Näin toukokuulla käynnistyy aina keskustelu siitä, pitäisikö opettajille ostaa lahjoja. Osa on sitä mieltä, että palkka riittäköön opelle kiitokseksi tehdystä työstä. ”Ei sitä kukaan kaupan kassallekaan lahjoja tuo”. Toisille asia on selviö. Ilman muuta muistetaan kovan vuoden vetänyttä opettajaa. Häntä, joka monin eri tavoin pitää huolta meidän pienistä ihmisistä. Monta tuntia viikossa. Vastaillen vanhempien huoliin…
Avainsana: Kevätjuhla
Hyvä kaveri
Kuvitelkaa työpaikka, jossa jaetaan joka vuosi hyvän kaverin palkinto. Ehkä jopa pari kertaa vuodessa. Taukohuoneessa olisi loka- ja huhtikuussa suuri, lukittu laatikko, jonne jokainen kävisi vuorollaan pudottamassa lapun, jossa lukee oma ehdotus palkinnon saajaksi. Millaisia tuntemuksia tämä aikuisessa herättää? Näin äkkiä ajatellen; Epäreiluutta – sillä ne, joilla on eniten kavereita, saavat palkinnon joka kerta. Ekstrovertit…