🎶 Piparitalo tehtäisiinkös 🎶

Laitoin jo tuonne Instan puolelle pienen muistelukuvan meidän edellisen vuoden piparkakkutalosta (sama kuva on tämän postauksen lopussa). Hurmaavana ajatuksena oli toimittaa avaimet käteen malli, mutta homma kusahti reisille pahemman kerran.

Meidän piparkakkutalourakka kulkee aina seuraavanlaisesti.

Esikoinen päättää tehdä jonkin elämää suuremman teoksen. Hän suunnittelee osat paperille, josta toisinaan jäljentää ne vielä leivinpaperille. Kuopus tyytyy valmiisiin talomuotteihin tai vetää suuntaviivat äidin avustuksella suoraan taikinaan. Suurpiirteisemmin vapaalla kädellä.

Kun osat on paistettu, ne jätetään jäähtymään pöydälle. Toisinaan ne viilenevät siinä useamman päivän. Sen jälkeen koristellaan.

Minä vatkaan vähintään kolme erilaista kuorrutetta tomusokerista, kananmunan valkuaisesta ja elintarvikeväreistä. Niiden lisäksi kannan pöytään kippotolkulla ranskanpastilleja, pieniä vaahtokarkkeja, isoja vaahtokarkkeja, lakuja sekä monen eri värisarjan strösseleitä.

Kuopus lataa omat talonpalansa niin täyteen kuorrutusta, että hammaskiillettä pakottaa jo katsominenkin. Hänen talonsa on kuin suoraan Hannun ja Kertun metsästä. Karkinpalasia täynnä lattiasta kattoon.

Esikoinen jatkaa suunnitelmallista linjaansa ja kuorruttaa äärimmäisellä tarkkuudella. Hillitymmällä namimäärällä. Värit on mietitty tarkkaan jo etukäteen.

Kun talot (ja pöytä) on koristeltu, alkaa jälleen rakennusporukan lakisääteinen tauko. Toisinaan se venyy useammaksi päiväksi. Kunnes jonain hetkenä kyllästyn tasoilla pyöriviin pipariosiin, saan itseäni niskasta kiinni, lämmitän pannun ja sulatan sokerin. Ja alan hommaan, joka ei välttämättä aina sovellu lasten kuultavaksi. Aika monta perkelettä on nimittäin keittiössä lentänyt, kun sokeri jähmettyy pannulle kesken kaiken, juuri liimattu osa kaatuu tai osat eivät (kummallisesti) sovikaan toisiinsa.

Puhumattakaan jälkihoidosta, jossa sokerista pannua pestään ensin hyvällä, sitten pahalla. Jostain luin joskus helpotuksen siihen hommaan. Ei tarvitse raapia kynnenalusia verille, kun liottaa pannua hetken ensin kuumassa vedessä ja pesee vasta sitten. (Vielä helpommalla pääsee, kun delegoi homman seuraavalle, kuten minä olen usein tehnyt. Ja kyllä. Häpeän sitä syvästi).

Tähän alle kokosin muutaman kuvan meidän piparirakennelmista vuosien varrella. Ikään kuin vertaistueksi sinne tomusokerin ja kaulinten keskelle. Kyllä se siitä!

Tästä piti muistaakseni tulla sellainen hieno kasvihuone tiedättehän? Ja tämän kohdalla ei voi edes osoittaa sormella, että lasten tekemä, sillä olen korkeimman omakätisesti leikellyt kaikki palat ja tehnyt vielä koristelunkin. Pumpulia katolla ei selitä mikään muu kuin se, että tomusokerin (ja mielikuvituksen) oli pakko olla loppu.

Hmmm. Paljas kohta bongattu! Piipun kohdalla kuorrute on varmaan loppunut jo kesken.

Tämä alla oleva piparikuusi sai ideansa Pentikin tuikkuastiasta, jossa on joulukuusi ja neljä lokeroa tuikuille. Kuusi taisi olla vuosien mittaan kaikkein helpoin sekä tehdä, että kasata. Huolimatta suurista osistaan. (Eikä mikään mennyt kasatessa edes halki).

Esikoinen taisi olla viiden tai neljän, kun tämä tehtiin. Dinojuna oli silloin hänen suosikkinsa ja tottamaar se piti saattaa myös taikinamuotoon. Eniten nauruhermoa kutittaa tuo veturi, joka on kaikkineen vähän… no… masentuneen näköinen.

Tämä viimeinen on vuodelta, jona katto halkesi kesken liimaamisen. Tuon kokoista reikää ei paikkailla tomusokerilla eikä vaahtokarkeilla, vaan tarinalla. Heitin katon palaset talon sisälle ja kerroin kuopukselle, että tölli on vanha lato pellon laidalla, josta on ajan myötä kattokin mennyt puoliksi rikki. Tomusokeria taas päälle ja hienosti meni sekin joulu.

Olen varmaan täällä jo aiemmin sen kertonutkin, kun kerran yön hämärissä kasasin piparitaloa ja kiroilin, kun osat eivät sopineet yhteen sitten millään.

Aamulla, kun ajatus juoksi taas kirkkaammin, huomasin sovitelleeni sinnikkäästi seiniä katoksi ja päinvastoin. Yhtään ihmettelemättä sitä, miksi katossa oli niin paljon ikkunoita, eikä seinissä yhtäkään.

Siitäkin piparitalosta mies säästi kuvan johonkin. Saa nähdä millaisia muistoja tänä jouluna leivotaan 🙈😁

Ihanaa viikonloppua murut❣

Emppu

IG Sydänmuruja-blogi