loistavat arvostelut. Hehkutin perheelle, että nyt mennään nauttimaan oikein artesaanityönä tehtyjä leivonnaisia ja kunnon kahvia. Makeaa rakastavassa mielessäni siinteli porkkanapiiras tai suklaalla valeltu kakkupala. Mulla oli bonusmatkalaisena kunnon päänsärky, joten kunnon kofeiinipaukku tekisikin jo terää.
Kun pääsin vitriinin äärelle, tuijotin epäuskoisena kuivahtaneita piirakkasiivuja sekä kakkupaloja, jotka eittämättä olivat kuusi tuntia aiemmin olleet hyvännäköisiä, mutta nyt alittivat jo komeasti riman. Hymyni lepatti hieman, kun sanoin miehelleni ottavani sittenkin mieluummin jäätelön.
Siirryin lasten kanssa jätskialtaalle ja toivoin, että siellä olisi edes jotain tavallista settiä. Turhaan. Kaikki oli vegaanista ja makuvalikoima outolasta, joten vähin äänin poimin laarista vain ensimmäisen purkin, jossa luki vaniljaa. Lapset ottivat samaa suklaamaulla.
Näiden havaintojen jälkeen epäluulon sarvi oli kasvanut jo voimakkaasti otsaani, joten en halunnut enää tilata käsityönä valmistettavaa kahvia. Ajattelin maistaa mieheni kupista pari hörppyä päänsäryn häätämiseen.
Anteeksi sanavalinta, mutta jäätelö oli kamalaa. Se maistui aivan jäädytetyltä kananmunamassalta, johon on sekoitettu lusikallinen vaniljaesanssia. Kahvi oli kuulemma yhtä hirveää. En maistanut. Jätskiäkin söin lusikallisen ja jätin lopun siihen.
Hävetti, kun olin rummuttanut perheelleni paikkaa etukäteen. Harmitti, sillä päänsärky kasvoi koko ajan, nälkä kaihersi vatsassa ja huvipuistoon oli jo kiire, jotta lapset ennättäisivät kierrellä siellä edes pari tuntia ennen sulkuaikaa.
Tykkimäellä nappasin kahvin ja jätskin heti ekasta kioskista. Päästä johtuva huonovointisuus oli kuitenkin jo siinä mittakaavassa, että sain alas enää puolet niistä.
Pari tuntia myöhemmin ostettiin hodarit, joiden sämpylöillä olisi voinut hakata naulan seinään. Kun mieheni lähti vaihtamaan omaansa, en minä jaksanut enää nähdä vaivaa, vaan annoin olla. Söin hodarin nakista puolet ja heitin kivikovan sämpylän roskiin. Päänsärky nousi potenssiin tuhat.
Hotellihuoneeseen käytiin ostamassa paikallisesta kaupasta iltapalaa. Iltayhdeksältä sain viimein kaksi siivua leipää sekä tripin. Muuta en enää oloni takia pystynyt syömään. Päätettiin laittaa kello ajoissa soimaan, jotta ehdittäisiin rauhassa aamupalalle.
No. Seuraavaksi nukuttiin liian myöhään. Mun kännykästäni oli loppunut virta yöllä ja mieheni oli aamulla vain lämäyttänyt omansa kiinni ja ajatellut ”nukkua vielä viisi minuuttia”. Meni sitten pari tuntia.
Oloni oli kamala.
Niskaa särki lavasta saakka ja kunnon vanne puristui pään ympärille. Aikaa ehtiä unelmoimaani aamupalapöytään oli enää 40 minuuttia. Oltiin alakerrassa jo kymmenen minuutin kuluttua.
Seisoin siinä buffetpöydän päässä ja katselin ihanaa valikoimaa. Jalat vapisivat, päässä hakkasi tuhat vasaraa, hiki puski otsaan ja oksetti. Koitin jaksaa, mutta keho vei voiton. Käännyin kannoillani ja jätin perheen herkkujen äärelle.
Itkin koko matkan hissiltä huoneeseen pettymyksestä, turhautumisesta ja kiukusta. Tuntui epäreilulta, että koko reissu oli mennyt omalta osaltani pelkkään selviytymiseen hetkestä toiseen erilaisten kipujen kanssa.
Makasin huoneessa, söin särkylääkettä ja oksensin pääkipua pois. Samaan aikaan harmitti se, että kaksi vuotta poissaolollaan loistanut migreenityyppinen päänsärky oli tehnyt omanlaisensa paluun.
Siinä maatessani totesin, että matkailu on minun osaltani nyt supistunut tällä kunnolla tosi minimaaliseksi. Päiväretkiin sekä tunnin matkan päässä oleviin kohteisiin.
Jalat eivät kestä kunnolla enää kävelyä. Niskakipu on kamalaa, jos joutuu vähänkin enemmän kääntelemään päätään ja selän rasitus aiheuttaa hengenahdistuksen. Niillä eväillä ei lähdetä ulkomaille edes viikonlopuksi.
Ja eväisiin palatakseni.
Pohdin jälleen kerran muutamia asioita seistessäni matkalaisena noutopöytien ja vitriinien äärellä.
Miksi niin monissa ravintoloissa on liian erikoisia ruokia koko perheen syödä? Toisinaan olisi kiva viedä perhe muuallekin kuin huolttisketjupöytiin, mutta kun tarjonta on etanaa sekä riimihärkää punaviinikastikkeessa, se ei oikein houkuttele lapsia. Saati tällaista aikuista, joka pitää enimmäkseen tavallisesta kotiruoasta.
Olen muutaman kerran käynyt Virroilla ihanalla Mikontalolla syömässä. Siellä oli vanha kunnon pitopöytä, josta löytyi perunaa, salaattia, silliä, karjalanpaistia, makaronilaatikkoa jne. Miljöö oli aivan mahtavan kotoinen maalaistupa pitkine pöytineen sekä räsymattoineen. Lapsetkin söivät hyvällä ruokahalulla vähän kaikkea.
***
Miksi lasten listalta löytyy edelleen useimmiten pelkkää nakkia, lihapullaa ja kananugetteja?
Ehdotus: Myykää lapsille aikuisten annoksia puolikkaan kokoisina, pienempään hintaan. Kyllä paistettu lohi yms. maistuu lapsellekin. Ja varmaan paremmin kuin kuiviksi lämmitetyt nakinpalat valmismuusin kanssa.
***
Kun sulkemisaika lähestyy, on monesta paikasta turhaa odottaa löytävänsä mitään tuoreen näköistä.
Leipien välissä olevat salaatit roikkuvat jo väsyneinä, kurkut ovat kastelleet pohjalla olevan juuston ja sämpylöiden puolikkaat ovat kovettuneet kiveksi. Pullia löytyy yhtä tai kahta laatua ja nekin näyttävät jo synttärinsä viettäneiltä.
Ymmärrän kyllä ongelman ytimen.
Kun me pidettiin huoltoasemaa, painittiin saman pulman kanssa. Miten tarjota tuoretta avaamisesta sulkuhetkeen? Miten pitää vitriini täyden ja houkuttelevan näköisenä viimeiseen minuuttiin? Silti siten, että hävikki ei olisi aivan valtavaa.
Monessa paikkaa tämä on ratkaistu tuotteilla, joita voi myydä parikin päivää (tai jopa useamman). Nämä pullat, piirakat tai kakkupalat on yleensä pussitettu, eivätkä siksi mielestäni vakuuta tuoreudellaan, saati näytä kovinkaan kutsuvilta.
Meidän aikana tultiin siihen tulokseen, että on parempi tehdä pieniä annoksia vitriinituotteita kerrallaan tarjolle ja valmistaa niitä useamman kerran päivässä. Sillä taataan tuore tuote sekä runsaus kaappiin. Tämä vaatii tarkan rutiinin ja myynninseurantaa, mutta toimii hyvin, kun sen saa rullaamaan.
***
Miksi hotellissa ei voisi olla myös iltapalaa? Useimmissa on ravintoloita, joissa on tarjolla listaruokaa. Eräässä hotellissa oli vain hampurilaispaikka sekä pizzeria. Mutta mitä sitten, kun kumpaakaan ei tehnyt mieli?
Silloin tuli ikävä aamupalan kaltaista iltapalapalvelua. Ymmärrän, että se vaatisi enemmän henkilöstöä, myöhäisempiä työvuoroja ja kunnon etukäteissuunnittelua. Mutta meidän perhe ei olisi varmaan ainoa matkaajaporukka, joka käyttäisi tällaisen mahdollisuuden ilomielin hyväkseen!
***
Tällä matkalla tulin todella siihen tulokseen, että ensi kerralla otan eväät mukaan. Sillä välttyy enimmältä harmilta sekä nälkäkiukulta, eikä ole niin riippuvainen ruokapaikkojen tarjonnasta. Etenkin, kun taso näyttää vaihtelevan todella rajusti laidasta laitaan.
Meidän hotellista on pelkkää hyvää sanottavaa. En ole ikinä käynyt yhtä kauniissa ja siistissä ketjuhotellissa, kuin Kouvolan Vaakuna oli. Me päästiin vielä Pentik-teemaiseen huoneeseen, jossa taisivat olla edustettuina kaikki mun lempivärini tavalla tai toisella. Pentik on muutenkin yksi lempibrändeistäni, joten ei olisi voinut paremmin sattua!
Kuvia en paljoa jaksanut ottaa juuri tuon huonovointisuuden takia, mutta voi kuulkaa kuinka ihana sisustus siellä hotellissa oli kaikkiaan!
Ulkoasu oli vaaleanpunainen, eteisessä oli pinkki keinutuoli ja koko aula seinäpintoineen oli todella kodikas ja kutsuva. Puhumattakaan henkilökunnasta, joka oli todella ystävällistä sekä mukavaa!
Lomaterkuin, Emppu