Väsyttää. Flunssakausi polkaisi meillä itsensä käyntiin samalla, kun koiralle iski ripulitauti. Toissayö alkoi vauhdilla, kun kahdentoista maissa vaihdeltiin sänkyjä, kaiveltiin keittiön laatikosta kurkkupastilleja, kasattiin yöpöydälle nenäliinoja ja koetettiin päästä jokseenkin ajoissa nukkumaan. Kun horros alkoi viimein laskeutua ihmiskansan ylle, kantautui pimeyden keskeltä tassujen kiivas rapsahtelu. Vanhempi koira siellä etsi sopivaa paikkaa heittää kuravellit ja löysikin…
Kategoria: Yleinen
Runostani tehty biisi
Tänään on ollut tunteikas aamu. Sain muutama päivä sitten ihanan ja yllättävän ehdotuksen. Granpa Fautrix, joka tekee runoistaan biisejä, laittoi sähköpostia ja kysyi, voisiko tehdä laulun myös ”Vääränlaisesta”. Runosta, jonka kirjoitin tänne viime viikolla. Ilman muuta tahdoin lähteä tähän mukaan! Nyt tuo biisi on valmis ja sen voi käydä kuuntelemassa oheisesta linkistä. Rakastan valtavan paljon…
Opettele nämä ulkoa
Lähes jokaiselle on joskus sanottu koulussa seuraava lause: ”Opettele nämä niin hyvin ulkoa, että jos sinut yöllä herätetään ja asiaa kysytään, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä”. Ja me opeteltiin. Kertolaskuja, joiden huomasin kaikesta pänttäämisestä huolimatta olevan hieman ruosteessa, kun aloin muinoin opettaa niitä ala-astetta käyville lapsilleni sekä äidinkielen sanajonoja, jotka muistan edelleen, mutten enää niiden…
Erilaista Agathaa
Agatha Christien dekkarit noudattavat varsin usein samantyyppistä kaavaa. Tapahtuu rikos ja kaikki todisteet osoittavat tiettyyn suuntaan. Lopulta asioita uudenlaisesta näkökulmasta katsottuna, oikea syyllinen löytyy ja hänen henkilöllisyytensä on usein yllätys. (Christie oli varsin taitava johtamaan lukijaa harhapoluille. Ainakaan itse en ole osunut kuin kaksi kertaa oikeaan yrittäessäni selvittää tekijää). Kun olen lukenut häneltä kaiken kirjastosta…
Voiko joskus jaksaa liikaa?
Tämä on keväällä ilmestyvän lastenromaanini kantava ajatus. Maailma muuttuu koko ajan vain kiiireisemmäksi. Moni aikuinen on jo huomannut oman työtaakkansa jatkuvan vapaa-ajalle saakka. Lisääntyvä väsymys syö muulta elämiseltä tilan. Samaan aikaan kasvaa myös lasten jaksamisen taakka. Koulun ja harrastusten lisäksi some nielee suuren osan heidän ajastaan. Ja siellä jos missä luodaan illuusioita täydellisestä ihmisestä, joka…
Kirjoittajan kuulumisia
Heipähei lukeva kansa! Esikoiskirjani ensipainosta olisi vielä muutama kymmenen kappaletta jäljellä. Sitä löytyy edelleen nettikirjakaupoista ja useammastakin kirjastosta. Edullisimmin kirjan saa tietysti suoraan minulta (25 euroa kappale). Lähetä viestiä kaneliomena76@gmail.com ja minä laittelen luettavaa tulemaan : ) Olen tänään kirjoittanut Joku Muuta rutkasti eteenpäin. Ette ikinä uskoisi, minkälaisesta versiosta lähdin sen kanssa liikkeelle! Hyvin paljon…
Lempäälä – meidän kotikunta
Kun olin nuori, haaveilin asuvani joskus jonkin aikaa New Yorkissa. Viettäväni siellä vähintään vuoden, jos en pidempäänkin. Unelmoin keltaisista takseista, Wall Streetistä, Fifth Avenuen vaatekaupoista, Times Squaresta valoineen, ruuhkaisista kävelykaduista, Starbucksin kahveista, Empire State Buildingista sekä laivareissusta Liberty Islandille katsomaan kuuluisaa Vapauden patsasta. Ihailin Nykkiä ja sen levotonta elämäntapaa sieluni syvimpiä sopukoita myöten ja halusin…