Voi kamala. Aloin toissapäivänä tehdä blogipostausta, enkä osannut kirjoittaa yhtään mitään! Hahmottelin pari lausetta ja pyyhin ne pois. Seuraavat lauseet tuntuivat yhtä huonoilta. Samoin seuraavat. Päässäni pyöri tuhannen kirjoitettavaa, mutta yksikään niistä ei osannut pukeutua sanamuotoon. Itseeni pettyneenä laitoin koneen kiinni ja siirsin näppäimistön kaapinkulmalle odottamaan.
Tilanne ei olisi turhauttanut yhtä paljon, jos se olisi ollut ainokainen. Mutta tuota hetkeä on edeltänyt jo useampikin Instapostaus jonka olen huolella tehnyt ja jonka olen julkaisun jälkeen poistanut lähes samantien.
Miksi?
Mulla on yleensä varmuus siitä mitä kirjoitan. Tähän saakka olen luottanut omaan tyyliini, enkä koskaan julkaise tekstejä, joista en itse sataprosenttisesti tykkää. Jostain kumman syystä tuo varmuus on kuitenkin hävinnyt johonkin. Sen puuttuminen laittaa epäilemään itseään. Sen puuttuminen kyseenalaistaa aiheet ja sanavalinnat. (Ja laittaa poistamaan jo julkaistut jutut ennätysajassa).
No jaa.
En halua luovuttaa tärkeän asian edessä ja niinpä tein tänään periaatepäätöksen alkaa taas kirjoittaa blogiinkin näppiksellä puhelimen sijaan. Se tuntuu oikeammalta. Siihen keskittyy eri tavalla. Ja toivottavasti sillä saa kirkastettua tuon aivojen päälle levittyneen tahmean harson, joka tuntuu turruttavan alleen kaikki uudet ideat ja hyvät ajatukset.
Mökki, maja ja kahvila
Mun oli tarkoitus kirjoittaa jotain meidän juhannuksesta, mutta usko pois, kyseessä oli sen verran ”tylsä” viikonloppu, että nukahtaisit ennen lauseen loppua. Ei ollut kokkotulia, kuohuviiniä, kukkien poimimista tai saunavihtoja. Omalta osaltani koko jussi kului mökillä sairastupamerkeissä, kun vasen polvi turposi kunnolla. Jalalle varaaminen sattui sietämättömän paljon ja mies joutui auttelemaan mut sohvaltakin ylös. Onneksi mukana oli paljon lautapelejä ja muutama kirjakin, joten ihan toimettomana ei sentään tarvinnut istuskella.







Törmäsin jo talvella Instassa Puutarhurin maja-nimiseen sivustoon, jossa oli myynnissä kaikenlaista ihanaa sisustus- ja puutarhatavaraa. Olin jo alkamassa tilata paria juttua, kun huomasin myymälän sijaitsevan Tampereella! Aikaa ehti kulua tässä välissä kunnon tovi, mutta eilen päästiin viimein matkaan ja poikettiin liikkeeseen. Myymälä sijaitsee aika sivussa kaikesta, mutta oli kyllä niin hurmaava kaikkine suloisine juttuineen.
Vaikka liike on aika pieni, siellä vierähtää aikaa. Pitkän valinnan jälkeen kotiutin itse sieltä kaksi kirja-aiheista kukkaruukkua, kolmedee-kortin ja serviettejä, joista mulle juontuu mieleen Liisa Ihmemaassa-kirja.







Toinen paikka, joka on tuttu jo netistä, mutta johon on vain kestänyt aikaa ”ehtiä”, on Tampereen Vohvelikahvila. Sinne mentiin suoraan Puutarhurin majasta nauttimaan mieheni nimpparikahvit. Hän otti paahtopaistivohvelin ja minä valitsin lasten kanssa mansikkahillovohvelit kermavaahdolla.
Kahvi- ja kaakaokupilliset olivat suuria ja vohveliannokset myös! Voin lämpimästi suositella tätä ihanaa kahvipaikkaa, joka niin ikään sijaitsee hieman syrjemmässä ja omaa siksi ihan erityisen suloisen tunnelman! Mieleni ajautui Pariisin katukahviloihin jo liikkeen ulkopuolella ja kuinka sattuikaan! Meidän viereisessä pöydässä istui pariskunta, joka jutteli keskenään vilkkaasti ranskaa.
Ranskalla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, joten tuo hetki hipoi aika lähellä täydellisyyttä!


Kaikkea ihanaa sun viikkoosi! Meillä aletaan valmistautua juhlimaan perheen kesken kahdeksankymppiä täyttävää isääni.
Halituksin, Emppu