Tekstistäni ”Oma polku” on nyt tullut biisiversio Youtubeen. Sen on tehnyt Granpa Fautrix, joka on aiemminkin saattanut runojani kauniisiin, melodisiin muotoihin. Käy kuuntelemassa biisi tästä. Se kulkee nimellä ”Arvoton”. Jos jäät kaipaamaan vielä tekstiversiota runosta, se löytyy tämän linkin alta. Granpa Fautrix kirjoittaa todella koskettavia ja samaistuttavia tekstejä elämän monelta osa-alueelta. Niitä voi käydä lukemassa… Continue reading
Avainsana: arvoton
Kolmas pyörä
Kun sun lapsi tulee koulusta ja kertoo, että kaverit sanoivat välkällä haluavansa olla mieluummin kahdestaan ja lähtivät sitten leikkeihinsä, jättäen lapsesi seisomaan yksin koulun pihalle, mitä teet? (Sinänsä vielä absurdi tapaus, kun olivat juuri viime viikolla harjoitelleet ekaluokalla sitä, kuinka ketään ei saa jättää leikistä sivuun ja kuinka pyydetään yksinolevia lapsia välkällä mukaan.) No, vastauksena… Continue reading
Kun työttömyys toi pimeyden
Työtä vailla olemisen raskaatkin sivuvaikutukset tietää vain hän, joka on ne itse kokenut. Pelkkä tulotason laskeminen ei ole useinkaan ainoa seuraus, vaan työttömyyden jatkuessa pidempään, suurin hinta maksetaan oman pään sisäpuolella. Mun kaksi vuotta kestänyt, kokopäiväinen työttömyystarinani alkoi sinä vuonna, kun kirjoitin ylioppilaaksi. Noista hetkistä on aikaa jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen maksan sitä laskua… Continue reading



