Meillä vietettiin juhannuksen päätteeksi esikoisen rippijuhlia.
Istuessani siellä kirkon penkissä katsomassa, kun kummit seisoivat lapseni takana siunaamassa häntä, lensin ajatuksissani viisitoista vuotta taaksepäin. Hetkeen, jossa vauva oli tuon samaisen kummin sylissä. Siunattavana samojen käsien alla omissa ristiäisissään.
Tuo ajatus nostatti pieneen hetkeen monenlaisia tunteita.
Kiitollisuutta siitä, että siskoni vaikeiden sairausvuosiensa jälkeen oli siinä. Alttarilla miehensä kanssa, nuoremme tärkeässä juhlassa.
Kiitollisuutta siitä, että vanhempani ovat vielä voimissaan ja istuivat vieressäni todistamassa tuota hetkeä.
Haikeutta ajan kulumisesta.
Ylpeyttä omasta nuoresta.
Sekä koskettavan välähdyksen yhteisen ajan rajallisuudesta kaikkien rakkaitteni kanssa.
Jo tässä vaiheessa tekstiä saattaa aistia sen, että olen äärimmäisen tunteellinen ihminen. Sen pohjalta osasin odottaa myös lapseni rippijuhlasta yhtä tunnemylläkkää. Ja sitä sain.
Ensimmäiset kyyneleet valutin jo aamutuimaan, ajaessani nuoren kirkolle tuntia ennen muuta juhlaväkeä. Kun hän tuli kirkon ovista, kantaen ristiä muiden edellä, pala nousi kurkkuun uudelleen. Puhumattakaan monesta muusta hetkestä.
(Mietin siinä kaiken keskellä, miten ihmeessä olen koskaan kestänyt omat hääni itkemättä koko aikaa?)
Käytännön asioita alettiin hoitaa jo alkuvuodesta.
Hankittiin ajoissa puvut sekä kaikki asusteet, jottei niiden kanssa tulisi viime hetken kiire. Samoin pitopalvelu tilattiin alkukeväästä.
Juhlien ajankohdan (juhannusviikonloppu) takia oli yllättävän vaikeaa löytää tarjoiluille tekijää. Lopulta kuitenkin yhdellä oli aikaa ja hän otti tilauksen vastaan. (Lämmin kiitos Siirappiriinalle Lempäälään 💖)
Päädyttiin buffetpöytätarjoiluihin, jossa oli mm. perunoita, salaattia, lihapullia, sillejä, lohi- ja kinkkupiirakkaa sekä kala- ja lihavoileipäkakut.
Kahvin kanssa tilasin pitopalvelusta täytekakun (joka oli niiiiiin hyvää) ja itse tein mansikkapiirakan sekä After Eight-juustokakun. Niiden kanssa oli vielä kaikenlaista pientä, kuten pipareita, karkkeja sekä Aino-jäätelöitä.
Tämän Maria Vakkurin kauniin runon kirjoitin rippilapsen korttiin. Se sanoittaa omatkin ajatukset niin hyvin.
”Kun lapsuuden leikit ovat vain
muistoja päiväkirjan sivuilla.
Kun seisot aikuisuuden portilla
toinen jalka jo suuressa maailmassa.
Toivon sinun muistavan
tärkeimmän asian elämässä.
Sinä olet Rakastettu
elämäsi jokaisena päivänä.”
Ensi viikolla on vuorossa meidän kummitytön häät, jonne pääsen taas itkemään. Tilaisuus on vielä meidän omana hääpäivänä, joten tunnelataus on taattu.
Kauniita kesäpäiviä kaikille!
Halein, Emppu