Aina ei tarvitse mennä pidemmälle löytääkseen jonkin ihanan paikan.
Lähdettiin edellisen illan idealla liikenteeseen ja vietettiin tiistainen iltapäivä Hämeenlinnan Aulangolla. Tarkempi kohde oli hotellin viereinen Seikkailupuisto Hugo Park.
Tekemistä riittää
Aulanko on meille tuttu entuudestaan. Nuorempana oltiin miehen kanssa siellä kauppiaskokouksessa ja monen monituista kertaa ollaan sittemmin käyty hotellilla lasten kanssa uimassa.
Ollaan tykätty kaikki tosi paljon paikan altaista. Siellä oli helppoa opettaa lapsi aikanaan uimaankin, koska kaikkein suurinkin allas on aika matala.
Ulkoaltaassa alkaa näkyä jo ajan hammas. Tosin taitaa olla kohta vuoden päivät meidän viime uimareissusta siellä, joten ehkä tässä välissä on tehty jotain remonttia.
Ylipäänsä tunnelma paikassa on kiva. Ihana vanhemman ajan hotelli, joka on osin päivitetty vastaamaan nykyaikaa, mutta silti jätetty osin menneeseenkin. (Ihan kaikkea ei tarvitse nykyaikaistaakaan, eihän.)
Ja ympäristössä on vaikka mitä aktiviteetteja. Aina ei kaipaa niitä useisiin paikkoihin lisättyjä ja samanlaisella kaavalla rakennettuja sisäleikkipuistoja, vaan on kiva päästä tekemään jotain erilaista, mutta silti tuttua. Hotellin läheisyydessä on ainakin useita ihania kävelyreittejä sekä metsässä, että järven rannalla, minigolf-rata, frisbeegolf-rata, pieni leikkipuisto, Puistometsä ja Seikkailupuisto.
Mutta se hotellista ja itse asiaan.
Ihan puissa
Vastaanotto seikkailupuistossa oli mukava – kiitos vielä sinne kivalle henkilöstölle. Ystävälliset työntekijät auttoivat kiipeilyvaljaat kaikille päälle. Sen jälkeen lähdimme heistä yhden kanssa tutustumisradalle, jossa näytettiin kiipeilyvälineiden käyttö ja kerrottiin miten radoilla edetään. Tämän jälkeen päästiin puuhun : )
Hugo Parkissa on yhdeksän rataa. Siellä oli useita ratoja myös meidän pienemmälle (kuusivuotias), joka pärjäsi hyvin viisi ensimmäistä. Seuraavat radat olivatkin jo kymmenen metriä korkeammalla (kahdessakymmenessä metrissä) ja haastavampia.
Radoilla oli mukavan vaihtelevasti erilaisia kävellen etenemisiä ja väliin taas pitkiä liukuja rollereitten varassa.
 |
| Säveltäjä Jean Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 1865 |
Tehtävää edeltävällä tasanteella sai seistä odottamassa vuoroaan enintään kolme henkilöä samanaikaisesti. Tehtäväosiolla sai olla vain yksi kerrallaan.
Meno oli hyvin sujuvaa. Vaikka puissa oli porukkaa kuin viidakossa, ei jouduttu odottamaan kuin yhden tehtävän kohdalla ja sielläkin vain muutaman minuutin verran.
Meidän porukalla kului täällä nopeasti kaksi ja puoli tuntia. Haluttiin ehtiä kuitenkin samalla reissulla käymään vielä Aulangon näkötornilla, joten lähdettiin jätskitauon jälkeen sitä kohti.
Mahtavat maisemat
Aulangon Puistometsän läpi ajettiin Näkötornin parkkipaikalle. Puistometsä on jo itsessään nähtävyys. Siellä on ihania polkuja, hienoja maisemia, penkkejä ja ympärillä upea luonto kaikkine kasveineen, lintuineen ja lampineen. Kannattaa käydä ehdottomasti.
Näkötornille kävellessä näkymät ovat huikeat!
Upea kivinen näköalatasanne sijaitsee tornin alapuolella, kivenheiton päässä. Sieltä avautuva maisema on todella henkeäsalpaava. Jo pelkästään se korkeus mistä kaikkea katsellaan, sai ainakin mun pään pyörälle. Pelkään korkeita paikkoja, mutta silti haluan käydä aina sellaisissa. Kunnon siedätyshoitoa.
Ja vielä korkeammalle mentiin…
Laskeskeltiin, että 209 askelmaa kiivettiin ja sitten oltiin tornin huipulla. Ja kuten aina – huipulla tuulee.
Tällä kertaa tuulikin niin navakasti, että en oikeasti uskaltanut mennä lähellekään reunakaidetta, vaan tyydyin ihailemaan maisemia turvallisemmin seinän vierestä.
Ja kun raaskittiin lähteä näiden maisemien ääreltä, käytiin vielä hakemassa juotavaa näkötornin juurella sijaitsevasta tunnelmallisesta Tornikahvilasta.
Tämä on kyllä kokonaisuudessaan tutustumisen arvoinen paikka. Ja Hämeenlinnassahan on muutenkin paljon nähtävää, joten täällä ei varmasti tekeminen lopu kesken.
