Se tavallinen, kiitos

Käsi ylös, kuka kaipaa ihan tavallista arkea. Sitä, joka puuduttaa, jumittaa, tylsistyttää ja saa huokailemaan tapahtumattomuudellaan. Sitä, jonka keskellä ei enää muista onko kevät vai syksy, maanantai vai perjantai, koska kaikki päivät sulautuvat toisiinsa. Mulle ainakin tänne yksi sellainen, kiitos. Ja jos saa pyytää, niin vakkarisopimuksella, ilman koeaikaa. Eikä tarvitse laittaa lahjapakettiin. Pienen ihmisen pää …

Ja suurin niistä on pelko

Menneet kaksi kuukautta ovat olleet kamalia. Silkkaa pelkoa, epätietoisuutta ja outoja oireita. Lukemattomia käyntejä päivystyksissä, tutkimuksia eri alojen lääkäreillä, kuvauksia ja labrakokeita. Sängyssä makaamista, kaiken ylimääräisen jättämistä sekä unettomia öitä. Kun ensin pelkää kuolemaa viiden viikon ajan 24/7 siksi, kun henki ei kulje kunnolla missään asennossa, olisi se ollut jo ihan riittämiin. Pitikö sen päälle …

Blogihiljaisuus

Niin se elämä muuttaa toisinaan kulkusuuntaa nopeasti. Kirjoittelin tänne jossain kohtaa päänsäryistäni, joista onkin eskaloitunut nyt kunnon ongelma. Siinä, missä elokuun alussa iloitsin pääseväni palaamaan kakkosrokotuksen myötä töihin ja asiakaspalveluun, olisin tällä hetkellä ikionnellinen siitä, että saisin hengitettyä kunnolla tai jaksaisin kävellä edes kilometrin. Lenkit ovat jääneet, samoin vähänkin hengästyttävät jumpat. Kirjoittaminen, näyttötyö ja soittaminen …

Varovasti!

Aloin tässä yhtenä päivänä miettiä, mitä mulle on tapahtunut? Missä vaiheessa villistä ja rohkeasta, nuoresta ihmisestä tuli sisäänpäinkääntynyt, kaikkea pelkäävä ja ihan kaikesta varoitteleva keski-ikäinen? Nainen, joka flunssan pelossa pukisi lapset kaulaliinaan vielä kesäkuun alussa (onneksi eivät suostu sellaiseen) ja huutelee varmuuden vuoksi tenavien mennessä ihan mihin vaan (vaikka postilaatikolla käymään), että muistakaa nyt hyvänen …