Oltiin mieheni kanssa parikymppisiä ja juuri yhteen muuttaneita, kun hankittiin eka auto. Kyseessä oli naapurin myymä ja (varmaankin mummovainaan huonekalumaalin jämillä) suklaanruskeaksi maalattu Datsun, joka oli ainoa, johon meillä kahdella opiskelijalla oli varaa. Tuo auto maksoi 5000 markkaa (vuosi oli 1996) eli suunnilleen 830 euroa. Ja voi sanoa, että hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan.
Kosla vuoti hitusen jotain nestettä, jonka vuoksi repsikan jalkatilassa oli aina muovinen Trio-jätskilaatikko. Kun ajettiin kuoppaisella tiellä, minä nostin laatikon ilmaan, jotta litku ei kaatuisi lattialle.
Kuskin penkin sai vain yhteen asentoon ja etäisyydelle. Lisäksi penkki oli kallellaan oikealle, joten siinä piti istua hiukan vinossa. (Oikea ergonomian riemuvoitto!)
Voitte uskoa, että mun äidillä ja siskolla oli hauska reissu, kun he veivät meidät kerran bussipysäkille, josta me lähdettiin matkalle. Ja heidän piti ihan kahdestaan ajaa kotiin takaisin se meidän Ihmemaa-auto, jonka kuskinpenkki oli suurinpiirtein takapenkillä. (He kummatkin ovat paljon lyhyempiä kuin mieheni). He kertoivat myöhemmin, etteivät meinanneet pystyä naurultaan edes lähtemään.
Kaikista puutteistaan huolimatta tuo ajopeli oli tärkeä ja meille rakas, koska se oli ihan eka. The one and only. Omalla rahalla ostettu riippumattomuuden merkki. Muusta viis. Mieheni hioi ja puunasi sitä joka viikko, eikä meillä ole sen jälkeen tainnut paremmin hoidettua autoa ollakaan. Ruskea Datsun oli hänen silmäteränsä.
Jep.
Asia juolahti mieleen siksi, että esikoinen on kuusitoista ja puhellaan hänen kanssaan välillä jo autoista ja ajokorteista. Olen iloinen, että tuoreet ajokorttilaiset eivät enää joudu laittamaan takalasiin kasikympin lätkää, jonka kanssa me jouduttiin ajamaan vuosi. Sillä sai takuuvarmasti kaikki maantierabiestyypit kuolaamaan perässä kiinni, painelemaan torvea ja tekemään vaarallisia ohituksia. Ihan vaan kokemuksen osoittamiseksi.
Näillä nostalgisilla tunnelmilla viikonloppuun! Sunnuntaina onkin jo syyskuu!
Halauksin, Erja