elämä perhe Yleinen

Perinteitä kunnioittaen?

Jouluperinteet. Hyvin kaksipiippuinen juttu.

Moni pyörittää vuodesta toiseen joulussaan perinteitä, joista ei itse niin välittäisi, mutta tekee silti, koska niin on aina tehty. Oon miettinyt usein, millainen joulu meilläkin olisi, jos ei olisi minkäänlaista oman suvun perinnehistoriaa. Jos jokainen ihminen loisi oikeasti ihan itse alusta saakka omat tapansa viettää milloin mitäkin juhlaa.

Olen jouluihminen kiireestä kantapäähän (mikä on maailman oudoin sanonta) ja voisi sanoa, että omaan jouluuni on muodostunut jo aikamoinen keko niitä perinteitä. Osa sellaisia, joita ilman voisi ehkä elää. Osa sellaisia, jotka muodostavat olennaisesti joulun henkeä.

Muistan, kun muutin omilleni ja vietettiin ekoja yhteisiä jouluja mieheni kanssa. Kahden ihmisen jouluperinteiden ja tottumusten yhteensovittelu saattaa joskus olla aika raskastakin. Meillä tuo sujui helposti, sillä miehelläni ei ollut mitään joulujuttuja, joista hän olisi halunnut pitää väen vängällä kiinni ja mulla taas oli vaikka mitä ideoita ja ajatuksia, joita toteuttelin sitten mieleni mukaan.

Rakastan koristelemista ja sain huseerata kimalteiden parissa ihan itsekseni. Miestäni ei voinut vähempää kiinnostaa oliko servetissä tonttuja vai joulukuusi ja minkävärinen hyasintti eteisen pöydällä seisoi. Ulkoasultaan joulu on siis aina ollut meillä puhtaasti mun mieltymysteni mukainen eli runsaasti kaikenlaista tunnelmanluojaa ja tingeltangelia. Mies pyörii sitten siellä kaiken köynnöksen seassa kuin Liisa Ihmemaassa.

Ruoka taisi olla meillä kaikkein suurin ”kompastuskivi” noissa ekoissa yhteisjouluissa, sillä mieheni rakastaa kaikenlaista sillisalaattia, mätiä ja sipulia, kun taas itse kierrän ne kaukaa. Lapsuudessa joululautasellani oli useimmiten perunaa, kinkkua, sinappia ja rosollista kermavaahtoa, enkä sitä suuremman kulinarismin piireihin ole päässyt aikuisenakaan. Tänä päivänä jätän tuon kermavaahdon pois ja lisään annokseen vielä porkkanalaatikon, vihersalaatin ja rosollin, mutta kaikki muu jää useimmiten lopulle porukalle.

Joululaatikoiden makuun en ole päässyt oikein koskaan. Silti kärräsin kuuliaisesti ensimmäiset seitsemän vuotta omaan joulupöytääni myös vihaamani lanttulaatikon, jota mieheni otti lusikallisen ja loput jäivät yleensä syömättä. Mieheni taisi olla ensimmäinen, joka ehdotti, että ostetaan vain peruna- ja porkkanalaatikkoa. Mulle iski melkein ahdistus silloin. Ihan kuin joulutunnelma olisi nyt kiinni yhdestä lanttulaatikosta.

Ja se kinkku.

Oikein huvitti, kun kinkkua paistettiin lapsuudessa aina yötä myöten ja sekin perinne piti siirtää omaan kotiin ihan nahkoineen. Mekin laitettiin joku viiden kilon kinkku uuniin iltakahdeksalta ja kuorrutettiin ja jäähdyteltiin sitä sitten aamuyön tunneille saakka. Ei silloin tullut mieleenkään, että paistettaisiin se jo päivällä, koska lapsuudenkodissakin oli aina valvottu yö. Kinkunpaistajaiset ja joululahjavalvojaiset – niistä ei voinut päästää irti.

Nykyään me paistetaan kinkku aatonaattona siihen aikaan, että saadaan maistiaiset iltapalalle. Ja joululahjoja paketoin teekupin, suklaan ja joululaulujen kanssa. Monena iltana. Sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Ei enää puhettakaan siitä, että urakoisin koko homman samana iltana.

Joulukortit ovat mulle ns. ”pakkoperinne”. Tällaisena someaikakautena tykkään ajatuksesta lähettää jotain konkreettista, mutta korttien kirjoittamispuuha ei ole silti mukavimmasta päästä. Lykkään sitä aina tuonnemmaksi ja nytkin ne jäävät varmaan sunnuntai-iltaan, kun maanantaina on viimeinen lähetyspäivä joulumerkillä.

Joulukortit luovat omalta osaltaan tunnelmaa. Etenkin, kun ne tekee itse. Aikapulan takia olen muutaman viime vuoden ostanut valmiit kortit, mutta nuorena aikuisena askartelin ne mieluiten. Ehkä siihenkin päästään joskus vielä takaisin.

Osoitteita kirjoittaessa mietin pienen hetken jokaista, jolle tervehdys on lähdössä. Milloin ollaan viimeksi tavattu ja mitähän heille mahtaakaan kuulua. Kortti tuntuu varmaan senkin takia henkilökohtaisemmalta kuin yhteinen sometervehdys kaikille. Ja juuri siksi haluan sen perinteissä pitää, vaikka se ei aina niin lempparipuuhieni joukossa olekaan.

Joulukuusen koristelu on meidän joulussa aina erityishetki. Seistään yleensä vielä kaikki ihailemassa, kun kuusi kannetaan sisään ja ruuvataan paikoilleen jalkaansa. Kun lapset olivat pieniä, he koristelivat kuusta aina tonttulakit päässä ja Mamban joululevy soi taustalla. Riemunkiljahdukset vain kaikuivat, kun laatikoista vedettiin pois aina vain kauniimman värisiä palloja ja köynnöksiä. Nyt lakit ja Mamba ovat jääneet pois, mutta porukalla kuusi yhä valmistellaan juhlavaksi.

Yksi mun ehdottomista lempparijutuista tämän päivän joulussa on se, kun vaihdellaan lahjoja ystäväperheiden ja sukulaisten kanssa. Lahjat eivät ole tässä se juttu, vaan se, että saadaan tavata pienen väliajan sisällä kaikkia ihania ihmisiä, joita ei muuten nähdä niin usein. On aivan mahtavaa istua hetki ja jutella kuulumisia. Ehkä kahvitellakin samalla. Tänä vuonna tämä perinne jää väliin, mutta palataan ehdottomasti siihen sitten ensi jouluna.

Koronavuosi vie mukanaan myös teatterit ja konsertit, joista ollaan tehty meidän oma perinne. Nuo hetket on olleet koko porukalle niin kivoja ja mieleenpainuvia, että ollaan haluttu pitää niistä kiinni. Onneksi ihastuttava Saiturin joulu ja Club For Fiven joulukonsertti tuotetaan tänä vuonna live-striiminä ja näin päästään osalliseksi näistä jouluntuojista ihan omalla kotisohvalla (ainakin on salin parhaat paikat). Toivottavasti vuoden kuluttua päästään sitten taas ihan oikeisiin esityksiin väliaikoineen.

Nyt, kun tässä tätä kirjoittelen ja oon tarkemmin miettinyt näitä perinnejuttuja, ollaan me omalta kohdaltamme muokattu aika tavalla omannäköinen joulu. Alkuvuosina olin tosi hanakka tekemään kaikenlaisia virityksiä joulusiivousta myöten. Asioita, jotka eivät olleet mulle niin merkityksellisiä, mutta joiden ajattelin kuuluvan jouluun.

Tätä nykyä mennään jouluhommat mukavuus ja helppous edellä. Leipomista sen verran, kuin jaksetaan. Siivous on tavallinen viikkosiivous, vailla komeroiden ratsaamista ja pakastimen sulatusta. Ruoista tehdään itse vain riisipuuro ja luumukiisseli sekä paistetaan kinkku, muuten hankitaan valmista ja tuunataan niitä tarpeen mukaan.

Leppoisa ja rento yhdessäolo ovat avainsanoja. Arki on muutenkin tarpeeksi hektistä, joten jouluna pitää saada huokaista ja viettää vaikka koko päivä pyjamassa. Ilman aikatauluja.

Omannäköistä joulunalusaikaa sulle toivottelee, Emppu

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76

You may also like...

Vastaa