Sirpa Waltonin kirjoittama Perhosluodon runotyttö kaupungissa, on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle Perhospäiväkirjalle.
Tarina alkaa kauniisti kuvatulla takaumalla lapsuuteen. Pieni tyttö on retkellä vanhempiensa kanssa ja tapaa kukkaniityllä leikkiessään ikäisensä pojan. Kohtaaminen on nopea kuin perhosen lento, mutta myöhemmin käy ilmi, että tapaus on silti jäänyt kiusaamaan pojan mieltä. Vielä nuoruudessakin hän muistelee tuota hetkeä ja miettii, mahtaako nähdä saarella kohtaamaansa tyttöä enää koskaan.
Tuo alun pieni tyttö on kirjan päähenkilö Keiju, joka on nyt lukioikäinen. Hän asuu vanhempiensa kanssa Perhosluodolla ja kipuilee eroa ensirakkaudestaan Jonatanista.
Keiju rakastaa kirjoittamista ja purkaa luontevasti elämänsä tapahtumia ja henkilökohtaisia tuntojaan runoihin. Hän on saanut kirjoittamiseensa aina tukea äidinkielenopettajaltaan, mutta tänä vuonna opettaja vaihtuu, eikä tulokas Unikko Tulenheimo ole lainkaan niin vaikuttunut Keijun kirjoituksista. Opettajavaihto ei voisi sattua pahempaan aikaan, sillä lukio osallistuu kirjoituskilpailuun, jonka palkintomatkan Pariisiin Keiju haluaisi kipeästi voittaa.
Perhoslaakson kaupungissa käydessään Keiju päätyy runoklubille, jossa pidetään lausumisiltoja ja työpajoja. Klubilta hän löytää paitsi uusia ystäviä, myös komean Ruun, joka auttaa Keijua koulun kirjoituskilpailun kanssa ja saa samalla nuoren naisen sydämen lyömään ylimääräisiä kertoja.
Mutta miten käy, kun uusi rakkaus valtaa alaa ja entinen poikaystävä haluaisikin tulla takaisin?
Kenen teksti koululta lopulta osallistuukaan kirjoituskilpailuun?
Ja löytääkö alun pieni poika muistoihinsa vaeltamaan jääneen tytön?
Sirpa Waltonin kirjoituskieli on herkkää ja kaunista. Se sopii äärimmäisen ihanasti tällaisen tekstin ääneksi, jossa kuvataan nuoren ihmisen mieltä ja tunteita. Sivuille on onnistuttu välittämään sekä Keijun hauraus että samalla hänen sisäinen voimansa, joka loppua kohden vain kasvaa.
Kuten Perhospäiväkirjassa, myös tässä tapahtumamiljööt kuvataan todella eläväisesti. Monipuolisten adjektiivien ja vertauskuvien myötä maisemat piirtyvät vaivatta silmien eteen.
Sirpa Waltonilla on hieno taito kirjoittaa tekstiä, joka tuntuu kodikkaalta vierailulta. Tämän saman tunteen koin jo edellisen kirjan kanssa ja nyt uudelleen. Kirjan tietää saavuttaneen kohteensa, kun viimeisellä sivulla tuntee hyvästelevänsä hyvän ystävän.
Suosittelen lämpimästi!
-Erja-