Pari viikkoa sitten lähdin lapsen kanssa kirjastoon kristallinkirkkaalla ajatuksella – palautamme suurin piirtein sataviisi opusta ja lainaamme korkeintaan kymmenen uutta. Pääsyypää tuohon armottoman tylsään suunnitelmaan oli ”huono kunto” päiväni, jolloin hammastikkuun liimatut höyhenet ovat ainoat, jotka jaksan kantaa ilman loppuiltaista selkäkramppia. Luotin myös siihen, etten tällä hetkellä löydä itse mitään lainattavaa kaunokirjallisuuden parista. Mulla kun…
