Myönnetään. Olen itkijä-äiti. Olen pillittänyt haikeasti mm. vauvan ensimmäisten vaatekokojen viikkaamista kierrätykseen neuvolakäyntien päättymistä, kun lapset siirtyivät koulun piiriin tarhan kevätjuhlissa, kun kukaan hellyttävistä taaperoista ei huolellisesta harjoittelusta huolimatta muistanut, mitä piti seuraavaksi esityksessä tehdä esikoisen ihanan opettajan eläkkeellelähtöä ”jokainen lapsi on kympin arvoinen”-todistusta vitosluokkalaisen tokarin välissä lasten siunaamista esikouluun ja heidän ekaluokalle lähtemistään. Mutta…
Avainsana: koulu
Kolmas pyörä
Kun sun lapsi tulee koulusta ja kertoo, että kaverit sanoivat välkällä haluavansa olla mieluummin kahdestaan ja lähtivät sitten leikkeihinsä, jättäen lapsesi seisomaan yksin koulun pihalle, mitä teet? (Sinänsä vielä absurdi tapaus, kun olivat juuri viime viikolla harjoitelleet ekaluokalla sitä, kuinka ketään ei saa jättää leikistä sivuun ja kuinka pyydetään yksinolevia lapsia välkällä mukaan.) No, vastauksena…
Erilainen, erilaisempi, kiusattu
Teinityttö seisoo yläasteen ruokajonossa ja lastaa salaattia lautaselleen. ”Tota enempää ruokaa sun ei kannata ottaakaan pizzanaama”, sanoo edellä kulkeva poika samalta luokalta ja jatkaa matkaansa eteenpäin. Luokassa valitaan ystävänpäivää edeltävänä päivänä arvonnalla pari, jolle pitää ostaa joku yllätys seuraavaksi päiväksi ja antaa se salaa. Luokan vitsiniekka huutaa muiden yli ”Mitä, jos ei saanutkaan pariksi ihmistä,…
Opettajille kiitos
Ollaan ihan rehellisiä. Opettajan työ vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä päällisin puolin varsin helpolta. Mietitään, että sen kun vaan opetussuunnitelman antamissa raameissa käydään läpi asiat tietyssä järjestyksessä, tarkastetaan oppien perille meno erinäisillä kokeilla, pidetään parit vanhempainillat vuodessa ja valvotaan muutama välkkä viikossa. Sen lisäksi työaika on säännöllinen, jokainen viikonloppu vapaa, eikä vielä olla edes päästy puhumaan…

Koulut auki? Hei haloo!
Löytyykö täältä ketään muuta, jolla korona alkaa tulla pikkuhiljaa korvista ulos? Tieto tästä ennennäkemättömästä tappajasta lisääntyy pikkuhiljaa, mutta silti sen kulkua on vaikea ennustaa millään saralla. Jatkuvasti tulee päivitettyä tietoa mahdollisista uusista leviämistavoista, riskitekijöistä, jälkitaudeista ja ennakoivista oireista. Maita vertaillaan keskenään ja mietitään, kuka on valinnut tehokkaimman strategian ja kuka selviää pienimmillä kolhuilla. Valitettavasti se…