En ole ensimmäinen joka ihmettelee, miksi terveydenhuollossa pidetään 12-vuotiasta niin isona, että hänen läsnäolonsa ja lupansa asioidensa käsittelyyn vaaditaan jopa digiklinikalle.
Kuopuksella on varpaassa pieni ongelma, josta soitin tänään terkkariin. Ohjasivat digiklinikalle, johon voi laittaa kuvan mukaan.
Toimin niin.
Parin tunnin odottelun jälkeen sain tiedon ettei asiaa voi käsitellä, jollei videoyhteydellä ensin varmisteta, antaako lapsi minulle luvan hoitaa varvasasiaansa.
Vaihtoehtoisesti hän voisi myös varmistaa pankkitunnuksilla oikeuteni hoitaa juttua.
No. Kuopuksella ei ole tunnuksia, eikä videoyhteyskään onnistunut, sillä hän ei ollut sillä hetkellä kotona kanssani. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis keskeyttää pari tuntia odottanut asia siihen ja yritellä uudelleen, kun satumme saamaan asiantuntijan samaan aikaan linjoille kanssamme videotervehdystä varten.
Tähän väliin voit kuvitella ruman sanan.
12-vuotias on vielä lapsi.
Hän ei pysty hoitamaan itse asioitaan.
Jos hän saa reseptin, hän ei varmastikaan osaisi hakea sitä itse.
Hän ei myöskään käy vastaanotoilla tai kokeissa yksin.
Kaikki ajat varataan vielä vanhemman kautta.
Joten kysynkin:
Milloin systeemi muuttui niin järjettömäksi, että ala-asteikäinen valtuuttaa vanhempansa hoitamaan omia asioitaan?
Ja tämä koskee myös nuoria. Tuttu äiti koetti hoitaa 16-vuotiaan lapsensa kouluaikana tämän hoitokeskustelua samalla tuloksella.
Paikalle nettiin vaaditaan siis sitkeästi lasta tai nuorta, jota juttu ei useinkaan edes kiinnosta ja joka varmistaa henkilötunnusta ja lääkeallergioita myöten kaiken vanhemmilta. (Koska ei itse pysty vielä hoitamaan asioitaan).
Tulos.
Vien lapseni mieluummin yksityiselle, jonne pääsemme suoraan ajanvarauksella.
Tosin kaikki säästötoimet huomioiden, ehkä se onkin tarkoitus.
-Erja-