Eilen istuin takaterassilla kuuden maissa, kirjoitin blogia kännykällä ja vilkuilin samalla kaunista iltaa. Päivän mittaan olin puunannut vessat, imuroinut puolet keittiön laatikoista, siivonnut jääkaapin, pessyt pyykkiä ja lajitellut puhtaat kaappeihin, pedannut sängyt, tiskannut, tiskannut ja tiskannut sekä laittanut ruokaa. Laiska töitään luettelee, sanoo jo vanha sananlasku, eikä tuon listan tarkoitus olekaan leuhkia pienillä tekemisilläni. Lähinnä… Continue reading
Kategoria: blogi
Kaamoskaruselli
Syyskuu se sitten saapui vankoin askelin paikalle. Esimakua tulevasta harmaudesta on tarjoiltu koko viikonloppu taivaan täydeltä ja tämä maanantaiaamu jatkoi samaa sarjaa kaatosateella. Monelle lyhenevä valoisa aika on suorastaan ahdistava jo ajatuksen tasolla. Itse olen aina tykännyt kaamosajasta (hämärä ja tunnelma), mutta pari vuotta sitten koin ekaa kertaa tammikuun puolella kunnon alakuloa siitä, että pimeä… Continue reading
Että sellainen perjantai
Oltiin eilen lähdössä mökille. Viimeisiä tavaroita pakattiin just autoon, kun meidän junnukoira päätti loikata takapenkiltä vielä maahan. Hän on mestari hyppimään, mutta tällä kertaa jokin meni vikaan ja hän loukkasi jalkansa. Bumerangina ruoat takaisin jääkaappiin ja takajalkaansa varova koira lääkäriin. Kun mies lähti kiireessä kuskaamaan koiraa Tampereelle, pakattu auto jäi pihaan ja jotain unohtui sen… Continue reading
The Auto
Oltiin mieheni kanssa parikymppisiä ja juuri yhteen muuttaneita, kun hankittiin eka auto. Kyseessä oli naapurin myymä ja (varmaankin mummovainaan huonekalumaalin jämillä) suklaanruskeaksi maalattu Datsun, joka oli ainoa, johon meillä kahdella opiskelijalla oli varaa. Tuo auto maksoi 5000 markkaa (vuosi oli 1996) eli suunnilleen 830 euroa. Ja voi sanoa, että hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan. Kosla vuoti… Continue reading
Koelukija
Heihei! Minä ja huhtikuussa 2025 ilmestyvä Joku Muu etsimme neljää pientä koelukijaa. ****** EDIT. Koelukijat ovat löytyneet. Äärimmäisen suuri kiitos ❤ Laitan sivuja tulemaan! ****** Luettavaa ei olisi paljoa, vain aukeaman verran. Kyseessä on kohta, jota olen pyöritellyt ja johon olisi mukava saada kohdeyleisön mielipide. Olisimme siis iloisia, jos löytäisimme tätä kautta Kaksi noin 5-vuotiasta… Continue reading
Unelmien kuvakartta
Katselin läpi Instakuviani ja huomasin kokoelman hyvin rauhoittavaksi. Voisi jopa sanoa, että se on eräänlainen unelmakarttani, somemaailmaan siirrettynä. Koska päivitän Instaani useammin, enkä kaikkia kuvia sieltä tänne siirrä, ajattelin nyt tuoda tänne blogiin muutamia noista suosikkikuvistani. (Osa niistä on varmasti täällä entuudestaan, mutta ei välitetä siitä). Asiaan vihkiytymättömille pähkinänkuori; unelmakartta on kuvakollaasi, johon etsitään itseä… Continue reading
Reppulit
Voi kuulkaa, kuinka vaikuttava oli ”Taru Sormusten Herrasta”-ennakkonäytös eilen Tampere-talossa! Rakastan tuota Tolkienin tarinaa ja kyseisen leffatrilogian olen katsellut ainakin kymmenen kertaa. En siis voinut ajatellakaan jättäväni välistä tuota suurta teatteritapausta. Kuvia itse esityksestä ei saanut ottaa, joten joudun tässä tyytymään pariin käsiohjelman kuvaan sekä loppukiitoksiin, mutta pystymme varmaan elämään sen kanssa 😊 Taru Sormusten… Continue reading
Suunnitelma
Hänen suunnitelmissaan talo oli keltainen. Vanhat omenapuut ympäröivät sitä joka suunnalta, ja leikatun ruohon tuoksu sekoittui vastaleivottuun pullaan. * Hänen suunnitelmissaan lapsikatras juoksi nauraen ympäri valtavaa pihaa, onnellisena, murheista vapaana. Mielikuvitus ja kulunut sadetin ainoana hupinaan he nauttivat suloisista kesäpäivistä. * Hänen suunnitelmissaan valkoiset, läpikuultavat pariovet avautuivat suureen olohuoneeseen, jonka ikkunoita kehystivät ilmavat verhot. Tuo… Continue reading
Viikonloppu!
Heipsansaa! Mitä sulle kuuluu? Nukuitko hyvin ja onko tänään vapaata vai menetkö töihin? Me tultiin käväisemään mökillä. Kello on vasta kymmenen illalla ja pihamaa on jo pimeänä. Kosteus hiipii sisälle joka oven avauksella ja odottelen, milloin upea kuu alkaa nousta tuolta metsän takaa. (Viime kerralla se oli kuin oranssi jumppapallo – niin upea, mutta kuviinhan… Continue reading
Nykyaikainen kastijärjestelmä
”En mä voi siltä mennä kysymään. Sehän on somejulkkis!” tai ”Oltiin tässä saunaillassa parin vuorineuvoksen ja firman maajohtajan kanssa.” tai ”Sillä on erivapaus tehdä asioita, koska se tunnetaan joka paikassa.” Tuttuja tilanteita jokaiselle. On upeaa saada kehaista olleensa samoissa juhlissa yhteiskunnan kerman kanssa. Ehkä sitä on päässyt juttelemaan jonkun korkea-arvoisen ihmisen kanssa tai solminut suhteita… Continue reading










