Kun aloin kuusi vuotta sitten lähetellä ensimmäisiä käsikirjoituksia kustantamoille, minua kiinnosti sama asia, mikä empiirisen nettitutkimuksen jälkeen näyttää kiinnostavan useampaa muutakin.
Mikä on kustantamoiden vastausaika?
Oman kokemukseni mukaan keskimääräinen aika on pari-kolme kuukautta. Ja tämäkin riippuu kustantamosta ja sen hetkisestä kiiretilanteesta siellä. Olen ymmärtänyt, että käsiksiä tulee niin paljon, että niitä karsivilla kustannustoimittajilla on kädet täynnä työtä. Lisäksi kustantamoiden arkea värittävät erilaiset tapahtumat ja kirjamessut sekä maailmalla että kotimaassa, joihin edustamaan lähtee myös väkeä, jotka tekevät kustannuspäätöksiä.
Lyhin aika, jonka olen itse vastausta ”joutunut” odottamaan, oli kaksi viikkoa.
Pisin aika taas oli hieman vajaat puolitoista vuotta, enkä todellakaan muistanut enää koko juttua. Itse asiassa sain tuon hylkäysviestin yli puoli vuotta sen jälkeen, kun olin julkaissut kirjan jo omakustanteena. Viestissä kerrottiin, että heillä on käsiksiä niin suuri pino, etteivät he ehdi edes tutustua tarkemmin lähettämääni tarinaan.
Mutta niin. Yleisin aika kohdallani on ollut tuo pari-kolme kuukautta, niin hylkäysten kuin hyväksymisenkin osalta.
Käsiksen lukee ensin kustannustoimittaja ja jos hän kiinnostuu, menee teksti eteenpäin (ainakin omassa tapauksessani) kustantajalle. Yhden pienemmän kustantamon kohdalla tarinani oli lukenut vieläkin useampi henkilö, joten kai sekin systeemi vaihtelee.
Minkälaisia viestejä sieltä sitten lähetetään?
Yleisin hylkäysviesti kiittää käsiksen tarjoamisesta ja pahoittelee, ettei se kuitenkaan mahdu mukaan kustannusohjelmaan. Yleensä toivotetaan vielä onnea muiden tahojen kanssa.
Kustantamot lähettävät harvemmin palautetta käsiksistä, joita eivät halua lähteä viemään eteenpäin. Tässäkin on poikkeuksia, sillä olen saanut moneen hylsyyn myös kannustavia kommentteja hauskasta ideasta, sujuvasta kirjoittamisesta tai tekstin monipuolisuudesta. Nämä hylkäykset tuntuvat jotenkin helpommilta, koska tekstissä on silti ollut jotain hyvää ja mieluista ammattilaisen näkökulmasta. Se auttaa usein keräämään tsempin taas roskakorin pohjalta ja aloittamaan jälleen uuden tarinan.
Välillä vastausta ei tule lainkaan ja tavallaan ymmärrän tämän kustantamoiden valtavan kiireen takia. Kirjoittajan näkökulmasta sitä jää kuitenkin usein miettimään onko teksti päässyt edes perille? Onko sitä vielä luettu vai kiertääkö se jossain muualla luettavana? Siinä kohtaa, kun puoli vuotta alkaa täyttyä, lakkaan itse yleensä odottamasta vastausta. Jos kustantamo ei ole ilmoittanut omilla sivuillaan vastaavansa kaikille tai rajannut vastausaikaa, on no news tässä tapauksessa yleensä bad news.
Miltä hylkäysviesti tuntuu?
Eihän siihen ole kuin yksi vastaus.
Pahalta. Ainakin alkuun. Joku on joskus sanonut, että hylsy on kirjoittajalle pieni kuolema ja se on henkisellä puolella hyvä vertaus.
Kun miettii sitä aikaa, jonka kirjoittamiseen käyttää, tuntuu suorastaan painajaismaiselta, kun kaikki työ uhkaa jäädä ikuisiksi ajoiksi pöytälaatikkoon. On nimittäin totta, että jokainen käsis on se omanlaisensa ”lapsi’ kirjoittajalle. Jokainen niistä on yhtä tärkeä ja rakkaudella kirjoitettu. Kun se ei sitten ”kelpaakaan” kenellekään, joutuu siinä nieleskelemään hetken aikaa.
Hylsyihin ei totu koskaan ja sellaisen saadessaan kyseenalaistaa helposti omat taitonsa. Sitä alkaa miettä, mitä järkeä on edes kirjoittaa, jos kukaan muu ei koskaan tule niitä tuotoksia näkemään. Harva käsiksiä kuitenkaan kirjoittaa ihan omaksi ilokseen, koska ne tosiaan vievät roppakaupalla aikaa.
Silti joka kerta….
jostain hiipii se pieni toivo…
joka pienen ajan kuluttua kuiskaa korvaan:
Tässä.on tarina. Alahan naputtaa sitä ylös ja maalaa siitä sanoilla oikein kaunis. Sillä ehkä juuri tämä teksti on se, joka herättää ensin kustannustoimittajan mielenkiinnon. Ja siirtyy häneltä eteenpäin…
Päätyen lopulta kansien väliin kauppojen hyllylle.
Rutistaen ❤️, Emppu