Kun olin nuori, haaveilin asuvani joskus jonkin aikaa New Yorkissa. Viettäväni siellä vähintään vuoden, jos en pidempäänkin.
Unelmoin keltaisista takseista, Wall Streetistä, Fifth Avenuen vaatekaupoista, Times Squaresta valoineen, ruuhkaisista kävelykaduista, Starbucksin kahveista, Empire State Buildingista sekä laivareissusta Liberty Islandille katsomaan kuuluisaa Vapauden patsasta. Ihailin Nykkiä ja sen levotonta elämäntapaa sieluni syvimpiä sopukoita myöten ja halusin itsekin kiihkeästi olla – edes hetken – osa kaupunkia, joka ei koskaan nuku.
Kun ikää karttui lisää, sitä jotenkin tuo elämännälkä kutistui muutamaa kokoa pienemmäksi. Hiukan yli parikymppisenä haaveilin muuttavani Helsinkiin. Sen kuhina tuntui mukavan vilkkaalta verrattuna silloiseen asuinpaikkaani – Lahden vieressä sijaitsevaan Hollolaan. Niinpä sitten päiväuneksin kaupungin valoista, kattohuoneistoista, suurista ikkunoista, raitiovaunuista ja katukahviloista. Koitin ylipuhua poikaystävääni muuttamaan kanssani hiukan isommille areenoille, mutta hän sanoi jyrkästi ei. Hän inhosi liikenneruuhkia, kaupungin meteliä, ikuisia valoja sekä suuria ihmismassoja.
Loppujen lopuksi päädyttiin työn perässä Tampereen kautta Lempäälään. Ja jos oikein tarkkaan mietitään (ja miksei mietittäisi), ollaan aika lähellä Manhattania näin ajatuksen tasolla. Niin Lempäälä, kuin myös Manhattan on veden ympäröimä lähes joka puolelta ; ) Aika lähelle alkuperäistä haavetta siis päästiin. Mitä nyt Fifth Avenue muuttui Puistokaduksi, Vapauden Patsas Piipon tikkatauluksi, ruuhkainen kävelykatu Birgitan poluksi ja Liberty Islandin laivareissu Hopealinjojen matkaksi Hämeenlinnaan. Mutta hei, en tässä elämäntilanteessa voisi olla tyytyväisempi meidän asuinpaikkaan.
Kun me löydettiin kymmenen vuotta sitten unelmiemme tontti ja alettiin rakentaa, oli ympäröivällä alueella kaksi taloa. Kaikki muu oli peltoaukeaa. Tänä päivänä alue on lähes täyteen rakennettu, tie on päällystetty ja katuvalot asennettu. Ala-aste sijaitsee alle puoletoista kilsan päässä. Koulumatkalla on ylitettävänä vain yksi isompi tie, jonne on tehty viimeiset kaksi vuotta isoja parannuksia juuri pieniä koululaisia ja heidän turvallisuuttaan silmälläpitäen.
Kun meidän esikoinen aloitti eskarin, hän pääsi aivan uusittuihin tiloihin, kun koulussa tehtiin remontti juuri edeltävänä kesänä. Ensi vuonna – siirtyessään seiskalle, hän pääsee taas tuliteriin tiloihin, sillä uusi yläaste rakentuu ala-asteen läheisyyteen ja he ovat siellä ensimmäiset aloittavat oppilaat.
Lempäälässä rakennetaan tällä hetkellä paljon keskustassa ja muuttajia kuntaan on jatkuvasti lisää. Meidän huoltoaseman läheisyyteen on noussut kerrostaloja kuin sieniä sateella ja lisää on tulossa. Lisäksi uusi kunnantalo kirjastoineen ja muine palveluineen rakentuu valmiiksi vielä tämän vuoden puolella.
Lempäälän suuri etu on siinä, että ollaan lähellä Tamperetta. Ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Täällä voi asua tavallaan ”maalla”, mutta silti kaikki suuren kaupungin tarjonta on lähes etuovella. Ja onhan meillä tuossa Tamperettakin lähempänä vielä Ideapark. Teen siellä lähes kaikki vaateostokset ja lapset käyvät liikuntaharrastuksissa sekä Ideapark Areenalla, että Idiksen viereisessä Liikuntaparkissa.
Nuorempana suhtauduin jostain syystä pienempiin kuntiin suurella varauksella. Mulla oli se mielikuva, että niissä eivät palvelut toimi tai jotain tarvitessaan täytyy lähteä aina pidemmälle hakemaan. Liitin ennakkoluuloihini myös ”Vain muutaman huijarin tähden”-sarjasta tutun stereotypian kunnista, joissa kaikki tuntevat jokaisen ja tietävät toistensa asiat. Kuinka ihmisten kuulumiset liikkuvat ympäriinsä selän takana, muuttaen alkuperäistä muotoaan kuin rikkinäisessä puhelimessa. Ajattelin, että sellaiseen paikkaan kun lapset jumittuvat, heillä ei ole mitään tulevaisuutta. Että elämässä pärjääminen ja menestys löytyy vain isompien kaupunkien imussa, jossa voi kaiken lisäksi olla ihan kasvoton niin halutessaan.
Kuinka väärässä sitä olikaan.
Muutamia vuosia sitten EPSI Ratingin tekemän tutkimuksen perusteella Suomen tyytyväisimmät asukkaat löytyivät Lempäälästä. Vaikka kolmen kärjestä ei kuntamme tänä vuonna enää löydykään, ovat asiat Lempäälässä yleisesti ottaen varsin hyvin. Myös koronatilanne hoidettiin täällä mallikkaasti (kuten tietysti koko Suomessa) ja luotto on suuri asioiden hoitamiseen, jos tuo pelätty toinen aalto jossain vaiheessa syksyä maahamme rantautuu.
Itse olen kulkenut pitkälle nuoruuden haaveistani. New Yorkista, Helsingin kautta Lempäälään. Kattohuoneistosta omakotitaloon. Unelmista todellisuuteen. Silti se todellisuus voi olla myös unelmaa, kun on paikka, jossa todella viihtyy. Ja pakko sanoa, ettei meillä ole vielä koskaan ollut kotia, joka olisi tuntunut enemmän kodilta, kuin paikka, jossa me nyt asutaan.
Iloa alkavaan viikkoon!
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76
