Tätä ja muuta, sekalaista heinäkuuta

Posted on by erja

Heinäkuu on ollut meidän varsinainen lomakuukausi, jolloin ei olla tehty kassavuoroja. Ja on koitettu muutenkin viettää enemmän aikataulutonta aikaa. Hengähdys ennen elokuun kiireitä.
Heinäkuu on ollut uimista, pitkään nukkumista, ulkona olemista, uusia paikkoja, kivoja tapaamisia ja ihania ihmisiä.

Elämän ihme

Meillä oli suuri ilo saada elämäämme ystäväperheen kautta uusi pieni ihminen. Tämä kuvan ihana jalkapohja kuuluu siis toukokuussa syntyneelle suloiselle kummitytöllemme.

Jotenkin sitä aina vajoaa ohikiitäväksi hetkeksi omien lasten vauva-aikaan, kun istuu pitäen sylissään tuollaista pientä, maailmaan vasta saapunutta, ilmeikkäästi käsiään heiluttelevaa tuhisijaa.
Sitä muistelee mennyttä. Katselee nykyhetkeä ja miettii haikein mielin jo tulevaakin. Mihin ne vuodet kuluvat? Miksi niin äkkiä? Olenko ollut hyvä äiti ja tarpeeksi läsnä? Olisinko voinut tehdä jotain vielä enemmän?

Lapset ovat parasta, mitä maa päällään kantaa. Huomaan sen todeksi vuosi vuodelta aina vaan enemmän ja enemmän.
Kuinka paljon heitä rakastaakaan. Ja toivoo, että osaa antaa ne oikeat asiat evääksi elämään. Että osaa olla sellainen vanhempi, jonka luokse on helppo tulla. Että osaa auttaa tarvittaessa ja olla myös puuttumatta asioihin, kun on sen aika.

Vanhemmuus on koko kaarensa pituudelta täynnä epävarmuutta. Ja samalla paras asia, joka kestää elämän loppuun saakka. Ja sieltä ylikin.
Niinkuin meidän kuusivuotias yhtenä nukkumaanmenohetkenä mun kanssa puhui.
”Ootko mun äiti vielä, kun oot vanha?” – Olen, vastasin.
”Ja sittenkin, kun mulla on omia lapsia?”  – Olen.
”Hoidatko sä sitten mun ja mun miehen lapsia aina joskus?” – Tottakai hoidan, vastasin.
”Ootko sittenkin vielä mun äiti, kun et ole enää täällä, vaan taivaassa?” -Olen rakas, vastasin. Olen sun äitisi ikuisesti.

Rakastan kaikkea itsetehtyä ja käsitöitä muutenkin. Nämä alla olevat ihanuudet vietiin tuliaisina, kun mentiin katsomaan vauvaa ekan kerran. Virkattu Koala ja vaaleanpunainen pikkuinen unisieppari. Molemmat Koukussa Designista.

Tämän alla olevan runon viimeinen säe, on meidän seinällä kehyksissä, lasten kuvien vieressä. Halusin liittää runon myös Kummityttömme Kastepäivään. Mun mielestä runo kertoo juuri siitä ihanasta mielikuvituksen, ilon ja hyvän puutarhasta, missä jokaisen maailman lapsen kuuluisi saada elää.

Olen etsinyt monta vuotta hametta, jossa olisi kerroksia. Kun olin ristiäislahjaostoksilla, törmäsin tähän mekkoon. Alaosa on läpikuultavaa polvista saakka. Ja runsaasti vielä ihanaa pitsiä. Pituuskin oli loistava, sillä mekko yltää maahan.
Tämä vaate melkein hyppäsi henkarista syliin. Ja tuo ohuen ohut bolero keventää vaikutelmaa kummasti.

Ihmisen parhaat kaverit

Meidän seinien sisäpuolella on levinnyt parisen vuotta jatkuvasti kasvava koirakuume. Tosin kuusivuotias antoi haaveilleen siimaa sen verran, että haluaisi joko koiran, marsun tai hevosen (!!!). Täällä on kesäpuhteiksi siis mietitty hartaasti rotuja, tutustuttu niihin netin kautta ja nimetty monta mielikuvituskoiraa, jotka jo lähes asuu meillä. 
Ensiavuksi halipulaan ollaan loman aikana nähty onneksi monta eläinystävää. Kiitos siis kivoista hetkistä teille Tilda, Bea, Ropi, Eppu, Unski, Pörrö ja Kerttu – on ollut suuri ilo hoitaa, rapsutella, katsella, halata, leikittää ja silittää. 
Suuri kiitos myös näille alla olevassa kuvassa tepsutteleville liikkis karvapalleroille, jotka olivat vielä nimiä vailla, kun pääsimme heitä pikkuisia hellittelemään kasvattajansa luona. Sieltä lähdettiin kotiinpäin melkein ikävästä itkien. 
Berninpaimenkoiran pentuja.
Tämän pehmoisempaa ei voi ollakaan…
Kääpiövillakoira Tilda jouluna.
Kaikkien kaveri Bea (tämän ja marsukuvat otti poikani).
Rusettimarsu Pörrö.
Pörrön kaveri Kerttu.

Vesipedot

Ollaan innokkaita uimareita koko perhe. Viime kesään verraten järvivedet on tuntuneet paljonkin kylmemmiltä, mutta ei se haittaa. Ainakin tuntee, kun veri lähtee kiertämään jo pikaisenkin pulahduksen jälkeen! 
Muu porukka saa samalla jokakertaisen hupinsa, kun minä kylmänarka, roikun viisi minuuttia laiturin päässä puoliksi maalla, puoliksi vedessä ja heitän arpaa, koska uskallan kastautua kokonaan. 
Hankittiin tälle kesälle jo viime vuoteen haaveiltu sup-lauta, jolla on ollut innokkaita käyttäjiä. Alkuun tasapainon löytäminen on vaikeaa, mutta kerta kerralta on sujunut paremmin. Lapset suppailevat usein kimpassa, toinen meloo ja toinen istuu. Ja liivit päällä tietysti. 
Itse nautin enemmän viileämmästä ilmasta, joten nää tähänastiset kelit on olleet ihan parhaita. Liian kuumalla kaikki liikkuminen jää ja päivät on vaan matelemista hikisenä paikasta toiseen. Perinteinen Suomen kesä siis kunniaan ; )
Meidän kymmenvuotias viettäisi vedessä vaikka koko päivän. 
Illan hämärissä lähdettiin mieheni kanssa kuvaamaan nousevaa kuutamoa. Samalla sain näin kivan kuvan hänestä. 

Hei, me juhlitaan!

Meidän esikoinen täyttää toinen elokuuta yksitoista vuotta, joten synttäriä pukkaa. 
Eilen katselin vähän koristeita valmiiksi ja tarjoiluja mietittiin sankarin kanssa yhdessä viikko sitten. Hän on lukenut viimeisen vuoden innokkaasti Aku Ankkoja ja etenkin taskukirjoja, joten teemaksi toivottiin Ankkalinnaa. Ja kakuksi Roopen rahasäiliötä. Saa nähdä kuinka sen kanssa käy…
Kutsuja askartelin viikonloppuna samalla rahasäiliö-ajatuksella. Kutsu tulee kirjoitettuna tuohon säiliön kupoliin, jonka saa vedettyä ulos. 

Vastaa