Kaksi sydäntä verisesti loukattua, kaksi selkää julmina vastakkain, kaksi ihmistä toisilleen lupautunutta, ei tunteita enää löydy lain. * Kaksi suuta toisilleen syytöksiä huutaa, omaa osaansa eivät lainkaan nää, on katkeruus kasvanut muuriksi väliin, sitä vaikea on enää ylittää. * Kaksi sydäntä kerran rakastanutta, riitaa haastavat tullen, mennen, piikitellen toisilleen muistuttavat, kuinka hyvin meillä oli ennen.… Continue reading
Naturel tai meikattuna, muodin mukaan puettuna, sosiaalinen ja sovinnainen, silti aina vääränlainen. * Ei sovi muottiin, ei saa kutsuja juhlaan. Elämä viereiseen pöytään, pelimerkkinsä tuhlaa. Suree yksin hän, nainen vaitonainen, jollakin tavoin vääränlainen. * Ei lauseita oikeita löydä koskaan, on tottunut hän pilkkasanojen roskaan, ikuisesti ujo, harvasanainen, ei lainkaan toisten kaltainen. * Hän yrittää joukkoon… Continue reading
Lähes jokaiselle on joskus sanottu koulussa seuraava lause: ”Opettele nämä niin hyvin ulkoa, että jos sinut yöllä herätetään ja asiaa kysytään, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä”. Ja me opeteltiin. Kertolaskuja, joiden huomasin kaikesta pänttäämisestä huolimatta olevan hieman ruosteessa, kun aloin muinoin opettaa niitä ala-astetta käyville lapsilleni sekä äidinkielen sanajonoja, jotka muistan edelleen, mutten enää niiden… Continue reading
Tämä pilke-silmäkulmassa-perjantailoru sai alkunsa lapsuuteni Tappajahai-leffan nimestä. Pappa ja hai Vanha pappa kepin turvin järven rantaan astui. Laineet löivät korkealle, toinen kenkä kastui. * Pappa siirtyi laiturille, istumaan sen päähän, kannelle vanhan laatikon, kas mitä lie sen alla on? * Pitkä pätkä narua, aivan läpikuultavaa, sekä pieni pullapussi, jonka kyljessä luki Jussi * Pappa narua… Continue reading
Kirjoitin kerran tarinan, jonka punaisena lankana oli elämän tuottama väsymys. Vaikka ihmisellä olisi kuinka paljon hyviä ajatuksia, hyvää tahtoa ja halua muuttaa asioiden suuntaa, se ei vain aina onnistu. Elämä vaatii liikaa energiaa. Liikaa aikaa. Kun vuorokauden rajallisiin tunteihin yrittää ympätä kaikki bucket listit sekä to do-listat pakollisten kuvioiden ympärille, alkaa pienen ihmisen voima hiipua.… Continue reading
Osallistuin alla olevalla tekstillä Kouvolan dekkaripäivien tämän vuoden novellikilpailuun. Aiheena oli ”Viulukotelon salaisuus” ja aihetta sai käsitellä laajasti. En ole koskaan, ikinä, milloinkaan, kirjoittanut mitään ”jännempää”, vaan keskityn enemmän humoristiseen ja kevyeen tyyliin. Yritän kuitenkin usein haastaa omaa kirjoittamistani ja siksi oli kiva kokeilla, millaisen dekkarityylisen kertomuksen sitä saisikaan aikaan. Kivalta tuntui myös tämä genre,… Continue reading
Nelivuotias Amelie tanssahteli kävelykatua eteenpäin, pitäen samalla lujasti kiinni äitinsä kädestä. Hän oli matkalla päiväkotiin, jossa oli odotettavissa hauskaa. Tädit olivat luvanneet, että tänään, juuri tänä nimenomaisena aamuna, he askartelisivat äitienpäivälahjat. Kauniit avaimenperät, joihin saisi kiinnittää ihan mitä helmiä vain haluaisi. Niin paljon helmiä, kuin haluaisi. Tädit olivat luvanneet heille senkin. Amelie oli jo mielessään… Continue reading
Seison harmaan hautakiven vieressä kuuntelemassa papin puhetta. Konekirjoitettu tekstiliuska hänen virsikirjansa välissä on lyhyt ja sisältää paljon yleistyksiä. Itse asiassa puhe voisi olla ihan kenestä tahansa ihmisestä, josta kenelläkään ei ole mitään sanottavaa. Ainakaan mitään hyvää sanottavaa. Katselen, kun tuuli kuljettaa kahta vaahteranlehteä. Ne pyörivät ensin villinä punaisen ja keltaisen sekamelskana viileässä, syksyisessä ilmassa, kunnes… Continue reading
Lumikki oli polvillaan keittiössä ja hankasi kiukkuisena kurajälkiä olemattomiin. Hemmetin lankkulattia, hän puhisi jo kolmannen kerran. Timanttilaikka siihen purisi kaikkein parhaiten. Ei tämä Nuhanenän vanha räkärätti joka hänelle oli annettu pesuliinaksi. Lumikki oli nähnyt päiväunia kunnon mopista ja tiskiharjasta jo pitkään, mutta kääpiöt olivat oikeita pihipukkeja. Hän siis pesisi ensin tämän lattian ja pyöräyttäisi sen… Continue reading
